Lue keskustelun säännöt.
Olen epäonnistunut täysin avioliitossani!
06.01.2024 |
Kuinka tutulta kuulostaa tämmöiset ajatukset kun eroa on haettu?! Tiedän etten olisi voinut estää millään tavoin mieheni sekopäistä käytöstä ja siitä seuranneita tapahtumia jotka vaikuttivat koko perheeseen. Mutta tiedän myöskin sen että en minäkään näiden reilun 20 vuoden aikana ole aina ollut hyvä kumppani. Olisin voinut tehdä asioita toisin, ottaa enemmän toisen huomioon, kertoa kuinka tärkeä se ihminen minulle on. Arjessa tehdä joitakin juttuja järkevämmin jne. Nyt se on vähän myöhäistä.
Harmittaa aivan älyttömän paljon että meille tulee ero. Rakastan miestäni ihan yhtä paljon kuin ennenkin. Tuntuu että olen epäonnistunut "luuseri" joka ei saanut pidettyä perhettään yhdessä. Olisi pitänyt jaksaa tehdä töitä liiton eteen ja ymmärtää toisenkin ajatusmaailmaa. Pääseekö näistä paskoista ajatuksista ja olotilasta jotenkin eteenpäin. Jääkö tämä vaihe päälle kuinka pitkäksi aikaa?
Kommentit (32)
Vierailija kirjoitti:
Mun ystävä joutui eroamaan vastoin tahtoaan ja rakasti miestään, mutta nyt myöhemmin hän näkee realistisesti miehen ja sen miten onneton hänen kanssaan oli oikeasti. Miehellä ei ole elämä kovin hyvin mennyt sen jälkeen eli vaimo oli elämän tasapainottava tekijä. Muut naiset osaavat jo katsoa, ettei tuollaisesta miehestä oikein ole parisuhteessa eläjäksi, kun vanhempia jo ollaan. Ystäväni toivoisi, että joku pysyvä löytyisi, lasten takia.
Eli ajatuksesi ovat muuttuneet paljon jo vuoden, saati kahden vuoden kohdalla erosta. Näet miehen toisin silmin, itsesi ja avioliiton tapahtumat. Miehen hullut teot eivät tule tyhjästä eivätkä johdu sinusta. Jokainen keittää omat soppansa ja koskee hulluja tekoja tekeviä naisia myös.
Juuri näin. Olen käynyt läpi saman. Kyllä pintaan nousseet piirteet näkyivät jo aiemmin, ja ne perittyinä ne olisivat vaikuttaneet aina jollain tavalla. Ja pahenneet vanhetessa. Mies on lievästi nepsy ja saanut lisäriesakseen muutaman vaikean sukuominaisuuden.
Tein joitakin tyhmyyksiä ja jätin asioita viime vaiheessa hoitamatta. Kuitenkin mies löi laimin itsensä ja oikeasti hyvät neuvot. Oireilin itsekin miehen takia, luonteemme vain olivat tietyissä asioissa erilaiset. Yleinen elämäntilanne oli rasittava. Yritimme silti parhaamme. Asiaan sekaantuneet ihmiset viimeistelivät tuhon.
Pärjäsin silti ja kuuleman mukaan mieskin voi jo paremmin. Jonain päivänä voimme taas kohdata toisemme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hyvin tavallisia ajatuksia, paitsi hieman kypsempiä, kun et näe kaikkea syytä vain puolisossa. Kannattaa osallistua eroryhmään. Ilmaisia on perheasiainneuvottelukeskuksessa, mutta voi joutua jonottamaan paikkaa. Maksullisiin varmaan pääsee heti. Siellä käsitellään eroa monista näkökulmista ja pääset selville vesille.
Netistä löytyy hyviä tutoriaaleja, suosittelen.
Ap et ole epäonnistunut etkä ole myöskään luuseri. Tuollaiset ajatukset ovat ihan normaaleja tilanteessasi, mutta älä jää jumittamaan ja syyttämään itseäsi. En tunne sinua, mutta uskon että olet varmasti parhaasi yrittänyt. Oletko aivan varma, että liittonne oli tässä? Oletko keskustellut kaikessa rauhassa aviomiehesi kanssa? Tsemppiä!
Ööö mitä se miehesi "sekopäinen käytös" sitten on? Ettekö te sen takia eroa? Minusta ei ole yhtään hävettävää erota, jos kumppani käyttäytyy sekopäisesti.
