Apua, mieheni on pannut vuosia sitten siskoani eikä kumpikaan kertonut siitä minulle
Leikittiin huviksemme totuutta ja tehtävää. Painostin siinä sitten miestäni paljastamaan mulle jonkun seksisalaisuuden, mitä se ei ole kertonu kenellekään. En olisi ikinä odottanut sitä, että muutama vuosi ennen kuin oltiin edes tavattu, niin sillä oli ollut lyhyt suhde siskoni kanssa.
Nyt olen sitten käynyt siskoni ja mieheni kanssa lukuisia tiukkoja keskusteluja ja olen aivan raivoissani, että tuollainen asia salataan minulta. Kumpikin selittelee sitä sillä, että alussa miettivät jotain hyvää hetkeä, kun ehkä voisi ottaa sen puheeksi, mutta kun ei sitä oikein tullut, niin ajattelivat että olisi helpompi, jos ei kerrottaisi ollenkaan.
Olen ihan suoraan syyttänyt siskoani, että sillä on varmaan ollut koko ajan selkäni takana suhde mieheeni, kun on tuollaista salannut. Mieheni on sitten ärsyttävästi siskoni puolella todistelemassa, että ei se ikinä voisi sellaista tehdä. Siinä sitten haukun miestäni, että tottakai se puolustelee tyttöystäänsä.
Jostain syystä tällä hetkellä suurin pelkoni on, että kaikki tututkin saavat tästä tietää, mutta mieheni ja siskoni vannovat, että eivät ole puhuneet tästä kenellekään ja se tapahtui kun siskoni ja mieheni olivat sattumaltta kumpikin kesätöissä ulkopaikkakunnalla eikä heidän kavereistaan kukaan nähnyt heitä yhdessä.
Jotenkin kyllä voin hyväksyä ettei mieheni ole ollut ihan rehellinen, sehän kuuluu asiaan että miehet vähän juksaavat naisiaan. Mutta että siskoni ei kerro tuollaista asiaa minulle. Nyt kyllä tuntuu ettei meidän välimme eivät palaa koskaan ennalleen. Miehelle voin antaa anteeksi vähän ajan päästä, kun olen vihoitellut sille tarpeeksi ja se on pyydellyt kunnolla anteeksi tekoaan.
Kommentit (83)
Ei ihme etteivät ole kertoneet, tainneet molemmat tietää mikä myrsky siitä nousee..Mitä helvetin väliä vanhoilla jutuilla. Ei ole sulta pois
N37
No oliko pakko tivata itse? Nyt kyllä kaivoit vain verta nenästäsi.
Sitä Tikulla silmään joka vanhoja muistelee. Ja Takulla kans.
Mitäs väliä entisillä jutuilla on? Minulta joku on kysynyt kuinka monta naista on ollut ennen sitä ja sitä? Olen vastannut että satoja varmaan...eräs tytärpuoleni sanoi että hänen äidillään on ollut ainakin tuhat miestä. Sanoin että hyvä kun on kelvannut.
Samoin yksi tuttu Viron reissujen jälkeen vastasi vaimon tiedusteluun miten meni ja menikö rahat?...Siten että meni, viinaan ja naisiin, loput tuhlattiin. Näin minä vastaan jos kysytään.
Niin että hyvä kun on kelvannut.
Mitä sä Pirkko-Lisa Maija täällä keuhkoot?
oliko puhetta kumpi oli parempi sinä vai sisko
Ao, millaiset häppärit sinulla ja siskollasi on ja kuinka ne eroavat toisistaan?
Miehesi tietää sen mutta sinä et ehkä tiedäkään ;)
Tässä nyt ei ole kyse siitä, että ne ovat joskus nuoruudessa panneet, vaan siitä että minulle on törkeästi valehdeltu vuosia päin naamaa.
Jos siskoni olisi tullut vaikka kohtapuolin uuden poikaystävän esittelyn jälkeen kertomaan minulle, että se on hänen vanha heilansa, niin kaikki olisi ollut kunnossa.
Mutta nyt kyseessä on vuosikausien salailu, jossa tuntuu, että mun selkäni takana on naureskeltu, että tietyissä toi mitä ollaan tehty.
AP
Pyydä molempia kirjoittamaan seksinovelli tapahtumasta tänne meiile. Saamme yhdessä arvostella ja pohtia niiden objektiivisuutta.
