Apua, mieheni on pannut vuosia sitten siskoani eikä kumpikaan kertonut siitä minulle
Leikittiin huviksemme totuutta ja tehtävää. Painostin siinä sitten miestäni paljastamaan mulle jonkun seksisalaisuuden, mitä se ei ole kertonu kenellekään. En olisi ikinä odottanut sitä, että muutama vuosi ennen kuin oltiin edes tavattu, niin sillä oli ollut lyhyt suhde siskoni kanssa.
Nyt olen sitten käynyt siskoni ja mieheni kanssa lukuisia tiukkoja keskusteluja ja olen aivan raivoissani, että tuollainen asia salataan minulta. Kumpikin selittelee sitä sillä, että alussa miettivät jotain hyvää hetkeä, kun ehkä voisi ottaa sen puheeksi, mutta kun ei sitä oikein tullut, niin ajattelivat että olisi helpompi, jos ei kerrottaisi ollenkaan.
Olen ihan suoraan syyttänyt siskoani, että sillä on varmaan ollut koko ajan selkäni takana suhde mieheeni, kun on tuollaista salannut. Mieheni on sitten ärsyttävästi siskoni puolella todistelemassa, että ei se ikinä voisi sellaista tehdä. Siinä sitten haukun miestäni, että tottakai se puolustelee tyttöystäänsä.
Jostain syystä tällä hetkellä suurin pelkoni on, että kaikki tututkin saavat tästä tietää, mutta mieheni ja siskoni vannovat, että eivät ole puhuneet tästä kenellekään ja se tapahtui kun siskoni ja mieheni olivat sattumaltta kumpikin kesätöissä ulkopaikkakunnalla eikä heidän kavereistaan kukaan nähnyt heitä yhdessä.
Jotenkin kyllä voin hyväksyä ettei mieheni ole ollut ihan rehellinen, sehän kuuluu asiaan että miehet vähän juksaavat naisiaan. Mutta että siskoni ei kerro tuollaista asiaa minulle. Nyt kyllä tuntuu ettei meidän välimme eivät palaa koskaan ennalleen. Miehelle voin antaa anteeksi vähän ajan päästä, kun olen vihoitellut sille tarpeeksi ja se on pyydellyt kunnolla anteeksi tekoaan.
Kommentit (83)
Vierailija kirjoitti:
Nyt tajusin, täällähän on ihan pirusti puolisonsa pettäjiä, jotka perustelee valehtelunsa sillä, että parempi kaikille etteivät tiedä.
Varmaan samalla tyylillä hoitavat kaikki muutkin asiansa. Tuli kolhittua jonkun autoa, ei muuta kuin paetaan vaan paikalta. Eihän siitä tule kuin ikävyyksiä, jos kertoo.
AP
Olitko neitsyt alkaessasi suhteeseen nykyisen miehesi kanssa? Jos et ollut, petit tulevaa kumppaniasi silloin ennen seurusteluanne, naimalla jonkun muun kuin tulevan puolisosi kanssa. Oletko samlla tavoin hutsahtava kaikissa muissakin asioissa elämässäsi?
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän aloittajan tuohtumuksen. Eikä ole verrattavissa "täytyykö kertoa koko pnohistoriansa"- tilanteeseen; onhan se eri asia, onko kumppani pannut ylipäätään muiden kanssa vai oman sisaruksen kanssa.
Vai niin. Mitä eroa siinä on? Missä se raja kulkee? Rouvan siskon kanssa seksi takavuosina siis kielletty? Entäs rouvan serkkutytön? Rouvan pikkuserkun? Rouvan veljen vaimon siskon? Rouvan veljen vaimon serkkutytön? Rouvan hyvän opiskelukaverin? Rouvan kaikkien samalla vuosikursseilla olleitten? Rouvan urheilukavereitten? Rouvan urheilukavereitten sukulaistyttöjen? Missä se raja menee?
Ennen vanhaan ihmisillä oli ihan oikeitakin ongelmia. Toisaalta, myös näitä sairaalloisella tavalla AP:n tavoin mustasukkaisia on ollut ennenkin, äitini varoitti minua nuorena ollessani että "luulotautisiin älä sotkeennu, se on parantumaton sairaus!". Se oli hyvä neuvo äidiltä, ja täysin totta sitä paitsi. Niin, ihmisillä oli ennen ihan oikeita ongelmia. Tiedän tapauksen vuosikymmenten takaa: Nuori mies riiasi nuorta naista. Nainen oli maatalon tyttö, isosta sisarusparvesta. Nainen sai ystävänsä kautta työtarjouksen muutaman kymmenen kilometrin päästä kotoaan, ja otti pestin. Ei ehtinyt olla uudessa työssään kuin muutaman kuukauden, samalla jatkaen seurusteluaan poikakaverinsa kanssa, kun sairastui äkillisesti ja kuoli. Poikakaveri suri aikansa, mutta kun riiustelutalo oli tullut tutuksi, niin alkoi seurustella ja vai vihille aiemman, edesmennen tyttökaverinsa nuoremman siskon. Elivät pitkän ja ilmeisen onnellisen elämän, saivat useita lapsia. Silloin kun minä heidät opin tuntemaan niin olivat harmaapäiset ukki ja mummo. Olivat kokeneet elämässään miehen rintamalla olon vuodet, evakkomatkat, asettumisen uusille asuinsijoille, sodan jälkeisen pulan ja puutteen, tehneet työtä taatusti oman osansa ja ylikin.
