Murheen täyttämä kohtalo lähipiirissä

Meidän tarina... Tutustuin naapuriini, kun hänen pieni poikansa oli viiden. Meistä tuli nopeasti hyvät ystävät, ja sain olla mukana pojan elämässä. Hän oli niin hurmaava ja valoisa pikkumies! Muistan, kuinka poika keräsi pihan viinimarjapensaat tyhjiksi ja juoksi perhoshaavinsa kanssa nurmella. Koulussa opettajat olivat varmoja, että pojasta tulisi jonakin päivänä jotakin suurta... Hän rakasti tietoja satelliiteista ja mannerlaattojen liikkeistä. Muistan kuin eilisen päivän sen sateisen alkusyksyisen päivän, kun ystäväni uskoutui minulle suuren salaisuuden: Poika oli kertonut haaveilevansa omasta tyttöystävästä, jonka kanssa paahtaa vaahtokarkkeja takassa ja matkustaa Lappiin vaellukselle. Nuo sanat saivat minut hymyilemään sisäisesti... Joku tyttö saisi vielä pojasta ihanan poikaystävän! Yläasteella poika oli vielä hiljaisempi ja hän sai seurata koulun jälkeen sivusta, kuinka pärinäpojat kyyditsivät kylän tyttöjä. Lukion alettua jokin muuttui, pojasta tuli sulkeutunut ja synkkä. Ikävöimme entistä valoisaa poikaa ja yritimme selvittää mitä oli tapahtunut. Toivoimme armeija vuoden ja opiskelemaan lähdön auttavan, kenties poika olisi ainoastaan uusien kuvioiden tarpeessa. Poika opiskelikin vuoden ajan bioinformatiikkaa, mutta palattuaan kesäksi kotiin, seurasi romahdus. Nyt tuo ennen niin iloinen poika on elänyt jo vuosia vuoteen omana. Niin se elämä voi muuttua...