"Kaksi on flikalla ilon päivää:
miehen kun saa ja siitä eroon pääsöö."
Teksti tyynyliinassa Seinäjoen torilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ero on tietysti monellakin tapaa epäonnistuminen, jota on syytä miettiä ja analysoida omaa osuuttaan.
Mutta siihen vaikuttaa todella monet tekijät, joista vain osaa voit sinä hallita. Eikä epäonnistuminen ole välttämättä maailman loppu. Siitä otetaan opiksi ja mennään eteenpäin.
Miksi se on epäonnistuminen? Eletään elämää päivä kerrallaan ja mennään siten miltä hyvältä tuntuu. Avioero voi olla myös onnistuminen, kun pääsee huonosta suhteesta eroon. Ei minusta avioero ole epäonnistuminen vaan osa elettyä elämää.
Itsepetosta on monenlaista. Ellei vihkivalasi sitten kuulunut: "Tahdon mennä päivä kerrallaan fiiliksen mukaan, kunnes avioeron onnistuminen meidät erottaa".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Syyllisyys on ihan normaali tunne erotessa. Katuu, että teki tai sanoi joitakin asioita, ja joitakin jätti tekemättä tai sanomatta. Mutta niinkuin tangonkiin tarvitaan kaksi, parisuhteessa on myös kaksi. Vuorovaikutus ei aina suju, vaan mukaan tule riitoja, mökötystä, nimittelyä ym. Jälkikäteen kaduttaa, mutta sillähetkellä ei näe nenäänsä pidemmälle. Joskus taas toinen nielee vuosi kaudet loukkaksia, mitätöinti ym . Lopulta kuppi menee nurin ja silloin kaikki patoutuneet tunteet, mm.kiukku, viha, loukkaukset purkautuvat huutona, riehumisena, aivankuin painekattila räjähtäisi. Sitten käytös hävettää, mutta sekin on normaalia, joskus heinä voi katkaista kamelin selän....
Avioliitto on ensimmäinen askel lähempänä avioeroa.
Tein elämi virheen ( kauan kauan sitten) , kun valitsin väärän miehen.
Siis joskus on ollut hetkellisiä hyviä aikoja. Muuten ihan yhtä helvettiä. Ja tiedän kyllä, "olisit eronnut heti jne....", mutta noin sanovat eivät tiedä miten lopussa ihminen kun on täysin muserrettu henkisesti ja jopa lievää väkivaltaakin muutamia kertoja.
Siis on ollut ihan KAIKKEA, mitä pahimmillaan avioliitossa voi olla.
Joskus ajattelin, että jos mieheni olisi edes keskustelija tyyppiä tai yleensä puhuisi asioita, edes niitä näitä... se olisi auttanut monissakin tilanteissa. Mut hän ei osaa keskustella varsinaisesti mistään. Olemme jo henkisellä tasolla täysin erilaisia.
Yhtään riitaa ei ole millään tavalla "puhuttu läpi", ei edes mainittu niistä jälkeenpäin.
Menty vaan eteenpäin. Nyt olemme eläkkeellä, rahat edelleen tiukilla. On raha-sekä terveyshuolia, sukulaisten kanssa huolia ja lasten.... Niin. En minä ihmettä odota, voimia vaan kun riittäisi.
Sanoin joskus miehelleni, kun hänellä oli "hyvä päivä", että "jos joskus sairastun vakavammin ja pysyvästi, niin minua et tule omaishoitajana hoitamaan, haluan laitokseen"...... No hän siihen tokaisi , " et hoida minuakaan". Että tuollainen vähäinen "lohtu" on sovittu.... Ei tuo nyt lohtu ole, mut en jaksaisi että hän vielä minua hoitaisi, enkä todellakaan jaksaisi hoitaa häntä ".
Elämä tuo tullessaan mitä tuokaan, nyt vain syvään huokaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö miehesi sekopäinen käytös millään tavalla vaikuttanut yhteisen avioliittonne epäonnistumiseen? Taidat olla muutenkin kovasti syyllistyvä ihminen muissakin asioissa ja luulet kaikkien epäonnistumisten syyn olevan vain sinussa.
No mitä turhaan murehdit, jos et olisi voinut vaikuttaa miehen sekopäiseen käytökseen kuitenkaan? Turha olla jälkiviisas. Olit vain oma itsesi avioliiton aikana. Ja miksi yleensä olisit halunnut säilyttää avioliiton sekopäisen miehen kanssa?