Kaikesta päätellen sinulla on ihanampi pillu kuin siskollasi, kysy vaikka mieheltäsi. Hän valitsi sinut.
M48, guru
Voisitteko kokeilla kunnon kimppakivaa, jossa miehesi hoitelee sekä sinua että siskoasi? Siinä tulee samalla sitten aukoton (tai aukollinen, kenties moneenkin aukkoon) todiste siitä, kumman naisen kohdalla miehesi viisari värähtää kovimmaksi ja kenen aukon kohdalla silmät lasittuvat enemmän. Voit tehdä siskosi kanssasi myös sovun siinä samalla.
Vierailija kirjoitti:

Tosiaan, mies voi valehdella mutta miehen kalu ei valehtele, sitä reaktiota ei voi feikata. Tämä kannattaa siis panna täytäntöön ja kertoa sitten asiasta raportti tänne palstalle miten meni.
Sekin vielä pännii, että kun mieheni oli aikanaan ollut siskoni kanssa niin siskoni oli tuolloin vahvasti alaikäinen. Yläasteella vasta, ja mies oli tuolloin jo nelikymppinen.
-ap
Kuinka alakouluikäinen pikkutyttö on ollut töissä ulkopaikkakunnalla, vieläpä suhteessa keski-ikäisen kanssa?
M48,guru
Vierailija kirjoitti:
Sekin vielä pännii, että kun mieheni oli aikanaan ollut siskoni kanssa niin siskoni oli tuolloin vahvasti alaikäinen. Yläasteella vasta, ja mies oli tuolloin jo nelikymppinen.
-ap
Sellainen vale-ap sitten siellä. Siskoni on minua kaksi vuotta vanhempi ja mieheni on minua viisi vuotta vanhempi. Siskoni oli 18, kun tuo tapahtui.
Se oikea AP
Vierailija kirjoitti:
Pyydä molempia kirjoittamaan seksinovelli tapahtumasta tänne meiile. Saamme yhdessä arvostella ja pohtia niiden objektiivisuutta.
En varmasti pyydä. Mitä ihmeen pervoja täällä oikein on?
AP
Vierailija kirjoitti:
Voisitteko kokeilla kunnon kimppakivaa, jossa miehesi hoitelee sekä sinua että siskoasi? Siinä tulee samalla sitten aukoton (tai aukollinen, kenties moneenkin aukkoon) todiste siitä, kumman naisen kohdalla miehesi viisari värähtää kovimmaksi ja kenen aukon kohdalla silmät lasittuvat enemmän. Voit tehdä siskosi kanssasi myös sovun siinä samalla.
Jos joskus kokeilen kolmen kimppaa, niin se on varmaa, että siellä ei ole mukana yksikään sukulainen.
Mutta kyllähän tää palsta auttoi, en ole enää niin vihainen kun sain vähän avauduttua ja nämä typerät "neuvot" saivat itse miettimään parempia vaihtoehtoja.
AP
Vierailija kirjoitti:
Mutta nyt kyseessä on vuosikausien salailu, jossa tuntuu, että mun selkäni takana on naureskeltu, että tietyissä toi mitä ollaan tehty.
AP
Huomaat varmaankin, että tämä on sinun ongelmasi, ei heidän. He eivät ole varmastikaan naureskelleet asialle vaan toivoneet voivansa pitää menneet menneinä, jotka eivät aiheuta ongelmia kenenkään väleihin, koska teema ei ole enää relevantti. Reaktiosi on todistanut, että heidän ei olisi kannattanut kertoa.
Raskaimpia ihmisiä ovat sellaiset, jotka vaativat tietää ja sitten käyttävät tietoa kaikin keinoin kertojaa vastaan aiheuttamaan ongelmia, joita ei ennen tiedon saamista ollut. Mitenköhän itse toimisit tilanteessa, jossa tietäisit tällaisen persoonallisuustyypin ihmisen olevan viestin saajana ja punnitsisit, että kannattaako sille kertoa asiaa, jonka ei tosiasiallisesti pitäisi vaikuttaa nykypäivään? Hmm.
Aika moni mies on pannut vaimonsa siskoa tai parasta kaveria, ne naiset ovat kiihkeimpiä kun herkku on lähellä.