Parisuhteissa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kellään kokemuksia bipo:sta suhteessa? Onnistuiko suhde toimimaan.

Jotain kokemuksia?

Meillä oli kait tasapainottavat häiriöt. Itselläni on ongelmana etten oikeastaa tunne voimakkaasti saati reagoi isosti, naisystävälläni oli bipo ja sen myötä maanisen vaiheen jälkeen syvä masennus. Koska itse en mennyt mukaan kumpaankaan päähän hän sai kait jotain rauhoittavaa tunnetta kun olimme yhdessä, tuli nimittäin aina luokseni jos tuntui menevän liikaa ääripäihin tuntemukset. 

Lopulta silti sairaus vei hänet ja olenkin miettinyt viimeiset 9 vuotta oliko suhteemme vain lykännyt sitä. Hänen perheensä sanoi että olivat aina tienneet että poliisi tulee ennemmin tai myöhemmin kertomaan surulliset uutiset.

Mitä saat sairaasta provoilusta? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kellään kokemuksia bipo:sta suhteessa? Onnistuiko suhde toimimaan.

Jotain kokemuksia?

Meillä oli kait tasapainottavat häiriöt. Itselläni on ongelmana etten oikeastaa tunne voimakkaasti saati reagoi isosti, naisystävälläni oli bipo ja sen myötä maanisen vaiheen jälkeen syvä masennus. Koska itse en mennyt mukaan kumpaankaan päähän hän sai kait jotain rauhoittavaa tunnetta kun olimme yhdessä, tuli nimittäin aina luokseni jos tuntui menevän liikaa ääripäihin tuntemukset. 

Lopulta silti sairaus vei hänet ja olenkin miettinyt viimeiset 9 vuotta oliko suhteemme vain lykännyt sitä. Hänen perheensä sanoi että olivat aina tienneet että poliisi tulee ennemmin tai myöhemmin kertomaan surulliset uutiset.

Mitä saat sairaast

Oletko ihan kunnossa jos epäilet tätä provoksi?

Mulla oli nuorempana ehkä jotain epävakaan pers. häiriön piirteitä. En tiedä. En ole koskaan apua hakenut tai diagnooseja tietenkään saanut. Mutta kun olen myöhemmin siitä lukenut niin tunnistan kyllä jotain juttuja itsestäni. Sittemmin ne piirteet on kyllä hävinneet. Sekin on ilmeisesti tyypillistä lukemani mukaan, että ikä saattaa vaikuttaa. 

Ei mun parisuhteet kestäneetkään. Nyt kun olen lähemmäs 50 olen elämäni ensimmäisessä tasapainoisessa suhteessa jossa en kiukuttele tai ailahtele mitä ihmeellisimmissä tilanteissa. 

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli nuorempana ehkä jotain epävakaan pers. häiriön piirteitä. En tiedä. En ole koskaan apua hakenut tai diagnooseja tietenkään saanut. Mutta kun olen myöhemmin siitä lukenut niin tunnistan kyllä jotain juttuja itsestäni. Sittemmin ne piirteet on kyllä hävinneet. Sekin on ilmeisesti tyypillistä lukemani mukaan, että ikä saattaa vaikuttaa. 

Ei mun parisuhteet kestäneetkään. Nyt kun olen lähemmäs 50 olen elämäni ensimmäisessä tasapainoisessa suhteessa jossa en kiukuttele tai ailahtele mitä ihmeellisimmissä tilanteissa. 

Jos mietit taaksepäin niin olisiko tasaisempi meno suhteissa tehnyt sinut onnelliseksi. Vai olisitko joutunut "huonoon suhteeseen".

Eli onko ailahtelu ollut lopulta sinulle hyvä vai huono asia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli nuorempana ehkä jotain epävakaan pers. häiriön piirteitä. En tiedä. En ole koskaan apua hakenut tai diagnooseja tietenkään saanut. Mutta kun olen myöhemmin siitä lukenut niin tunnistan kyllä jotain juttuja itsestäni. Sittemmin ne piirteet on kyllä hävinneet. Sekin on ilmeisesti tyypillistä lukemani mukaan, että ikä saattaa vaikuttaa. 

Ei mun parisuhteet kestäneetkään. Nyt kun olen lähemmäs 50 olen elämäni ensimmäisessä tasapainoisessa suhteessa jossa en kiukuttele tai ailahtele mitä ihmeellisimmissä tilanteissa. 

