Lue keskustelun säännöt.
Vasta lasten saamisen myötä ymmärrän miksi joku ei halua lapsia
04.12.2010 |
Toki aiemminkin ajattelin että vapaaehtoinen lapsettomuus on ihan ok ja ihmisten oma valinta, mutta silti pidin tuota valintaa hieman erikoisena.
Nyt kun olemme eläneet lapsiperhe-elämää n. 10 v ymmärrän hyvin miksi joku ei halua tätä. Minä kyllä haluan ja olen tyytyväinen perheeseemme, mutta onhan tämä varsin raskasta. Ne ruuhkavuodet todellakin ovat käsillä juuri nyt. Erityisesti näin flunssakauden keskellä tulee mieleen kuinka erilaista olisi jos (korvakierteisiä) lapsia ei olisi.
Oikeastaan tuntuu hassulta miksi vapaaehtoista lapsettomuutta niin kovasti usein ihmetellään, koska kyllähän suuri osa perheellisistä tietää lapsettomuuden hyvätkin puolet. Itse asiassa minusta lapsettomuuden puolelle on helppo keksiä erittäin paljon niitä plussapuolia. Onneksi näin lapsellisena ihmisenä ne lapset sinänsä ovat kuitenkin se valtava plussa omissa ajatuksissani. Eli tuolla yhdellä plussala peittoaa aika monta pitkään aamulla nukkumista, siistiä kotia ja mahdollisuutta olla töissä milloin haluaa, vaikka illalla.
Tämä vain tuli mieleen kun lapset taas kerran heräsivät ennen kukonlaulua ja yksi yski koko yön ja nyt molemmilla vuotavat taas nenät ja työhommiakin pitäisi tehdä viikonlopun aikana mutta missä välissä ja maito kaatui lattialle ja luistelemaankin pitäisi keritä ja legot on jo levitetty lattialle ja nyt ne kattoo söpösti telkkaa hyvässä sovussa karkkipäiväkarkkiensa kanssa.
Kommentit (54)
En tiedä miten sitten pärjäämme kun ainokaisemme lehahtaa pois pesästä. Keneltä enää kysymme neuvoa, kun tietokone takkuilee? On niin kätevää huutaa poika apuun, hän tulee ja kliketi-klik, homma ok, oliko muuta? Vau, mitä palvelua, nopeaa ja aina saatavilla. Toistaiseksi...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.08.2014 klo 12:29"]
Hahah, minlla taas kävi juuri päin vastoin: vasta lapsen saamisen jälkeen tajusin, miksi niitä niin yleisesti halutaan. En siis koskaan, ikinä ollut lapsia halunnut ja sitten tulinkin ykskaks raskaaksi puolivahingossa (vakituisessa suhteessa toki). Lapseni on jo täysi-ikäinen ja olen koko ajan ollut hänestä aivan äärettömän onnellinen enkä ole kokenut mitään vaihetta erityisen raskaaksi, lukuun ottamatta ihan vauva-aikojen väsymystä, kun lapsi heräili monta kertaa yössä. Lapsilukumme jäi yhteen, en tiedä olisiko sitten ollut vaikeampaa jos olisi ollut useampi. Itse kylläkin ajattelin, että useammasta lapsesta olisi toisilleen seuraa ja sillä tavoin olisin päässyt usein helpommalla, mutta kaikissa asioissahan on aina useampia puolia, niin että mistäpä sen lopulta tietäisi.
[/quote]
Voi että, ihan kuin mun tarinani paitsi, että mun lapseni ovat alle 10-vuotiaita vasta. Siis en ollut ikinä tajunnut miksi ihmiset haluavat lapsia. En vaan itse ollut kokenut mitään vetoa koko hommaan ja mielikuvat olivat juuri näitä huutavia, räkäisiä lapsia ja kaiken vapaa-ajan menetys jne. Viihdyin itsekseni ihan mainiosti. Vakituisessa suhteessa kävi sitten vahinkoraskaus. Meillä oli häät suunnitteilla joka tapauksessa ja miehelle ajatus lapsesta oli mielekäs. Mullekin tuli pian raskautumisen jälkeen kumma suojelunhalu tulevaa lasta kohtaan ja halu saada hänet meidän elämäämme. Koitin asennoitua, että kyllä tästä vauva-ajasta selvitään vaikka hammasta purren ja jossain vaiheessahan lapsi on niin iso, että puhelee järkeviä jne.
Olen saanut yllättyä elämässäni. Pelkäsin etukäteen, että vauva-aika ei tosiaan olisi minua varten ja olisi kauhean raskasta, mutta ihan oikeasti koin sen aivan toisin. Etenkin esikoisen vauva-aika on ollut aivan parasta aikaa ja silloin vasta tajusin miksi ihmiset haluavat lapsiperheen. On ihana seurata lapsen kasvua ja vähittäistä kehittymistä kohti aikuisuutta, hoivata ja opastaa, viettää aikaa ja nauttia. Myös käytöstapojen opettamisessa, uhmaikäisten hillinnässä ja sairaiden lasten hoitamisessa on ollut jotain hyvin tyydyttävää. Vastuunkantamista rakkaista. Olin yllättynyt siitä miten ihan pieni vauva voi olla hyvinkin vuorovaikutteinen eikä mikään mekaaninen hoivattava.
