Pitkällä tähtäimellä... (mummulakyläilystä ym.)

Sosiaaliset tavat opitaan hyvin pienestä ja kotoa, oikeassa olet.



Kunpa meistä tulisi hyviä mummoja ja anoppeja aikanaan :)

mutta noin periaatteessa olen samaa mieltä. Itse olen pienenä käynyt paljon erilaisten sukulaisten luona ja siteeni sukuun (varsinkin samalla paikkakunnalla asuneisiin isän puolen sukulaisiin) on vahva. Samaa toivon nyt omalle lapselle, ja hyvältä tämä näyttääkin.



Lapsemme on pienestä pitäen ollut paljon liikenteessä sekä isänsä että kahden äitinsä kanssa yhdessä ja erikseen. Sukulaisia ja valittua perhettä on nähty paljon ja lapsesta näkee, että hän pitää sosiaalisista tilanteista (varsinkin jos on muita lapsia tai jotain eläimiä mukana). Aina kun ovikello soi, lapsi ehdottaa ensimmäisenä iloisena, että mummi tai ukki tulee.



Mutta olisi voinut käydä niinkin, että lapsen temperamentti ja luonne olisi ollut toisenlainen eikä aktiivinen sosiaalinen elämä olisi sopinut hänelle (itse en usko, että nämä ovat pelkästään tottumusasioita). Silloin asiaa olisi ehkä pitänyt harkita uudelleen ja siirtää isovanhempiin ja muuhun perheeseen läheisemmin tutustumista vähän tuonnemmaksi.



Nyt kun lapsi aloittelee päiväkodissa niin sosiaalisuuden huomaa hyvin, hän viihtyy mainiosti muiden lasten seurassa eikä kovasti itke äidin perään. (Protestoi sitten kyllä hoitajille tiukasti erilaisia kieltoja ja " palvelun" hitautta, ja muutenkin on ihan normaalin hankalaa tämä aloittaminen, mutta äidin ikävä ei ole ongelmista suurin.. Ehkä sitten ennemmin äidin ikävä lasta.. ;)



Hyvä suhde sukulaisiin vaatii kyllä myös sukulaisten puolelta asioita: a) sitä, että on mahdollisuus nähdä usein ja b) että on valmius ottaa lapsi vastaan ja aktiivisesti ja aidosti puuhata lapsen kanssa (ei niin, että lapsi on " näyttelyesine" , jota vanhemmat käyvät näyttämässä esim. mummille ja papalle, jotka sitten istuvat sohvan reunalla ihailemassa kaikkia " temppuja" , joita lapsi osaa).



Omat vanhempani ovat vahvasti työelämässä eikä heillä aina riitä aikaa nähdä meitä, eikä vastaavasti meillä aina ole sopivaa hetkeä juuri silloin kun he ovat vapaalla. Mutta aikatauluja sumplimalla löytyy aina hetki sieltä toinen täältä, kun tahtoa on molemmin puolin.

Omalta osaltani yritän näyttää esimerkkiä suhtautumisessa meidän vanhempien vanhempiin ja yritämme nähdä heitä säännöllisesti. Se että miehen pitäisi erikseen käydä lasten kanssa tai minun tai mummojen (papat jo kuolleet) hoitaa lapsia ilman meitä vanhempia, on sitten minusta aivan sivuseikka. Riittää että lapset näkevät isovanhempiaan ja muodostavat suhteen näihin.



Ajattelen myös omaa vanhuuttani ja sitä että lapset tottuisivat yhteydenpitoon ja välittämään suvun vanhoista jäsenistä. Kyllähän sitä miettii että itse aikanaan toivoisi lasten ja lastenlasten käyvän ja olevan yhteydessä. Jos itse on antanut välinpitämättömän mallin, niin luulisi lastenkin toimivan samoin.



Uskon kuitenkin omien kokemusten pohjalta että tuohon lasten ja isovanhempien suhteeseen vaikuttaa näiden välit. Vaikka vanhemmat kuinka yrittäisivät " tehdä lapsia tykö" isovanhemmille, niin sillä ei ole merkitystä jos isovanhemmat eivät itse ole kiinnostuneita ja ole aidosti lasten kanssa. Kaikki isovanhemmat eivät ole niin innostuneita tai terveytensä vuoksi jaksa olla niin paljon lastenlastensa kanssa. Suhde lasten ja isovanhempien välillä pitää olla molemmanpuolinen ja isovanhempienkin olla kiinnostunut lapsesta.



Omassa lapsuudessani olen muodostanut hyvin tiiviin suhteen toisiin isovanhempiini. En sen vuoksi että äidilleni se olisi ollut tärkeätä, vaan sen vuoksi että vanhempani tarvitsivat apua hoidossani ja isovanhempani olivat halukkaita auttamaan. Toisten isovanhempieni kanssa en ollut sitten kovin läheinen, vaan siskoni oli heidän se tärkeä lapsenlapsensa (tosin meillä eri isä ja sillä oli vaikutusta). Vaikka äitini kuinka olisi minua kuljettanut näiden toisten isovanhempieni luo ei läheistä suhdetta olisi muodostunut ja toisten isovanhempieni kanssa suhde on kestänyt aikuisiänkin, vaikka vanhempani eivät mitenkään ole vahvistaneet tätä sidettä. Tämän toisen mummon kanssa olen siksi tekemisissä että välitämme toisistamme ja arvostan mummoani, en vain tavan vuoksi. Tavan vuoksi sitten pidän jotain yhteyttä toisiin isovanhempiini, mutta mitään läheisyyttä heihin ei ole. Eli tuntuu ettei mallilla pelkästään voi muodostaa läheistä suhdetta, vaan siihen tarvitaan ihan jotain muuta.



Ja mitä tulee tuohon kaveriisi, niin ehkä se on heidän asiansa miten suhteet isovanhempiin hoidetaan. Ja vielä ehtii, jollekin lapselle ensimmäiset 3v äidin kanssa voi olla todella tarpeen, eikä mikään ongelma. Kun on turvallinen suhde äitiin, niin siitä on helppo laajentaa luottamuksella muihinkin suhteisiin. Varsinkin jos suhteet ja luottamus isovanhempiin lapsen omilla vanhemmilla ei ole paras mahdollinen on tuollainen vähempi yhteydenpito ymmärrettävää. Ja valitettavasti kun perhe tekee valintoja, niin voi olla että kaikki ei ole niin idyllistä. Kun on rakennusprojekti se yleensä sitoo ja lapsen kanssa olo varsinkin isillä jää vähemmälle. Ei se ole maailmanloppu ja kyllä se isä ehtii vielä yksinkin olla lapsen kanssa liikenteessä, jopa niillä isovanhemmilla.