Aiheuttiko korona-aika sinulle huolta tai pelkoa?
Kommentit (84)
Kyllä. Pilasi monta vuotta elämästäni. Ahdistuksen tunne jäi päälle vaikka en enää edes muista koko koronaa. Elämästä meni ihan ilo ja se vähäinen hauskuus. Oli karmaisevaa tajuta kuinka pahoja ihmiset oikeasti on.
Kyllä koska olen itse riskiryhmää ja samaten lukiota käyvä kuopukseni. Hänellä menikin mm. syksy 2022 täysin penkin alle sairastelun takia.
Nyt on abi ja peukut pystyssä ollaan, että saa opiskella rauhassa ennen kirjoituksia.
Ei se poikennut minun arjesta mitenkään. Muutenkin yksin lapsen kanssa, ei ystäviä. Matkustamaan ei ole varaa edes bussilla niin siinäpä se.
Korona-aikana meidän perhe koki useita vastoinkäymisiä ja yhden oikeustaistelun. Osa liittyi itse tautiin, osaa rajoitukset ym pahensi. Talo rakentui niin kalliilla, että säästöjä ei juuri jäänyt. Keskenkään ei voinut jättää.
Kamalinta oli lasten vuoksi: tytär vietti 10-vuotissyntymäpäiväänsä karanteenissa altistumisen vuoksi. Kaikki peruttiin. Saman päivän iltana kävelin koiran kanssa ulkona ja kyyneleet vain valui kun katselin, miten aikuiset piti hauskaa baarissa vailla minkäänlaista mielenkiintoa pitää huolta turvaväleistä yms.
Minun mielestäni lapset laitettiin maksamaan koko korona.
Sitten kun saman tytön koulussa alkoi piinaava kiusaaminen, koronan vuoksi emme päässeet käymään koululla. Asioista ei selvitetty, kun etäpalavereihin ei tullut kuin me ja opettaja. Lapsi alkoi oireilla, puhui koulussa itsensä satuttamisesta, josta tehtiin kaksi kertaa lastensuojeluilmoitus. Sitä sitten selvitettiin psykiatrian polia myöten. Tytär sai apua, mutta ei kiusaamiseen.
Huh, miten ahdisti kirjoittaa tämä. Monelle korona ei ollut mitään, toiset se sairastutti. Meidän perhe kohtasi pahimmat vastoinkäymisensä vuosina 2020-2022.
Ei, oli ihanaa kun etätyöt alkoivat. Ihmisten sekoilut lähinnä huvitti, itse en ole sairastanut kertaakaan ja 0 rokotetta.
Henkilökohtaisesti en ole koskaan voinut paremmin kuin korona-aikaan. Jäin työttömäksi ja nautin valtavasti saamastani vapaa-ajasta sekä rauhasta, ei ollut paineita lähteä yhtään minnekään. Totta kai huoletti voiko ikääntyvät vanhemmat sairastua vakavasti, mutta hekin välttelivät sosiaalisia kontakteja niin ei tarvinnut liikaa murehtia. Suretti myös hoitohenkilökunnan puolesta kun se työtaakka oli kohtuuton ja ei näkynyt palkassa. Mutta omaan elämään sillä oli positiivinen vaikutus. Onneksi se on nyt ohi, ei sitä eristäytymistä olisi jaksanut loputtomiin.
Oma sairastuminen ei pelottanut enää sen jälkeen kun rokotteet tuli. Mutta edelleen pelkään että riskiryhmäläinen läheinen saa tartunnan ja kuolee. Jostain syystä korona on vienyt ihmisiltä myös käytöstavat. Ei ennen ollut tapana räkiä muiden päälle, mutta nyt yskitään suu ammollaan suoraan kohti eikä yritetä edes päätä kääntää sivuun puhumattakaan että suuta mitenkään peitettäisiin yskimisen ajaksi. Näitä uhma-yskijöitä on joka paikassa. Jos yrittää itse siirtyä sivuun tai kauemmas yskijästä, tämä virnuilee tyytyväisenä että pelottaako muka korona. No ei pelota, mutta en halua kenenkään räkää naamalleni.
Vierailija kirjoitti:
Ei aiheuttanut huolta tai pelkoa omalle terveydelleni. Lähinnä aluksi huvitti ja sitten syvästi vitutti miten tyhmiä ihmiset ovat, kun tuollaiseen kusetukseen lankeavat. Siinä vaiheessa alkoi vähän jo huolestuttaa, miten tässä käy, kun ympärilläni olevat lampaat ovat niin tyhmiä. Itse pöpöstä, jos edes oli olemassa, en koskaan ollut huolissani.
