Heikoin kunto on Satakunnan ja Etelä-Pohjanmaan nuorilla miehillä
Stereotypiat reippaista maalaisista voi unohtaa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/a4152562-a181-46f3-9029-ab64d9485b40
Kommentit (40)
Vierailija kirjoitti:
Eikös pohojalaaset ole aina ollu kovia liikkumahan.
Juu, heillä taitaa olla kova liikkumaha.
Täällä maalla nuoret liikkuvat mopo(-auto)illa ja traktoreilla ovelta ovelle. Joskus käyttivät haja-asutusalueilla ja keskustan ulkopuolella asuvat pyörien ja kävelyn lisäksi bussejakin ja joutuivat kävelemään/pyöräilemään pysäkeille. Lähimmälle bussipysäkille saattoi olla kilometrien matka. Nyt paikallisbussiliikenne ei palvele enää juuri ketään, vaan bussit ajavat tyhjinä ja vuoroja supistetaan entisestään. Kyläkoulujen suljettua ovensa koululaiset taittavat koulumatkansa takseilla.
Lisäksi vanhemmat kuljettavat lapsiaan yhä enemmän esimerkiksi kavereille. Isojen koulujen oppilaat ovat laajalta alueelta, eikä ole mitään järkeä käyttää arki-iltojen harvoja tunteja vain kävelemällä kaverille ja takaisin kotiin. Omassa lapsuudessa kaikki luokkakaverit asuivat samassa korttelissa, nyt omien lasten luokkakavereita on viidestä eri kaupunginosasta.
Onko ihmekään, että maalla lihotaan?
Aina vähintään kolmea eri leikkelettä pöydässä. Persulapsen kolmipyöräkin kulkee bensalla.
Jos tulee liikekannallepano, niin jaksavatko noiden isänmaallisten vyöhykkeiden sotilaat rintamalla?
Vierailija kirjoitti:
Eikös pohojalaaset ole aina ollu kovia liikkumahan.
Kovempia puhumahan liikkumisesta kuin liikkumahan. Yks Mietaa ei kompensoi niiden muiden läsöttämistä konevoimalla paikasta toiseen. Nehän ajaa naisten perässä satoja kilometrejä viikonloppuisin eikä mitään jää satimehen.
Vierailija kirjoitti:
Jos tulee liikekannallepano, niin jaksavatko noiden isänmaallisten vyöhykkeiden sotilaat rintamalla?
Se on toissijaanen kysymys. Eihän niiren äiret päästä niitä sotahan. Paree kun uhoovat puupössykän kanssa kotopihas.
Tuolla alueela erektiolääkkeitä käytetään eniten myös Suomessa.
Nuorilla ei ota edes eteen.
Lääke edustaja
Vierailija kirjoitti:
Jos tulee liikekannallepano, niin jaksavatko noiden isänmaallisten vyöhykkeiden sotilaat rintamalla?
Sama se, ne joko kävelee tai pyörii etulinjaan kun ovat niin lihavia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös pohojalaaset ole aina ollu kovia liikkumahan.
Kovempia puhumahan liikkumisesta kuin liikkumahan. Yks Mietaa ei kompensoi niiden muiden läsöttämistä konevoimalla paikasta toiseen. Nehän ajaa naisten perässä satoja kilometrejä viikonloppuisin eikä mitään jää satimehen.
Mietaahan se vasta läski boomeri onkin.
Vierailija kirjoitti:
Jos tulee liikekannallepano, niin jaksavatko noiden isänmaallisten vyöhykkeiden sotilaat rintamalla?
Ei koske vain noita alueita, suurin osa suomalaisista on surkeassa kunnossa. Armeijan reservistä lienee 10% soveltuvia rintamaolosuhteisiin, muut ovat niin huonossa kunnossa että tuupertuvat muutaman tunnin liikkumisen jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Tuolla alueela erektiolääkkeitä käytetään eniten myös Suomessa.
Nuorilla ei ota edes eteen.
Lääke edustaja
Miten niin eteen? Mahan alle se jää ellei suorastaan sisään. Olen joutunut oleskelemaan täällä näiden maakuntien rajaseudulla eteläistyneenä, ja järkyttynyt siitä, miten amerikkalainen näillä on sekä ruokavalio, ulkomuoto että elämäntapa. Ei uskoisi ellei näkisi.
Niin eikös Ilamajon Koskenkorvalla piretä repuplikaanien vaalivalavojaisekki.
Joka pihassa mopoauto, mönkijä, liikennetraktori, monta henkilöautoa ja mopot päälle. Ei liikuta kuin grillikioskille.
Maalaisethan on aina olleet vähän silavampaa sakkia. Päärynän muotoisia hassuja keiloja.
Jokaisella on oikeus olla millainen haluaa olla. Pakollinen asevelvollisuus on sitä paitsi kommunismia. Yhdysvalloissa on kapitalistinen palkka-armeija.
Läskit työttömät pitää pakottaa joka aamu juoksemaan 10 kilsaa. Työttömyysraha pois jos ei paino putoa.
Ei se vihapuhe maalaisia vastaan ole järkevää.