Tunnetko ketään (tai oletko jopa itse), joka on itse diagnosoinut vaivansa (tautinsa)
ja joutunut neuvomaan jopa lääkäriä diagnoosín kanssa?
Näitä tarinoita kuulee useinkin, varsinkin harvinaisempien sairauksien kanssa.
Kommentit (17)
Joo, minä. Olin oikeassa jo 20-vuotiaana. Pyysin epätoivoisena anca-vasta-aineita. Psykiatri nauroi. Kirjasi minun säikähtäneen nuhaa, närästystä ja käsi-ihottumaa. 5-10 vuotta elin relapsoivan polykondriitin kanssa. Kerrottiin HUS:ssa että olen psykoottinen luulosairas.
Isäni sairastui ALS tautiin ja oireiden perusteella me tiedettiin jo ennen lääkärin virallista diagnoosia. Isä jo kuollut :(
Minä olen diagnosoinut mm. puolison vyöruusun. Ei sit käynyt edes lääkärissä kun oireet ja epäillyn diagnoosin kertomalla sai hoito-ohjeet ja lääkkeet.
Toisen kerran diagnosoin itselleni tietyn jutun, jonka lääkäri sitten vahvistikin. Sain mustaa valkoisella. Tosin loppupeleissä se olikin sit väärä diagnoosi, paljastui tomografiassa eri jutuksi.
Olen diagnosoinut monia vaivoja ja tauteja.
Olen diagnosoinut itseni narsistiksi.
Kerroin lääkärissä vaivastani ja samassa kerroin ajatukseni mistä voisi olla kyse. Lääkäri sanoi ettei sitä tuon paremmin voisi diagnosoida. Valitettavasti en muista mistä oli kyse kun on noita vaivoja kertynyt, muttei kyse ollut kuitenkaan mistään nuhasta tai venähtäneestä nilkasta.
Kyllä kahdesti.
Ensimmäisellä kerralla työterveyslääkäri kuittasi oireeni stressistä johtuvasta hyperventilaatiosta. En sitä uskonut, joten tutkin ja googlailin kotona ja tulin siihen tulokseen, että minulla saattaisi olla eräs autoimmuunisairaus. Varasin ajan toiselle lääkärille ja sain lähetteen tutkimuksiin. Tuo autoimmuunisairaushan sitten tuloksista varmistui.
Toisella kerralla työterveyslääkäri (eri kuin eka) diagnosoi kaikenlaista henkistä hömppää mm. ahdistuneisuutta, unettomuutta, työuupumusta jne. Hän sivuutti täysin selkeät fyysiset oireeni ja kuittasi ne psykofyysisinä vaivoissa. Taaskaan en uskonut ja googlailin ja tällä kertaa käytin myös tekoälyä apunani. Sain kolme diagnoosivaihtoehtoa. Kaksi niistä sain itse suljettua pois apteekin kotitesteillä (nämä tosin vielä varmistettiin myöhemmin labrassa). Kolmas diagnoosivaihtoehto sopi kaikkiin oireisiini ja varasin jälleen eri lääkärille aikaa ja verikoe vahvisti yksiselitteisesti tuon oman arvioini.
Diagnosoin naapurille kaksisuuntaisen mielialahäiriön ja pyysin että puoliso menisi vastaanotolle mukaan kertomaan mitä se elämä hänellä on oikeasti kun ei selkeästi saa totuutta kerrottua vaikka vuosia oli käynyt psykiatrisella polilla. Että sillä on kaksisuuntainen eikä pelkkä masennus. Sai diagnoosin, lääkityksen ja täysin hunningolla olleen elämänsä järjestykseen ja hän on jo pari vuosikymmentä ollut yhteiskunnan tuottava jäsen ilman mitään sekoiluja.
Vierailija kirjoitti:
En ole niin typerä.
No hyvä, koskaan ei kannata luottaa itseensä, ei varsinkaan suuren lääkärin edessä.
Kyllä, sekä diagnoosin että myös taudinaiheuttajan.
Olen diagnosoinut itseni ja lääkäri on tullut samaan tulokseen. Lääkityksen osalta neuvon lääkäriä annostuksessa. Lääkäri myös halusi kokeilla erästä lääkettä ja kerroin että minusta se ei ole hyvä ajatus. Kannattaisi kokeilla toista. Onneksi toimi niin kuin ehdotin ettei tarvinut etsiä toista lääkäriä.
Ei ollut vaikeaa tunnistaa refluksitautia ja toki sain sitten lääkäriltä diagnoosin, kun kerroin oireista.
Mulla oli ADHD:n kans just sama kuin tuossa viestissä 14.
Kyllä. Diagnosoin miehelläni selkeän trombin jalassa. 3 h kuluttua sairaalassa myös UÄ:ssä vahvistus asiaan.
Itsellä muiden selkäoireiden lisäksi äkillinen SI-nivelongelma, josta jouduin kertomaan kolme kertaa ennenkuin uskoivat. Ilmeisesti tätä ei olla kovin halukkaita yleensäkään diagnosoimaan. Oli vaan niin perinteiset oireet, jotka poikkesivat muista jo 12 v. sitten tehdyistä selkädiagnooseista, että oli mielestäni itsestään selvää.
Muista diagnooseista onkin joskus käyty hieman kärkevää keskustelua... ;)
t. Sotessa itsekin työskentelevä
Missä ne diagnosoijat nyt on? Kaverille ja muille palstailijoille kyllä diagnosoidaan jatkuvasti.