Nuorten aikuisten turbosyövät!
Mistä johtuu, kun porukkaa tippuu liukuhihnalta.
Kommentit (45)
Venäjä on aloittanut hybridisodan ja disinformaatiin levittämisen lännessä jo 20-vuotta sitten
Venäjän sota länteen on jatkunut jo 20 vuotta
Ennen vuotta 2014 oli Venäjä jo hybridisodassa Lännen kanssa
Venäjä aloitti jo 2000-luvun alussa, Vladimir Putinin ensimmäisellä presidenttikaudella niin sanotun pehmeän voiman käytön ulkomailla.
Nykyään Venäjä levittää valheita mm. koronarokotteista
Tärkeä osa tätä kampanjaa on 2007 perustettu Russkij Mir eli Venäläinen maailma -säätiö, joka toimii kulttuurikeskuksena samaan tapaan kuin Britannian British Council tai Saksan Goethe- instituutti.
Venäjän informaatiovaikuttaminen on kiihtynyt internetissä Putinin kolmannella presidenttikaudella vuoden 2012 jälkeen. Tärkeä osa sitä ovat olleet maksettujen Âtrollie‚käyttö internetin sisältöjen tuottajana.
Internetin tutkimuslaitos -nimellä ja sen englanninkielisellä IRA-lyhenteellä tunnettu, Pietarin Olkinassa sijaitseva trollitehdas on jo ainakin 10 vuoden ajan kylvänyt disinformaatiota maailmalle etenkin sosiaalisessa mediassa.
Talouselämä
https://www.talouselama.fi/uutiset/venalaiskenraali-kirjoitti-sodan-saa…
Turbosyövät? Eli ahmivat ruokaa nopeasti ja paljon. Ei ihme, että ihmiset lihoaa ja verisuonet menee tukkoon.
Minultakin vei turbosyöpä parhaan ystäväni muutamassa kuukaudessa v. 1993. Oli sitten vissiin näiden uusien rokotteiden ennakkovaikutusta?
Lähinnä miehiä. Naisille tehdään seulontoja joissa nuo havaitaan ajoissa.
Presidentti Niinistö: "Venäjä sanoo olevansa sodassa lännen kanssa - me olemme osa länttä"
P u t i n puhui sodasta länttä vastaan, mikä on laajennus aiempaan. Me olemme osa länttä ja nyt pitää lännessä pohtia, miten tähän vastataan.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/suora-lahetys-klo-16-miten-presiden…
Venäjä tekee kansanmurhaa Ukrainassa
Tuolla voi lahjoittaa Ukrainalle:
Tuolta Varustelekan sivulta voi lähettää rahaa Ukrainan Armeijalle:
https://www.varusteleka.fi/fi/page/usein-kysytyt-kysymykset-ukraina/738…
Ukraina ostaa meille aikaa verellä - ei unohdeta sitä
Vierailija kirjoitti:
Lähinnä miehiä. Naisille tehdään seulontoja joissa nuo havaitaan ajoissa.
Todella tasa-arvoista seuloa naisia, mutta ei miehiä.
Ei siinä ole mitään uutta, että nuorilla syöpä etenee aggressiivisemmin kuin vanhuksella.
Nuorella solut uudistuvat nopeammin. Myös syöpäsolut. Kaikki muutenkin toimii nopeammin. Vanhana hidastuu ihan kaikilla tavoilla.
On niitä aina ollut. 70- luvulla kuoli 27 v työkaveri alle puoli vuotta rintasyövän toteamisesta. 43 v nainen aivosyöpään 3 kk diagnoosista.
Monet syövät ovat oireettomia pitkään tai niin vähäisin oirein että ne menee normaaleihin ohimeneviin vaivoihin. Esim haimasyöpä, vasta kun iho kellastuu , sitten jo hoidot myöhäisiä.
Vierailija kirjoitti:
Se on se piikkiproteiini. Rokote-erät eivät olleet tasalaatuisia. Osassa piikkiproteiini ei kiinnittynyt sinne minne piti, vaan lähti selaamaan elimistössä tarttuen mihin sattuu, eli vaikka aivoihin tai sydämeen.
Ja sinäkö stanan taukki olet tämän ihan itse tutkinut siellä kellarilabrassasi 10x suurentavalla mikroskoopillasi?
Vierailija kirjoitti:
Lähinnä miehiä. Naisille tehdään seulontoja joissa nuo havaitaan ajoissa.
Seulontoja ei tehdä nuorille naisille. Vaikuttavatko ne siis ennakoivasti nuoriin naisiin?