Jos mietit taaksepäin niin olisiko tasaisempi meno suhteissa tehnyt sinut onnelliseksi. Vai olisitko joutunut "huonoon suhteeseen".

Eli onko ailahtelu ollut lopulta sinulle hyvä vai huono asia?

Persoonallisuushäiriöinen (epävakaa tai narsisti) ei kestä tasaista aitoa rakkautta huokuvaa parisuhdetta. Hän kerta toisensa jälkeen ahdistuu sellaisesta ja rikkoo tahallaan kulloinsenkin kumppaninsa sadistisella tavalla. Sama kierre jatkuu läpi tuollaisen elämän havaintojeni mukaan kiihtyvällä tahdilla. Kunnes seinä tulee loppu viimein vastaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli nuorempana ehkä jotain epävakaan pers. häiriön piirteitä. En tiedä. En ole koskaan apua hakenut tai diagnooseja tietenkään saanut. Mutta kun olen myöhemmin siitä lukenut niin tunnistan kyllä jotain juttuja itsestäni. Sittemmin ne piirteet on kyllä hävinneet. Sekin on ilmeisesti tyypillistä lukemani mukaan, että ikä saattaa vaikuttaa. 

Ei mun parisuhteet kestäneetkään. Nyt kun olen lähemmäs 50 olen elämäni ensimmäisessä tasapainoisessa suhteessa jossa en kiukuttele tai ailahtele mitä ihmeellisimmissä tilanteissa. 

Jos mietit taaksepäin niin olisiko tasaisempi meno suhteissa tehnyt sinut onnelliseksi. Vai olisitko joutunut "huonoon suhteeseen".

Eli onko ailahtelu ollut lopulta sinulle hyvä vai huono asia?

Persoonallisuushäiriöinen (epävakaa tai narsisti) ei kest

Eikö siis voikaan saada itseään tyydyttävää ja kumppaninkin hyväksi olevaa suhdetta? Epäilen että ihan aina menisi päin seiniä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli nuorempana ehkä jotain epävakaan pers. häiriön piirteitä. En tiedä. En ole koskaan apua hakenut tai diagnooseja tietenkään saanut. Mutta kun olen myöhemmin siitä lukenut niin tunnistan kyllä jotain juttuja itsestäni. Sittemmin ne piirteet on kyllä hävinneet. Sekin on ilmeisesti tyypillistä lukemani mukaan, että ikä saattaa vaikuttaa. 

Ei mun parisuhteet kestäneetkään. Nyt kun olen lähemmäs 50 olen elämäni ensimmäisessä tasapainoisessa suhteessa jossa en kiukuttele tai ailahtele mitä ihmeellisimmissä tilanteissa. 

Jos mietit taaksepäin niin olisiko tasaisempi meno suhteissa tehnyt sinut onnelliseksi. Vai olisitko joutunut "huonoon suhteeseen".

Eli onko ailahtelu ollut lopulta sinulle hyvä vai huono asia?

Persoona

 

Ei persoonallisuushäiröisestä ole aidosti vastavuoroiseen parisuhteeseen. Ovat kyvyttömiä rakastamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli nuorempana ehkä jotain epävakaan pers. häiriön piirteitä. En tiedä. En ole koskaan apua hakenut tai diagnooseja tietenkään saanut. Mutta kun olen myöhemmin siitä lukenut niin tunnistan kyllä jotain juttuja itsestäni. Sittemmin ne piirteet on kyllä hävinneet. Sekin on ilmeisesti tyypillistä lukemani mukaan, että ikä saattaa vaikuttaa. 

Ei mun parisuhteet kestäneetkään. Nyt kun olen lähemmäs 50 olen elämäni ensimmäisessä tasapainoisessa suhteessa jossa en kiukuttele tai ailahtele mitä ihmeellisimmissä tilanteissa. 

Jos mietit taaksepäin niin olisiko tasaisempi meno suhteissa tehnyt sinut onnelliseksi. Vai olisitko joutunut "huonoon suhteeseen".

Eli onko ailahtelu ollut lopulta sinulle hyvä vai huono asia?

