Lue keskustelun säännöt.
Vinkki ihmiselle joka on masentunut, ahdistunut tai omaa ihan minkä vaan muun mielenterveydellisen sairauden
13.01.2024 |
Älä missään nimessä IDENTIFIOI itseäsi näiden asioiden kautta. Jos tapaat uusia ihmisiä, niin älä ensimmäisenä ala kertomaan näitä ongelmiasi ja esittelemään omaa itseäsi näiden asioiden kautta, sen todella iso virhe.
Se mitä siinä tapahtuu on tämä:
Niistä asioista kirjaimellisesti tulee sinun identiteetti mihin sinä rakennat itsesi. Se taas tarkoittaa sitä, että sinä et tule koskaan pääsemään eroon näistä asioista.
Puhu niistä asioista, mutta älä tee sitä että identifioit itsesi niiden kautta.
Sinua voi masentaa, mutta SINÄ ET OLE "MASENTUNUT". Eli mitä se tarkoittaa on se, että sinulla voi olla ohimenevä vaihe elämässä mikä MASENTAA, mutta SINÄ ET OLE TÄMÄ MASENNUS.
Muistakaa tämä.
Kommentit (32)
Vierailija kirjoitti:
Tässä kolme hyvää lisävinkkiä:
- Harrasta hikoilua aiheuttavaa liikuntaa säännöllisesti vähintään viikottain.
- Vähennä älylaitteiden ja etenkin somen käyttö äärimmäisen minimiin tai lopeta kokonaan
- Mene töihin
Ei ole rakettitiedettä, ja positiiviset vaikutukset ovat käytännössä taattuja.
Mitä antaisit jälkikäteen neuvoksi ihmisille ennen somekautta, jolloin oli pakko käydä töissä, jos aikoi perheensä ja itsensä elättää? Silloin ei juurikaan erikseen harrastettu liikuntaa vaan se tuli arjen askareissa ja töissäkäynnistä joko kävellen tai fillarilla. Silloinkin tehtiin im käyttävissä olevilla tavoilla. Minulla luokkakaveri hirtti itsensä, kun lukio loppui. Oli kaikkien pitämä aivan ihana tyyppi, mutta kotiolot olivat kammottavat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen huomannut lähipiiristäni, että niillä ihmisillä, joilla on masennusdiagnoosi ja pitkäaikainen masennuslääkitys, ei ole ollut läheistä ihmistä, jonka kanssa purkaa ajatuksia ja tunteita. Minulla on ollut lapsesta asti roppakaupalla perheestä johtuvia ja omia ongelmia ja sairauksia. Minulla on ollut kuitenkin mielestäni se etu, että perheessäni oli hyvä kommunikaatio- ja keskustelukulttuuri. Kaikki asiat sai pukea sanoiksi,vtunteet sai sanoa ääneen ja asioista puhuttiin niin kauan, että olo alkoi helpottaa. Myös anteeksiantaminen ja -pyytäminen sekä yhteinen huumori oli tärkeää. Kotona rakastettiin, rohkaistiin ja kannustettiin. Olen vasta aikuisena ymmärtänyt, että kodin henkinen ilmapiiri on pitänyt minut järjissäni, uskomaan itseeni ja selviytymään vaikeuksista, joita on ollut hyvin paljon.
Aikuisena olen huomannut myös, että lähipiirissäni on nuoria, joilla on ollut hyvin vaikeita ongelmia perheessä, mutta perheessä on suhtauduttu vaikeuksiin avoimesti ja rehellisesti ja haettu apua. Nämä nuoret suorastaan kukoistavat elämässä, ovat onnellisen oloisia ja keskustelutaitoisia ja tavoittelevat rohkeasti uusia asioita ja haasteita elämässä.
Vierailija kirjoitti:
Työpaikka kyllä lisäisi hyvinvointia. Siinä olen ihan samaa mieltä omakohtaisella kokemuksella. Ihan hyviä pointteja ap:lla.
Niin, hyvä ja inhimillinen työpaikka. Valitettavasti työkaverit käyvät aina sen heikoimman kimppuun kiusaten kaikki yhdessä. He näkevät käytöksestä, kuka on helppo kohde eikä pysty puolustautumaan niin monia vastaan. Sanoisin, että tämä ajaa syvemmälle masennukseen ja lopulta burn outiin. Samaan työpaikkaan ei ole mahdollista palata vaan pitää kouluttautua uudelle alalle, sitten kun voimavarat riittävät. Niin ja pelko on taustalla, jos sama toistuu kuin edellisessä työpaikassa. Nimittäin lähin pomo on monesti kiusaamisessa mukana.
Näytän ulospäin normaalilta. Pukeudun siististi, hiukset on nätit, saatan olla meinannut. Osaan käytöstavat, osaan olla kaikkien kanssa, en pelkää esiintymistä enkä esilläoloa. En pelkää hankalia tilanteita ihmisten kanssa, kuten vaikka raivoavaa humalaista julkisessa liikennevälineessä. Kun satunnaisesti olen vapaaehtoistyössä, tulen toimeen kaikkien kanssa.
