Vinkki ihmiselle joka on masentunut, ahdistunut tai omaa ihan minkä vaan muun mielenterveydellisen sairauden
Älä missään nimessä IDENTIFIOI itseäsi näiden asioiden kautta. Jos tapaat uusia ihmisiä, niin älä ensimmäisenä ala kertomaan näitä ongelmiasi ja esittelemään omaa itseäsi näiden asioiden kautta, sen todella iso virhe.
Se mitä siinä tapahtuu on tämä:
Niistä asioista kirjaimellisesti tulee sinun identiteetti mihin sinä rakennat itsesi. Se taas tarkoittaa sitä, että sinä et tule koskaan pääsemään eroon näistä asioista.
Puhu niistä asioista, mutta älä tee sitä että identifioit itsesi niiden kautta.
Sinua voi masentaa, mutta SINÄ ET OLE "MASENTUNUT". Eli mitä se tarkoittaa on se, että sinulla voi olla ohimenevä vaihe elämässä mikä MASENTAA, mutta SINÄ ET OLE TÄMÄ MASENNUS.
Muistakaa tämä.
Kommentit (32)
Hyvä pointti. Diagnooseista on tullut identiteetti ja suurin elämänsisältö valitettavan monelle. Lisäksi kannattaa ymmärtää että kaikki ihmiset eivät halua sinulle hyvää. On tervettä miettiä tarkkaan, missä ja kenelle yksityisasioistaan avautuu.
Tässä kolme hyvää lisävinkkiä:
- Harrasta hikoilua aiheuttavaa liikuntaa säännöllisesti vähintään viikottain.
- Vähennä älylaitteiden ja etenkin somen käyttö äärimmäisen minimiin tai lopeta kokonaan
- Mene töihin
Ei ole rakettitiedettä, ja positiiviset vaikutukset ovat käytännössä taattuja.
Some on virtuaalimaailma. Oikea elämä alkaa kun laittaa laitteet syrjään. Oikea elämä on tässä ja nyt, siis tässä hetkessä. Mieli tykkää elää menneessä ja tulevassa. Monet on ajatustensa vankeja.
Vierailija kirjoitti:
Some on virtuaalimaailma. Oikea elämä alkaa kun laittaa laitteet syrjään. Oikea elämä on tässä ja nyt, siis tässä hetkessä. Mieli tykkää elää menneessä ja tulevassa. Monet on ajatustensa vankeja.
Virtuaalimaailma voi olla parempi kuin tosimaailma.
No näin 44vuotiaana joka on ollut 12vuotiasta asti masentunut tuntuu kyllä ettå olen tämä sairaus.
Paras neuvo on perussuomalainen lääke, pitää mennä töihin.
Ei oo noin yksinkertaista. Tottakai ajatusmaailma vaikuttaa, mutta ei kyllä auta mikään "minua vain masentaa" - mantra, kun olen ollut lapsesta saakka masentunut, kaikki lääkekokeilut epäonnistuneet ja terapia on liian kallista. Masennukseni on traumaperäistä, ei vain epätasapainoa aivokemioissa. Kun on ollut suurimman osan elämästään sairauden vanki, alkaa tuntua siltä että se on iso osa minussa, ihan samalla tavalla kuin vaikka fyysinen sairaus.
Vierailija kirjoitti:
Tässä kolme hyvää lisävinkkiä:
- Harrasta hikoilua aiheuttavaa liikuntaa säännöllisesti vähintään viikottain.
- Vähennä älylaitteiden ja etenkin somen käyttö äärimmäisen minimiin tai lopeta kokonaan
- Mene töihin
Ei ole rakettitiedettä, ja positiiviset vaikutukset ovat käytännössä taattuja.
Mulla on työpaikka.
Työpaikka kyllä lisäisi hyvinvointia. Siinä olen ihan samaa mieltä omakohtaisella kokemuksella. Ihan hyviä pointteja ap:lla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä kolme hyvää lisävinkkiä:
- Harrasta hikoilua aiheuttavaa liikuntaa säännöllisesti vähintään viikottain.
- Vähennä älylaitteiden ja etenkin somen käyttö äärimmäisen minimiin tai lopeta kokonaan
- Mene töihin
Ei ole rakettitiedettä, ja positiiviset vaikutukset ovat käytännössä taattuja.
Mulla on työpaikka.
Kiitos tästä merkittävästä tiedosta. Multa tuli tänään aamulla puolilöysä paska.
Osittain noinkin mutta sitten on se ilmiö kun ulkoapäin leimataan joku hulluksi/narsistiksi tms.
Ja toisaalta diagnoosi auttaa toisia ymmärtämään jonkun käyttäytymistä. Itsekin olen sortunut kummastelemaan jonkun käytöstä mutta jos on paljastunut esim. kaksisuuntainen ja se, että henkilö itsekin kärsii käytöksestään, on lisännyt sekä ymmärrystä että empatiaa ko. henkilöä kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Tässä kolme hyvää lisävinkkiä:
- Harrasta hikoilua aiheuttavaa liikuntaa säännöllisesti vähintään viikottain.
- Vähennä älylaitteiden ja etenkin somen käyttö äärimmäisen minimiin tai lopeta kokonaan
- Mene töihin
Ei ole rakettitiedettä, ja positiiviset vaikutukset ovat käytännössä taattuja.