Se pillu tai mulkku ei kulu käytöstä, eikä mene pilalle. On edelleen yhtä käyttökelpoinen eron jälkeen kuin ennen eroa. Kannattaa yrittää selvitä elämässään niistä oikeista, todellisista ongelmista, eikä tehdä ongelmaa sellaisesta mikä ei ongelma oikeasti ole.
Joka vanhoja muistaa, sitä tikulla silmään.
Nämä kansantarinat kävi Lönnrot poimimassa jo talteen, ne opetetaan nykyään jo lapsille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän aloittajan tuohtumuksen. Eikä ole verrattavissa "täytyykö kertoa koko pnohistoriansa"- tilanteeseen; onhan se eri asia, onko kumppani pannut ylipäätään muiden kanssa vai oman sisaruksen kanssa.
Vai niin. Mitä eroa siinä on? Missä se raja kulkee? Rouvan siskon kanssa seksi takavuosina siis kielletty? Entäs rouvan serkkutytön? Rouvan pikkuserkun? Rouvan veljen vaimon siskon? Rouvan veljen vaimon serkkutytön? Rouvan hyvän opiskelukaverin? Rouvan kaikkien samalla vuosikursseilla olleitten? Rouvan urheilukavereitten? Rouvan urheilukavereitten sukulaistyttöjen? Missä se raja menee?
Ennen vanhaan ihmisillä oli ihan oikeitakin ongelmia. Toisaalta, myös näitä sairaalloisella tavalla AP:n tavoin mustasukkaisia on ollut ennenkin, äitini varoitti minua nuorena ollessani että "luulotautisiin älä sotkeennu, se on parantumaton sairaus!". Se oli hyvä neuvo äidiltä, ja täysin
Ei kai kukaan ole väittänyt ettei heillä olisi saanut olla mitään suhdetta aiemmin. Toiveena oli vain että siitä kerrottaisiin seurustelun alkuvaiheessa. Oletan että esimerkissäsikin sisko tiesi mitä mies oli aiemmin puuhaillut.
"Toiveena että siitä kerrottaisiin seurustelun alkuvaiheessa". Edelleen kysymys odottaa vastausta: Miksi siitä pitäisi kertoa missään vaiheessa? Tuollaisten asioitten kertomisessa ei ole mitään muuta kuin hävittävää. Fiksu osaa olla kertomatta, ja jos puolisonsakin on fiksu niin hän osaa olla kyselemättä. Oletteko te jotakin masokisteja, vai saatteko muuten kicksejä siitä että saatte rypeä, penkoa ja analysoida puolisoittenne aiempia seksisuhteita, jotka muuten sivumennen sanoen eivät kuulu teille mitenkään ja millään tavoin.
Käytiin ihana keskustelu siskoni kanssa ja pyysimme toisiltamme anteeksi. Minä rumia puheitani ja hän sitä ettei kyennyt ottamaan asiaa puheeksi itse aikoinaan.
Asiasta paljastui kaikkea muutakin ja kävimme muutkin meitä hiertäneet asiat lävitse. Ymmärrän nyt siskoani paljon paremmin ja se tuli selväksi, että mieheni kanssa suhteemme loppui tähän.
AP
Onko ap kertonut miehelleen, kenen kanssa olet aiemmin nainut?
Vierailija kirjoitti:
Käytiin ihana keskustelu siskoni kanssa ja pyysimme toisiltamme anteeksi. Minä rumia puheitani ja hän sitä ettei kyennyt ottamaan asiaa puheeksi itse aikoinaan.
Asiasta paljastui kaikkea muutakin ja kävimme muutkin meitä hiertäneet asiat lävitse. Ymmärrän nyt siskoani paljon paremmin ja se tuli selväksi, että mieheni kanssa suhteemme loppui tähän.
