Aiheuttiko korona-aika sinulle huolta tai pelkoa?
Kommentit (84)
Aiheutti. Ymmärsin alusta asti, että meille ei kerrota totuutta ja meitä pyritään manipuloimaan.
Vierailija kirjoitti:
Ei aiheuttanut huolta tai pelkoa omalle terveydelleni. Lähinnä aluksi huvitti ja sitten syvästi vitutti miten tyhmiä ihmiset ovat, kun tuollaiseen kusetukseen lankeavat. Siinä vaiheessa alkoi vähän jo huolestuttaa, miten tässä käy, kun ympärilläni olevat lampaat ovat niin tyhmiä. Itse pöpöstä, jos edes oli olemassa, en koskaan ollut huolissani.
Olit siis piilossa Lampolassa, fiksu valinta sinänsä kun ei se korona eläimiin tarttunutkaan.
Olen parhaillaan koronassa. Hassun hauska flunssainen työkaveri tuli oireisena töihin ja tartutti puolet työryhmästä.
Ihmiset eivät vieläkään ymmärrä, että osalla lieväoireinen nuha onkin osalla kuumeinen ja osalla jopa sairaalahoitoinen korona.
Meillä on etätyömahdollisuus, johon tämäkin pärskijä olisi voinut jäädä, mutta jostain syystä päätti tulla ihan toimistolle asti. Reipas tunti lähipalaverissa riitti tartuntaan.
Mikä hyöty niistä koronarokotteista nyt oikein oli kun rokotetut myös sairastaa koronan,rokotetut myös levittää koronaa ja rokottamattomat ei sinne teholle tai hautaan päätyneetkään? :D
Tässä ollaa nyt pari vuotta menty rokotusrumban jälkeen eikä vieläkään ole rokottamattomat siellä teholla ja mitä olen huomannut työpaikallani ja lähipiirissäni niin rokotetut sekä rokottamattomat sairastaa koronan ihan samalla tavalla :D
Ihan turhaa oli koko kakka ja hyvä että riskiryhmäläiset ne rokotteet otti koska heille korona saattaa olla kohtalokas.
vaan koska etsittäs se syyllinen joka sen vuoti laboratoriostaan ? kunnon joukkokannne. itsekkin pari koronaa sairastaneena voin sanoo että kyll on ällöttävä tauti.
Vierailija kirjoitti:
Mikä hyöty niistä koronarokotteista nyt oikein oli kun rokotetut myös sairastaa koronan,rokotetut myös levittää koronaa ja rokottamattomat ei sinne teholle tai hautaan päätyneetkään? :D
Tässä ollaa nyt pari vuotta menty rokotusrumban jälkeen eikä vieläkään ole rokottamattomat siellä teholla ja mitä olen huomannut työpaikallani ja lähipiirissäni niin rokotetut sekä rokottamattomat sairastaa koronan ihan samalla tavalla :D
Ihan turhaa oli koko kakka ja hyvä että riskiryhmäläiset ne rokotteet otti koska heille korona saattaa olla kohtalokas.
Sairaus on lieväoireisempi, etkä kuole siihen.
Itsellä on kokemus millaista on sairastaa influenssa ilman rokotusta ja rokotuksen kanssa. Ilman rokotusta tuloksena kovempi kuume ja tuli jälkitauteja.
Itse aika oli aluksi jännää yhteiskunnan pysähtyessä, kun jättimäinen mediaoperaation pystyi heti aistimaan. Hauskuus vain loppui kun enemmistön psykoosi syveni ja järjelliset ihmiset oltiin tosissaan sulkemassa ulos yhteiskunnasta. Putte onneksi lopetti sekoilun yhdessä yössä marsittamalla joukot Ukrainaan ja nyt kaikki elävät kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan.

ei ne niin toimi. otit väärän rokotteen, influenssa rokote on arvailua tulevasta kausi flunssasta eikä ne mee aina nappiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä hyöty niistä koronarokotteista nyt oikein oli kun rokotetut myös sairastaa koronan,rokotetut myös levittää koronaa ja rokottamattomat ei sinne teholle tai hautaan päätyneetkään? :D
Tässä ollaa nyt pari vuotta menty rokotusrumban jälkeen eikä vieläkään ole rokottamattomat siellä teholla ja mitä olen huomannut työpaikallani ja lähipiirissäni niin rokotetut sekä rokottamattomat sairastaa koronan ihan samalla tavalla :D
Ihan turhaa oli koko kakka ja hyvä että riskiryhmäläiset ne rokotteet otti koska heille korona saattaa olla kohtalokas.
Sairaus on lieväoireisempi, etkä kuole siihen.
Itsellä on kokemus millaista on sairastaa influenssa ilman rokotusta ja rokotuksen kanssa. Ilman rokotusta tuloksena kovempi kuume ja tuli jälkitauteja.
Ei pidä paikkaansa, koronarokotteilla ei ollut mitään tekemistä sen kanssa että rokotetuilla oireet olisi lieväoireisempia. Koronarokotteiden väitettiin ehkäisevän vakavaa tautimuotoa mutta nyt ongelma on se että miksi ne koronarokottamattomat ei sitä vakavaa tautimuota saa?