Muuten samaa mieltä, mutta joku voi olla ahdistunut töiden takia, joten ei työ ole mikään lääke.
Vierailija kirjoitti:
Ei oo noin yksinkertaista. Tottakai ajatusmaailma vaikuttaa, mutta ei kyllä auta mikään "minua vain masentaa" - mantra, kun olen ollut lapsesta saakka masentunut, kaikki lääkekokeilut epäonnistuneet ja terapia on liian kallista. Masennukseni on traumaperäistä, ei vain epätasapainoa aivokemioissa. Kun on ollut suurimman osan elämästään sairauden vanki, alkaa tuntua siltä että se on iso osa minussa, ihan samalla tavalla kuin vaikka fyysinen sairaus.
Itseasiassa vuosia/vuosikymmeniä jatkunut masennus muuttaa ihan konkreettisesti aivojen rakennetta, joten se muuttuu prosessin aikana fyysiseksi sairaudeksi. Esimerkiksi hippokampus kutistuu pitkäaikaisen stressin seurauksena traumatisoituneilla ihmisillä, joka sitten vaikuttaa muistamiseen ja kykyyn palauttaa mieleen asioita. Hippokampuksen toiminnan häiriintyminen vaikuttaa ihmisen itsetuntoon, koska menetät itsestäsi ja muistoistasi osan ja kyvyn palauttaa niitä. Tämä tietysti pahentaa masennuksen kierrettä ja vaikeuttaa vakaan sisäisen minän muodostamista.
Minulla on varmaan fyysisistä sairauksista ja traumoista johtuvia mielenterveyden oireita. Olen aina puhunut, pohtinut ja kirjoittanut kaikki asiat auki. Myös huumori auttaa. Hoidan tarvittaessa fyysisiä vaivojani. Huonot fiilikset menevät ohi ja tulee parempia päiviä. En ole koskaan lähtenyt hakemaan mitään diagnooseja ja lääkityksiä henkisiin asioihin. Sieltä varmasti löytyisi kaikenlaista, jos niitä lähtisi kaivelemaan. Olen keskittynyt vain menemään eteenpäin elämässäni, tavoittelemaan haaveitani ja tekemään työtä niiden eteen. Olen opetellut kuuntelemaan itseäni ja voimavarojani. Suhtaudun elämään hyvin luovasti. Itsetunnon kohentaminen ja häpeästä irtipääseminen ym on pitkä tie, jossa olen edistynyt. Joskus käyn keskusteluavussa yksityisen terapeutin luona.
En usko, että diagnoosit muuttaisivat mitään. Olen joka tapauksessa sellainen kuin olen ja elän omien rajoitteideni ja mahdollisuuksieni kanssa. En halua riskeerata työelämässä etenemistäni mielenterveydellisillä diagnooseilla ja identifioitumalla mielenterveyspotilaaksi. En myöskään halua jäädä mihinkään masennuslääkekoukkuun ja kärsiä lääkkeiden sivuvaikutuksista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei oo noin yksinkertaista. Tottakai ajatusmaailma vaikuttaa, mutta ei kyllä auta mikään "minua vain masentaa" - mantra, kun olen ollut lapsesta saakka masentunut, kaikki lääkekokeilut epäonnistuneet ja terapia on liian kallista. Masennukseni on traumaperäistä, ei vain epätasapainoa aivokemioissa. Kun on ollut suurimman osan elämästään sairauden vanki, alkaa tuntua siltä että se on iso osa minussa, ihan samalla tavalla kuin vaikka fyysinen sairaus.
Itseasiassa vuosia/vuosikymmeniä jatkunut masennus muuttaa ihan konkreettisesti aivojen rakennetta, joten se muuttuu prosessin aikana fyysiseksi sairaudeksi. Esimerkiksi hippokampus kutistuu pitkäaikaisen stressin seurauksena traumatisoituneilla ihmisillä, joka sitten vaikuttaa muistamiseen ja kykyyn palauttaa mieleen asioita. Hippokampuksen toiminnan häiriintyminen vaikuttaa ihmisen itsetuntoon, koska menetät itsestäsi ja muistoistasi o
Minkähän verran ennustetta aivojen palautua jos on esim C-PTSD? -eri
Vierailija kirjoitti:
Hyvä pointti. Diagnooseista on tullut identiteetti ja suurin elämänsisältö valitettavan monelle. Lisäksi kannattaa ymmärtää että kaikki ihmiset eivät halua sinulle hyvää. On tervettä miettiä tarkkaan, missä ja kenelle yksityisasioistaan avautuu.
Tai missä ja kenelle muut avautuvat yksityisasioistasi.
Vierailija kirjoitti:
Paras neuvo on perussuomalainen lääke, pitää mennä töihin.
Sano se niille, jotka perheellisenä tekevät lapsistaan huolimatta lopullisen ratkaisun kärsittyään nuoresta asti masennuksesta, joka ei parane millään. Koulut käyty, töissä ollaan, rakastava vanhempi ja yhtäkkiä häntä ei enää ole. Tämä on niin surullista kaikin puolin, mutta kaikkia ei voi auttaa ja tavallaan ymmärrän heidän päätöstään.
Minulla on tuttu joka tekee juurikin tuota