En koe, että olisi ollut kovin rankkaa paitsi joskus valvomista keskimmäisen kanssa, sillä hän oli koliikkilapsi, mutta eihän sekään vaihe kestänyt lopulta kuin muutaman viikon. Meille siis syntyi vielä kaksi lasta lisää, ihan tarkoituksella. Kaikki ovat upeita tyyppejä ja heidän kanssaan olen vasta oppinut ymmärtämään, miksi joku haluaa elää perheellistä elämää.
Minäkin ymmärrän juuri lapsen myötä miksi joku ei tätä halua! Arvostan myös paljon niitä lapsettomia asioita. Silti haaveilen toisesta, tosin ikäeroa on jätetty väliin ihan reilusti :)
En käsitä, miksi positiivisia lapsikokemuksia alapeukutetaan. Pitäisikö tässä ketjussa kaikkien vain myötäillä, että joojoo, kyllä ne lapset on kamalia räkänokkia, huh ja voi, nyyh. Entäs jos ei ole? Entäs jos jollakin ihan oikeasti on kiva lapsi, jonka kanssa elämä on hauskempaa kuin ennen lasta? Oletteko vain kateellisia vai vituttaako noin yleensä, että jollain on kivaa, kun teillä ei ole? Kysyy: eräs, joka ihan oikeasti viihtyy lapsensa kanssa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
mulla lapsen saaminen oli niin voimakas biologinen tarve, etten olisi mitenkään pystynyt sitä järkeilemään pois. Mutta ehkä se ei kaikille ole sitten niin voimakas.
Minä taas en ole ikinä kokenut sellaista hetkeä elämässäni, että olisin miettinyt tai tuntenut: olisipa kiva jos olisi lapsi. Edes lapsena en leikkinyt vauvanukeilla.
Todella eläinrakas kyllä olen, ja annan rahalahjoituksia paikalliseen eläinsuojelutyöhön.
Minäkin halusin ison perheen alunperin, mutta toisen lapsen raskaus-, synnytys- ja vauva-aika olivat niin raskaita, että siihen jäi. Mies ei lupailuistaan huolimatta osallistunut, joten kaksikin oli hänen kanssaan liikaa. Lapseni on silti parasta mitä mulle on tapahtunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun jokaisella lapsella on oikeus syntyä toivottuna on ihan hyvä että lapsia ei hankita jos ei ole todellista halua äidiksi, ei siis vaan isänmaan väestöpulaa paikkaamaan.
Valinnanvapaus tässä asiassa on hyvä asia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En tiedä miten sitten pärjäämme kun ainokaisemme lehahtaa pois pesästä. Keneltä enää kysymme neuvoa, kun tietokone takkuilee? On niin kätevää huutaa poika apuun, hän tulee ja kliketi-klik, homma ok, oliko muuta? Vau, mitä palvelua, nopeaa ja aina saatavilla. Toistaiseksi...
Vieläkö tulee avuksi?
Jos lapsen kanssa oleminen on niin mielettömän ihanaa, niin miksi on paljon eroja pikkulapsiaikana?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanha ketju, mutta omakohtaisesti tajusin vasta omat lapset saatuani miksi jotkut ihmiset haluavat lomalla k-18 paikkoihin. Ennen omia lapsia pidin näitä ihmisiä kummallisina...
Vierailija kirjoitti:
Vanha ketju, mutta omakohtaisesti tajusin vasta omat lapset saatuani miksi jotkut ihmiset haluavat lomalla k-18 paikkoihin. Ennen omia lapsia pidin näitä ihmisiä kummallisina...
Kokemus avartaa.
[quote author="Vierailija" time="04.12.2010 klo 11:33"]
Kauniisti sanottu :)
Itse olen huomannut erään "vapaaehtoisesti lapsettoman", ikinuoruutta tavoittelevan miespuolisen tuttuni perustelevan itselleen ja muille (ilman että kukaan mitään häneltä aiheesta edes kysyisi) sillä, että lapset rajoittavat niin kovasti menoja. Ei voi tosta vaan lähteä minnekään kahville tms.
Eikä hän myöskään ole näyttänyt ymmärtävän sitä, että ne lapset eivät ole lopunikäänsä 1-5 vuotiaita, eikä niitä tarvi lopun ikäänsä pukea ja syöttää :))
Samaan aikaan hänellä, niinkuin monella muullakin lapsettomalla on koiri ja tai useita koiria, jotka vaativat kuitenkin päivittäiset ulkoilutukset, lääkärissä käynnit, ja ruuat.
Tälläisin ajatuksin tänään.
Tämä just! Huomaan kroonisesti sen, että vela-ihmiset eivät ymmärrä lasten kasvavan nopeasti ja ettei niitä kakkavaippoja vuosikausia joudu vaihtamaan. Joku staattisuuden harha siinä on, kun kuvitellaan että 20 vuotta menee täysin pallo jalassa per lapsi.