Monesti rokottamattomat sairasti koko koronan oireettomasti kun taas rokotetuilla korona saattoi kestää useita viikkoja, se millaiset oireet koronasta sait ei liity rokotteisiin vaan ihan ihmisen omaan vastustuskykyyn. Toisille flunnast on pahempia kuin toisille.
Tottakai aiheutti. Ennetään tuntematon tauti päästetty "irti" , kullä sen nopea eteneminen pelotti. En todellakaan ollut tunteeton uutisia lukiessani. Sairaalat täyttyivät sairastuneista käytäviä myöten ja henkilökunta oli kovilla, mahtavatko toipua ko. ajasta koskaan entiselleen.
Ei. Oli mukavaa vaihtelua ja etätöistä tehtiin vihdoin kaikille muillekin kuin vain pomoille sallittuja.
Ei oikeen mitenkään.
Työt jatkui paikan päällä naamavaippojen kanssa, läheisille ei tapahtunut mitään ja sitten kun se korona iski niin se tuli ironisesti kahden otetun piikin jälkeen. Vuorokausi kuumetta, vuorokausi nenä-kuin-Niagara ja loppuviikko jatkuvaa yskimistä ja räkimistä. Siinäpä se, sen jälkeen töihin.
En jaksanu sen jälkeen enää välittää mistään suosituksista. Omalle kohdalla se oli (melkein) jokavuotinen vilustuminen eikä mitään muuta.
Ei. Enkä ottanut edes yhtään rokotusta. Enkä ota. Ihan normaalia elämää olen elänyt.
Lähinnä tuli sellainen tympeys ja halu vetäytyä koko ihmiskunnan ulkopuolelle. Ja ymmärrys siitä, kuinka vähäjärkisiä ihmiset ovat pelätessään, ja kuinka pelkoa kannattaa ruokkia, että ihmisiä on helpompi ohjata. Ja kuinka pöhköjä päättäjät oikeasti ovat, ihan samanlaista "kansaa" kuin muutkin. Peloissaan poukkoillaan laidasta laitaan ja totellaan sitä joka pääsee käskemään.
Ja kuinka sysimusta f*sisti asuu monen hurskaan kuoren alla, kun vähän raaputetaan. Vääräuskoiset leirille; tein vain niin kuin käskettiin.
Ja kuinka sensuuri tuli niin arkipäiväiseksi kaikkialla Suomessa, ettei tätäkään viestiä meinaa mitenkään saada julkaistua.
Korona loppui kuin seinään heti kun ukraina ja venäjä aloitti sodan.
En ottanut rokotuksia, eikä taudilla sinänsä ollut kauheasti vaikutusta elämääni. En harrasta mitään joukkomenoja muutenkaan. Töissä pidin maskia, kun pakko oli, yhtään en itse ostanut. Desinfioitiin pöytiä ja mitä kaikkea, mitä joka päivä muuttuvissa ohjeissa kerrottiin. "Tänään saa kokoustilaan tulla vain 10 ihmistä, eli kaksi tyhjää istumapaikkaa jokaisen väliin". "Tästä lähtien syödään työhuoneissa". Ohjeet olivat välillä ihan absurdeja, ja jouduin niitä työni puolesta itse antamaan. Se tuntui välillä ihan leikkimiseltä.
Ennen joulua 2023 sain sitten minäkin sen koronan. 4 päivää olin poissa töistä, 2 päivää oli kuumetta.
Ei muuta huolta kuin se, että sairastin koronan. Se oli tauti helvetistä. Ikinä en oo niin huonossa kunnossa ollut kuin silloin. Se kesti 2 viikkoa, olin kovassa kuumeessa. Lähellä oli sairaalaan lähtö, mutta sit kuume alkoi laskemaan. Jälkioireet kestivät pitkään. Meni pari kuukautta toipumiseen.
Vierailija kirjoitti:
Itse aika oli aluksi jännää yhteiskunnan pysähtyessä, kun jättimäinen mediaoperaation pystyi heti aistimaan. Hauskuus vain loppui kun enemmistön psykoosi syveni ja järjelliset ihmiset oltiin tosissaan sulkemassa ulos yhteiskunnasta. Putte onneksi lopetti sekoilun yhdessä yössä marsittamalla joukot Ukrainaan ja nyt kaikki elävät kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan.
Inhottavaa oli havaita, kuinka päättäjät kaikkialla maailmassa toistelivat täsmälleen samoja fraaseja, ikään kuin heitä preppaisi kaikkia sama taho. Aina samat, tarkasti mediapalavereissa mietityt sanat, fraasit ja lauseet, sekä selvästi yhdessä median kanssa sovitut kampanjat rokottamattomia vastaan tai tiettyjen toimintojen puolesta. Se ylikansallinen ohjailu oli aivan uskomatonta. Yksikään päättäjä ei voinut livetä rivistä. Youtubessa on näitä koosteita, kuinka kaikkialla maailmassa media ja päättäjät toistelevat täsmälleen samoja fraaseja. Samahan jatkuu nyt Ukrainan sodasta puhuessa. Mediatoimistot johtavat maailmaa ja preppaavat päättäjät. Tietyt fraasit ja iskulauseet, joita jankutetaan kunnes menee kansalle läpi.
siinä vedettiin tiede ja läääkefirmojen luotto vessasta. suomessahan ei edes olla käyty jälki pyykkejä