AP
Kerropas nyt sitten niitä muita yksityiskohtia, kun tämä tarinasi alkaa saamaan enemmän ja enemmän trollauksen piirteitä. Tosin en vaan ymmärrä, mitä jollakin on saavutettavana provoamalla niin että tekeytyy täysin irrationaalisesti käyttäytyväksi impulsiiviseksi yksilöksi vailla mitään käsitystä mistään.
Miesten kirjoittamia tarinoita miehille - näitä kyseltiin toisessa ketjussa. Ap:n toistuvat pakinat ovat yksi sellainen jatkumo.
Vierailija kirjoitti:
Käytiin ihana keskustelu siskoni kanssa ja pyysimme toisiltamme anteeksi. Minä rumia puheitani ja hän sitä ettei kyennyt ottamaan asiaa puheeksi itse aikoinaan.
Asiasta paljastui kaikkea muutakin ja kävimme muutkin meitä hiertäneet asiat lävitse. Ymmärrän nyt siskoani paljon paremmin ja se tuli selväksi, että mieheni kanssa suhteemme loppui tähän.
AP
Sama selkosuomeksi= Koko tarina alusta loppuun oli AP:n mielikuvituksen tuotetta. Tyylipuhdasta trollausta. Nyt vain uutta matoa koukkuun ja keksimään uusia, entistäkin vauhdikkaampia tarinoita.
Minusta tämä oli hienoa kuinka naiset tekivät sovinninnon ja sikamies sai kenkää.
Sis before bros. Go Girls!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käytiin ihana keskustelu siskoni kanssa ja pyysimme toisiltamme anteeksi. Minä rumia puheitani ja hän sitä ettei kyennyt ottamaan asiaa puheeksi itse aikoinaan.
Asiasta paljastui kaikkea muutakin ja kävimme muutkin meitä hiertäneet asiat lävitse. Ymmärrän nyt siskoani paljon paremmin ja se tuli selväksi, että mieheni kanssa suhteemme loppui tähän.
AP
Sama selkosuomeksi= Koko tarina alusta loppuun oli AP:n mielikuvituksen tuotetta. Tyylipuhdasta trollausta. Nyt vain uutta matoa koukkuun ja keksimään uusia, entistäkin vauhdikkaampia tarinoita.
Olen asiantuntija analysoimaan vauvan seksijuttuja ja kyllä tämä vaikuttaa ihan aidolta naiselta. Pikku yksityiskohdat paljastavat sen.

Kerropa sitten millainen henkilöprofiili M48, guru, häpyhuulien loppukäyttäjä on. Hahmo on sinulle varmasti tuttu.
"Kerropa sitten millainen henkilöprofiili M48, guru, häpyhuulien loppukäyttäjä on. Hahmo on sinulle varmasti tuttu. "
Ihan normaali nettitrolli. Lisättynä parilla pakkomielteellä. Todennäköisesti vaaraton, mutta ei noista koskaan tiedä.

Sisemmät häpyhuulet on kyllä fetissi mutta mikä se toinen on? Tämä on seksipalsta joten seksuaaliset mielenkiinnon kohteet ovat täällä sallittuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käytiin ihana keskustelu siskoni kanssa ja pyysimme toisiltamme anteeksi. Minä rumia puheitani ja hän sitä ettei kyennyt ottamaan asiaa puheeksi itse aikoinaan.
Asiasta paljastui kaikkea muutakin ja kävimme muutkin meitä hiertäneet asiat lävitse. Ymmärrän nyt siskoani paljon paremmin ja se tuli selväksi, että mieheni kanssa suhteemme loppui tähän.
AP
Sama selkosuomeksi= Koko tarina alusta loppuun oli AP:n mielikuvituksen tuotetta. Tyylipuhdasta trollausta. Nyt vain uutta matoa koukkuun ja keksimään uusia, entistäkin vauhdikkaampia tarinoita.
Olen asiantuntija analysoimaan vauvan seksijuttuja ja kyllä tämä vaikuttaa ihan aidolta naiselta. Pikku yksityiskohdat paljastavat sen.
Kerropa
Todellinen palstajankkaaja.
Kenelle tuo offtopic oli osoitettu?
Voi luoja mitä tuubaa. Kuka pani ketä ja koska. Menkää nyt vaikka eläinlääkäriin jos muualta ei apua löydy. Siellä saa siististi piikin ja nukkuu pois.
Jopas laski kerronnan taso. Huhhuh. Eutanasia mainittu.
Ihminen ei ole yksiavioinen tai edes sarjamonogaminen nisäkäs. Ihminen panee ja nussii estoitta tilanteen sen mahdollistaessa.
Ne jotka eivät pane; on syy joissain epäselvissä sosiaalisissa normeissa.
ap, tämä voi tulla sinulle järkytyksenä.