Persoonallisuushäiriöinen (epävakaa tai narsisti) ei kest

Olen tuo ylempänä itsestään kirjoittanut. Tää ei kuvaa mua kyllä. Itselläni oli aina todella vahva halu ja tarve löytää rakkaus ja tulla rakastetuksi mutta mun ongelma oli se pelko sen menettämisestä. Tulkitsin aina kaiken merkkinä hylätyksi tulemisesta ja reagoin siihen dramaattisesti jotta saisin vakuutteluja siitä että en ole tulossa hylätyksi. Jotain tällaista olen myöhemmin analysoinut. En mä sitä silloin tiedostanut tietenkään. 

Mulla oli kyllä muitakin ongelmia. Äärimmäinen itsekriittisyys joka oireili mm. syömishäiriönä ja dysmorfiana. 

Olen "selättänyt" nekin, paitsi tuo itsekriittisyys taitaa olla aika pysyvä piirre. 

Persoonallisuushäiriö ei tarkoita, että ihminen olisi paha. Vaan hekin voivat rakastaa ja tuntea empatiaa.

Eivät siis he ole tunnekylmiä paitsi antisosiaaliset voivat olla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli nuorempana ehkä jotain epävakaan pers. häiriön piirteitä. En tiedä. En ole koskaan apua hakenut tai diagnooseja tietenkään saanut. Mutta kun olen myöhemmin siitä lukenut niin tunnistan kyllä jotain juttuja itsestäni. Sittemmin ne piirteet on kyllä hävinneet. Sekin on ilmeisesti tyypillistä lukemani mukaan, että ikä saattaa vaikuttaa. 

Ei mun parisuhteet kestäneetkään. Nyt kun olen lähemmäs 50 olen elämäni ensimmäisessä tasapainoisessa suhteessa jossa en kiukuttele tai ailahtele mitä ihmeellisimmissä tilanteissa. 

Jos mietit taaksepäin niin olisiko tasaisempi meno suhteissa tehnyt sinut onnelliseksi. Vai olisitko joutunut "huonoon suhteeseen".

Eli onko ailahtelu ollut lopulta sinulle hyvä vai huono asia?

Olen tuo ylempänä itsestään kirjoittanut. Tää ei kuvaa mua kyllä. Itselläni oli aina todella vahva halu ja tarve löytää rakkaus ja tulla rakastetuksi mutta mun ongelma 

Olisiko tässä siis samaa mitä monilla on jos saavat kehuja? Eli niitä ei uskota tai jopa käännetään merkitys päinvastaiseksi kun epäilee toisen haukkuvan johtuen omasta mielikuvasta siitä millainen on, ei kehuttava.

Persoonallisuushäiriöt ilmentyvät eri tavoin. B-klusterin häiriöissä tuo hylätyksi tulon pelko pohjalla tosi usein.

Joskus väärin toteutettu terapia tai muu hoito saa kuorittua häiriöisestä piilossa olleen pahuuden ja sadismin esiin jota hän perustelee oikeutuksen tunnelukkonsa kautta. Nämä ovat niin vaikeita tapauksia että kannattaa todellakin pysytellä kaikkien kaukana heistä. Myös lasten.

Vierailija kirjoitti:

Persoonallisuushäiriö ei tarkoita, että ihminen olisi paha. Vaan hekin voivat rakastaa ja tuntea empatiaa.

Eivät siis he ole tunnekylmiä paitsi antisosiaaliset voivat olla.

 

Monella empatiakyky läheisiään kohtaan täysin nolla tai pakkasen puolella. Parisuhteesta toiseen. Näyttelevät rakastavansa. 

Vierailija kirjoitti:

Persoonallisuushäiriöt ilmentyvät eri tavoin. B-klusterin häiriöissä tuo hylätyksi tulon pelko pohjalla tosi usein.

Joskus väärin toteutettu terapia tai muu hoito saa kuorittua häiriöisestä piilossa olleen pahuuden ja sadismin esiin jota hän perustelee oikeutuksen tunnelukkonsa kautta. Nämä ovat niin vaikeita tapauksia että kannattaa todellakin pysytellä kaikkien kaukana heistä. Myös lasten.

Mt-ongelmat periytyvät lapsiin sekä geneettisten että täysin epävakaan kasvatuksen kautta. Siksi vaikeimmilta tapauksilta tulisi ottaa lapset pois. Kokonaan.

Vierailija kirjoitti:

Kellään kokemuksia bipo:sta suhteessa? Onnistuiko suhde toimimaan.