"Jos edes oli olemassa." Kun uutisissakin näytettiin Italiasta täpötäysiä sairaaloita, joissa henkään haukkovat potilaat makasi pitkin käytäviä, niin oliko ne sun mielestä jotain näyttelijöitä vai miten tän asian olet järkeillyt?
Uudenmaan sulku vitutti,kun talvilomalla oli tarkoitus vierailla muualla Suomessa.Rinteen Marinin hallituksen täydellinen osaamattomuus kyllä ihmetytti,lentomatkustajat kulki vapaasti Suomeen,valehteleva ministeri maskeista,jota jaettiin kuorma-autoilla ympäri Suomen,olihan näitä pilvin pimein,koulut kiinni ja etäopetukseen,yrittäjille yrittämisen estäminen ym.
Olin töissä pahimpaan aikaan teholla, tein järjestään 14-16 tuntista työpäivää täydessä eristysvarustuksessa, koska oli niin paljon sairaspoissaoloja koska pienestäkin oireesta piti jäädä kotiin. Tuli nähtyä niin monta surullista kohtaloa, että kyllä se vaikutti.
Enää en tee töitä hoitoalalla.
Tämä saattaa vieläkin aiheuttaa ahdistusta antivaksereissa, joten paras olla katsomati:
Hae Snää-putkesta:
Myocarditis paper
:0
Vierailija kirjoitti:
Ei. Mutta v**utusta se aiheutti rajoitusten ja sulkujen vuoksi.
Sama mulla suurta vi....... . Suomessa korona rajoitukset oli täysin yliliioiteltuja.
Töiden ja talouden puolesta kyllä, ei itse sairauden.
Vierailija kirjoitti:
Ei aiheuttanut huolta tai pelkoa omalle terveydelleni. Lähinnä aluksi huvitti ja sitten syvästi vitutti miten tyhmiä ihmiset ovat, kun tuollaiseen kusetukseen lankeavat. Siinä vaiheessa alkoi vähän jo huolestuttaa, miten tässä käy, kun ympärilläni olevat lampaat ovat niin tyhmiä. Itse pöpöstä, jos edes oli olemassa, en koskaan ollut huolissani.
Niin, mitähän vanhat sukulaiseni, joiden kuolinsyy oli korona, ajattelisivat tästä vuodatuksestasi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei aiheuttanut huolta tai pelkoa omalle terveydelleni. Lähinnä aluksi huvitti ja sitten syvästi vitutti miten tyhmiä ihmiset ovat, kun tuollaiseen kusetukseen lankeavat. Siinä vaiheessa alkoi vähän jo huolestuttaa, miten tässä käy, kun ympärilläni olevat lampaat ovat niin tyhmiä. Itse pöpöstä, jos edes oli olemassa, en koskaan ollut huolissani.
"Jos edes oli olemassa." Kun uutisissakin näytettiin Italiasta täpötäysiä sairaaloita, joissa henkään haukkovat potilaat makasi pitkin käytäviä, niin oliko ne sun mielestä jotain näyttelijöitä vai miten tän asian olet järkeillyt?
Influenssalle keksittiin uusi nimi ja pistettiin koko maailma polvilleen. Vanhukset ovat ennenkin kuolleet influenssaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei aiheuttanut huolta tai pelkoa omalle terveydelleni. Lähinnä aluksi huvitti ja sitten syvästi vitutti miten tyhmiä ihmiset ovat, kun tuollaiseen kusetukseen lankeavat. Siinä vaiheessa alkoi vähän jo huolestuttaa, miten tässä käy, kun ympärilläni olevat lampaat ovat niin tyhmiä. Itse pöpöstä, jos edes oli olemassa, en koskaan ollut huolissani.
Niin, mitähän vanhat sukulaiseni, joiden kuolinsyy oli korona, ajattelisivat tästä vuodatuksestasi?
Eivät mitään.
Itse koronavirus ei minua pelottanut yhtään koska en kuulu riskiryhmään. Rokotteita en ottanut ja elin ihan normaalia elämää eli koronavirus ei vaikuttanut minun elämään millään tapaa paitsi että päättäjät halusi eristää minut yhteiskunnasta koska olin heidän mielestään uhka muille ihmisille.
Minulle aiheutti huolta ja pelkoa se kuinka hölmöjä ihmiset ovat ja kuinka helposti päättäjät pystyvät riistämään ihmisiltä vapauden pelolla ja uhkailulla. Korona paljasti ihmisten ja päättäjien todelliset kasvot eli valtaosa ihmisistä on julmia sekä hölmöjä. Tämä oli minusta todella pelottavaa. Päättäjät ja thl jos olisi sanonut että ihmisten tulee käyttää tonttulakkia päässä koska se ehkäisee koronaa niin ihmisillä olisi ollu tonttulakit päässä ja ne olisi haukkuneet niitä joilla ei tonttulakkia ole päässä.