Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Apua, mieheni on pannut vuosia sitten siskoani eikä kumpikaan kertonut siitä minulle

Vierailija
03.01.2024 |

Leikittiin huviksemme totuutta ja tehtävää. Painostin siinä sitten miestäni paljastamaan mulle jonkun seksisalaisuuden, mitä se ei ole kertonu kenellekään. En olisi ikinä odottanut sitä, että muutama vuosi ennen kuin oltiin edes tavattu, niin sillä oli ollut lyhyt suhde siskoni kanssa.

 

Nyt olen sitten käynyt siskoni ja mieheni kanssa lukuisia tiukkoja keskusteluja ja olen aivan raivoissani, että tuollainen asia salataan minulta. Kumpikin selittelee sitä sillä, että alussa miettivät jotain hyvää hetkeä, kun ehkä voisi ottaa sen puheeksi, mutta kun ei sitä oikein tullut, niin ajattelivat että olisi helpompi, jos ei kerrottaisi ollenkaan.

 

Olen ihan suoraan syyttänyt siskoani, että sillä on varmaan ollut koko ajan selkäni takana suhde mieheeni, kun on tuollaista salannut. Mieheni on sitten ärsyttävästi siskoni puolella todistelemassa, että ei se ikinä voisi sellaista tehdä. Siinä sitten haukun miestäni, että tottakai se puolustelee tyttöystäänsä.

Jostain syystä tällä hetkellä suurin pelkoni on, että kaikki tututkin saavat tästä tietää, mutta mieheni ja siskoni vannovat, että eivät ole puhuneet tästä kenellekään ja se tapahtui kun siskoni ja mieheni olivat sattumaltta kumpikin kesätöissä ulkopaikkakunnalla eikä heidän kavereistaan kukaan nähnyt heitä yhdessä.

Jotenkin kyllä voin hyväksyä ettei mieheni ole ollut ihan rehellinen, sehän kuuluu asiaan että miehet vähän juksaavat naisiaan. Mutta että siskoni ei kerro tuollaista asiaa minulle. Nyt kyllä tuntuu ettei meidän välimme eivät palaa koskaan ennalleen. Miehelle voin antaa anteeksi vähän ajan päästä, kun olen vihoitellut sille tarpeeksi ja se on pyydellyt kunnolla anteeksi tekoaan.

 

Kommentit (83)

Vierailija
81/83 |
03.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Up

Vierailija
82/83 |
03.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Isä on kuulemma pannut äitini siskoa

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
83/83 |
03.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onpa ollut ennen avioliittoa seksissä vaimon sukulaisen kanssa tai kenen muun tahansa, nämä asiat eivät ole niitä, josta pitää avautua ja tehdä tiliä. Ei myöskään siskolla ole oikeutta saada selkoa siskonsa tekemisistä.

Sinua vaivaa sairauden asteelle kehittynyt mustasukkaisuus. Siitä ei voi päästä irti. Kynis.mies

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme kolme kuusi