Meitä on kaksi bipoa (molemmilla diagnosoitu). Naimisissa 6 vuotta. Minä (N) hypomaniaan taipuvainen jolla masennusta ei ole yhden yli 10v sitten olleen jälkeen ilmennyt, mies depressiivisyyteen taipuvainen jolla masennusjaksot toistuvat säännöllisesti ja hypomaniaa sitten harvemmin. Kummallakaan ei ole lääkitystä oireettomien jaksojen aikana, hypomaniassa minulla bentsot nukkumiseen ja miehellä masennusjaksojen aikana siihen lääkkeet.

Suhteemme toimii hyvin. Lähinnä isoja hankintoja pitää miettiä todella tarkkaan, koska etenkin mieheni on huono tunnistamaan omia hypomanioita ja kuluttaa välillä rahaa holtittomasti joihinkin esineisiin, jotka sitten myy kuukauden sisään. Meillä on kuitenkin suuret tulot (taloudessa yhdistettynä 10k/kk bruttona) joten emme ole joutuneet ongelmiin tuon rahankäytön takia, ja meillä on omat rahat eli omaa palkkaansa mies törsää. Hassusti tunnistamme toistemme hypomaniat, vaikka omiamme emme aina joko tunnista tai suostu uskomaan. Sairaudentunnottomuushan kuuluu hypomaniaan.

Minulla hypomania ei näy tuhlailuna, koska pidän tilillä kerrallaan alle tonnin rahasummaa ja loput pistän osakkeisiin, josta en niitä lähde ottamaan. Tilillä raha on kyllä minullakin riski, jos alkaa mennä lujaa. Itsellä meni juuri tuossa ennen joulua 4 yötä putkeen nukkumatta Duracell-pupuna ja seinille hyppien, mihinkään en jaksanut keskittyä mutta energiaa oli niin maan p*keleesti. Totesin, että ei tämä nyt epänormaalilta tunnu, johon mies oli eri mieltä. Joskus ennen diagnoosia olin varma, että minulla olisi ADHD, mutta hyperaktiivisuuden ja keskittymisvaikeuksien jaksoittaisuus ei oikein sopinut ADHD:seen kuten ei sekään, että ne olivat alkaneet vasta lukioikäisenä. OIen myös normaalisti lähes aseksuaali, mutta hypomaniassa alkaa yhtäkkiä kiinnostaa flirttailu. En kuitenkaan vie niitä ajatuksia käytäntöön enkä ole koskaan pettänyt, vaikka saatan käytökseltäni olla keimaileva esim omia työkavereita kohtaan, jotka siis normitilassa koen täysin platonisesti. Mustasukkaisen miehen kanssa tämä voisi olla ongelma, mutta onneksi oma mieheni ymmärtää, että en minä sitä tahallani tee ja jälkikäteen se on kaikkein kiusallisinta minulle, kun joudun ns. selvin päin menemään takaisin työpaikalle miettimään, millainen olen taas mahtanut olla. Sanomista ei ole kuitenkaan koskaan tullut keneltäkään. Masennusta minulla taas leimaa vahva halu kuolla tai vahingoittaa itseä. Joskus olen itseltäni kokeillut diagnosoida mielialaa kahdella kysymyksellä: haluaisinko maata pomoni kanssa? Entä haluaisinko kuolla? Jos vastaan molempiin ei, todennäköisesti olen järjissäni.

Molemmat hillitsemme toisia isoissa päätöksissä ja olemme sopineet, että niistä keskustellaan. Hypomania on onneksi maniaan verrattuna niin lievä tila, että tällaiset sopimukset eivät unohdu siinä. Mies on esim. muutamaan kertaan vauhtivaiheissa meinannut lähteä työstään, josta tykkää hirveästi, tyhjän päälle. Olen sitten saanut olla häntä puhumassa siihen, että miettii nyt vielä. Itsekin olen pariin kertaan ollut aikeissa irtisanoutua ja lähtemässä ties mihin täysin toiseen ammattiin.

Sellaista ei ole koskaan ollut, että kumpikaan olisi halunnut erota tai sillä uhkaillut.

Miehen masennusjaksot ovat siitä vaikeita, että ne kestävät kuukausia, ja niiden aikana minulla on päävastuu muusta arjen pyörittämisestä. Itsetuhoinen mies ei onneksi ole, apaattinen ja alakuloinen ja pelokas lähinnä. Meidän suhteemme aikana miehellä on ollut yksi selkeä masennuskausi, ja siitä selvittiin, silloinen työpaikka hänellä tosin meni alta ja toipuminen kesti noin vuoden.