Puhun kahta kieltä sujuvasti omani lisäksi. Osaan soittaa kitaraa, pianoa ja viulua. Matkustan joskus, käyn konserteissa, teen kaikenlaista.
Tapaan ihmisiä väkisinkin vähintään lasteni kautta. Tutustuminen ei ole minulle hankalaa, joskaan en aina sellaista jaksaisi. Mutta kun jonkun kanssa synkkaa, niin 98% se ei johda kaveruuteen, kun toiselle selviää että en ole työelämässä ja varsinkin kun en ala selitellä sitä. Se on niin outoa, että se etäännyttää. Jos kerron totuuden, että olen sen ja sen syyn vuoksi eläkkeellä, ihmisillä menee pasmat sekaisin. Ja taas etäännytään. Tosin kaksi kertaa olen saanut kuulla, etten ansaitse tällaista elintasoa, enkä puolisoa enkä perhettä, kun olen "hullu".
Että sama se minulle, vaikka aloittaisin keskustelun kertomalla että olen korkean toimintakyvyn omaava estynyt persoonallisuus, jolla on lisäksi yleinen ahdistuneisuushäiriö, paniikkihäiriö ja näistä johtuva keskivaikea masennus JA lapsuuden traumoista johtuva post-traumaattinen stressireaktio.
Tulos on sama: tuttuja paljon, satunnainen kaveri kerran viidessä vuodessa, mutta muuten vain sirkat sirittää ja risupallot pyörii autiomaassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos se olisi noin yksinkertaista, niin ei ihmiset tarvitsis lääkkeitä, terapiaa yms. Masennus on sairaus, se että "masentaa välillä" on normaalia elämää.
Jumala auttaa. Kannattaa pyytää apua Jeesukselta. Olen itse noussut kuilun pohjalta yhdessä hetkessä, kun Jumala tarttui elämääni.
Tapahtunutta on mahdoton kiistää.
Elämä ei ole ollut helppoa, mutta sen jälkeen en ole koskaan joutunut niin lähelle psykoosia. Tästä on jo 30 vuotta, ja masennus ei ole palannut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toinen vinkki: älkää ihmeessä menkö mukaan mihinkään masentuneille tarkoitettuihin ryhmiin!
Vaikka et muuten olisi masentunut niin kohta olet, kun istut muovaamassa saviruukkuja, käyt kävelyllä tai juttelet kahvipöydässä muiden masentuneiden kanssa. Masennus todellakin tarttuu. Se on ohimenevä olotila, ja ihan viimenen mitä masentunut kaipaa on muiden masentuneiden vaikerrus.
Jos vielä on empaattinen luonne, jonka seuraan kaikenlaiset avunpyytäjät tulevat muutenkin kuin magneetinvetäminä, niin sen arvaa mitä tuollaisessa ryhmässä sitten käy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä kolme hyvää lisävinkkiä:
- Harrasta hikoilua aiheuttavaa liikuntaa säännöllisesti vähintään viikottain.
- Vähennä älylaitteiden ja etenkin somen käyttö äärimmäisen minimiin tai lopeta kokonaan
- Mene töihin
Ei ole rakettitiedettä, ja positiiviset vaikutukset ovat käytännössä taattuja.
Muuten samaa mieltä, mutta joku voi olla ahdistunut töiden takia, joten ei työ ole mikään lääke.
Mene töihin on ylilautatrollien mantra jota he toistavat. Trollien kanssa ei voi keskustella. Monet näistä viesteistä on myös kopioitu, eli kirjoittaja ei ole edes itse kirjoittanut sitä. Saattaa olla, että tuokin viesti on suoraan ylilaudalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut lähipiiristäni, että niillä ihmisillä, joilla on masennusdiagnoosi ja pitkäaikainen masennuslääkitys, ei ole ollut läheistä ihmistä, jonka kanssa purkaa ajatuksia ja tunteita. Minulla on ollut lapsesta asti roppakaupalla perheestä johtuvia ja omia ongelmia ja sairauksia. Minulla on ollut kuitenkin mielestäni se etu, että perheessäni oli hyvä kommunikaatio- ja keskustelukulttuuri. Kaikki asiat sai pukea sanoiksi,vtunteet sai sanoa ääneen ja asioista puhuttiin niin kauan, että olo alkoi helpottaa. Myös anteeksiantaminen ja -pyytäminen sekä yhteinen huumori oli tärkeää. Kotona rakastettiin, rohkaistiin ja kannustettiin. Olen vasta aikuisena ymmärtänyt, että kodin henkinen ilmapiiri on pitänyt minut järjissäni, uskomaan itseeni ja selviytymään vaikeuksista, joita on ollut hyvin paljon.
Aikuisena olen huomannut myös, että lähipiirissäni on nuoria, joilla on ollut hyvin vaikeita ongelmia perheessä, mutta perheessä on su
Masennus johtuukin usein traumoista. Huomiotta jääminen on traumatisoivaa, mutta toisin kuin esimerkiksi väkivaltatraumat, se ei ole samalla tavalla helposti tunnistettavissa sen kokeneelle.
Mulla ainakin on niin isoja traumoja ettei nämä vinkit tepsi, kun ihmisen mieli ei vaan ihan kaikkea kestä.
Minua nyt kovasti naurattaa!