Mikael lääkäri selitti että rokotteet on hämäksi ohjelmoitu eri tavalla. Joku erä tappaa heti, toinen vuoden päästä, hitaimmat ohjelmoitu 10 vuoteen. Saa nähdä mikä minulla on. Viisi olen ottanut, en vielä huomannut mitään. Laihtunut 15 kiloa ja terveys parantunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on se piikkiproteiini. Rokote-erät eivät olleet tasalaatuisia. Osassa piikkiproteiini ei kiinnittynyt sinne minne piti, vaan lähti selaamaan elimistössä tarttuen mihin sattuu, eli vaikka aivoihin tai sydämeen.
Ja sinäkö stanan taukki olet tämän ihan itse tutkinut siellä kellarilabrassasi 10x suurentavalla mikroskoopillasi?
En suinkaan, tanskalainen tutkijaryhmä havaitsi tuon laadun heittelyn, piikkiproteiinin käytöksestä luin tutkimuksen, valitettavasti en muista tutkijoiden nimiä, mutta hakusanoilla löytyy.

Niin että minun pitäisi hakea tuki sinun huuhaa väitteillesi? Älä nyt viitsi!

Joka maassa on omat korentonsa ja ei niin terveet lääkärit. Mikä tahansa taas menee kuokemanpelkoiselle tuon propagandan lukijoille totuutena, manipuloituja videoita myöten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on se piikkiproteiini. Rokote-erät eivät olleet tasalaatuisia. Osassa piikkiproteiini ei kiinnittynyt sinne minne piti, vaan lähti selaamaan elimistössä tarttuen mihin sattuu, eli vaikka aivoihin tai sydämeen.
Ja sinäkö stanan taukki olet tämän ihan itse tutkinut siellä kellarilabrassasi 10x suurentavalla mikroskoopillasi?
En suinkaan, tanskalainen tutkijaryhmä havaitsi tuon laadun heittelyn, piikkiproteiinin käytöksestä luin tutkimuksen, valitettavasti en muista tutkijoiden nimiä, mutta hakusanoilla löytyy.
Niin että minun pitäisi hakea tuki sinun huuhaa väitteillesi? Älä nyt viitsi!
Ajattele mitä ajattelet, ei se totuutta miksikään muuta. Tietämättömyys on valinta.
Ylipäätänsä pitäisi kysyä että miksi koronarokotettuja ihmisiä on nyt menehtyny niin paljon ja miksi näitä syöpiä on heillä myös tosi paljon? Mistä tämä johtuu että näitä on niin paljon? Ylikuolleisuudesta tutkijat puhui mutta mediat ei siitä ole pahemmin kirjoitellu.
M30
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on se piikkiproteiini. Rokote-erät eivät olleet tasalaatuisia. Osassa piikkiproteiini ei kiinnittynyt sinne minne piti, vaan lähti selaamaan elimistössä tarttuen mihin sattuu, eli vaikka aivoihin tai sydämeen.
Ja sinäkö stanan taukki olet tämän ihan itse tutkinut siellä kellarilabrassasi 10x suurentavalla mikroskoopillasi?
En suinkaan, tanskalainen tutkijaryhmä havaitsi tuon laadun heittelyn, piikkiproteiinin käytöksestä luin tutkimuksen, valitettavasti en muista tutkijoiden nimiä, mutta hakusanoilla löytyy.
Niin että minun pitäisi hakea tuki sinun huuhaa väitteillesi? Älä nyt viitsi!
Ajattele mitä ajattelet, ei se totuutta miksikään muuta. Tietä
Sekin on valinta, että uskoo jotain Tokentubea tai rssänkätyrin MV-lehteä. Ei tarvinne sanoa, että tyhmä valinta.
Edelleenkin kerro minulle, miksi minun pitäisi toista mieltä olevana hakea todisteita sille, että olisit oikeassa. Se että asia on mielestäsi totta ei muuta maata lituskaksi.
Vierailija kirjoitti:
Ylipäätänsä pitäisi kysyä että miksi koronarokotettuja ihmisiä on nyt menehtyny niin paljon ja miksi näitä syöpiä on heillä myös tosi paljon? Mistä tämä johtuu että näitä on niin paljon? Ylikuolleisuudesta tutkijat puhui mutta mediat ei siitä ole pahemmin kirjoitellu.
M30
Ihminen ei edelleenkään ole kuolematon, oli piikkiä hihassa tai ei.
Eihän sen rokotteen tarkoitus ole koskaan ollutkaan kokonaan estää saamasta sairautta vaan valmistaa elimistö taistelemaan virusta vastaan kun se tulee ja näin ollen pienentää kuolemanruskiä ja heikentää vakavaa tautia.
Näinhän rokotteet toimivat.