Vasta lasten saamisen myötä ymmärrän miksi joku ei halua lapsia
Toki aiemminkin ajattelin että vapaaehtoinen lapsettomuus on ihan ok ja ihmisten oma valinta, mutta silti pidin tuota valintaa hieman erikoisena.
Nyt kun olemme eläneet lapsiperhe-elämää n. 10 v ymmärrän hyvin miksi joku ei halua tätä. Minä kyllä haluan ja olen tyytyväinen perheeseemme, mutta onhan tämä varsin raskasta. Ne ruuhkavuodet todellakin ovat käsillä juuri nyt. Erityisesti näin flunssakauden keskellä tulee mieleen kuinka erilaista olisi jos (korvakierteisiä) lapsia ei olisi.
Oikeastaan tuntuu hassulta miksi vapaaehtoista lapsettomuutta niin kovasti usein ihmetellään, koska kyllähän suuri osa perheellisistä tietää lapsettomuuden hyvätkin puolet. Itse asiassa minusta lapsettomuuden puolelle on helppo keksiä erittäin paljon niitä plussapuolia. Onneksi näin lapsellisena ihmisenä ne lapset sinänsä ovat kuitenkin se valtava plussa omissa ajatuksissani. Eli tuolla yhdellä plussala peittoaa aika monta pitkään aamulla nukkumista, siistiä kotia ja mahdollisuutta olla töissä milloin haluaa, vaikka illalla.
Tämä vain tuli mieleen kun lapset taas kerran heräsivät ennen kukonlaulua ja yksi yski koko yön ja nyt molemmilla vuotavat taas nenät ja työhommiakin pitäisi tehdä viikonlopun aikana mutta missä välissä ja maito kaatui lattialle ja luistelemaankin pitäisi keritä ja legot on jo levitetty lattialle ja nyt ne kattoo söpösti telkkaa hyvässä sovussa karkkipäiväkarkkiensa kanssa.
Kommentit (54)
mulla lapsen saaminen oli niin voimakas biologinen tarve, etten olisi mitenkään pystynyt sitä järkeilemään pois. Mutta ehkä se ei kaikille ole sitten niin voimakas.
ja juuri tällä hetkellä vituttaa ihan armottomasti! Väsyttää pirusti, vauva juuri kieltäytyi syömästä, kissa karkasi pihalle eilen ja sain kytätä sitä kotia takasin yömyöhille saakka. Vituttaa tuo mun mieskin ja kaikki joululahja-asiat ym..hohhoi..Ja uskomattomalta kun se juuri nyt kuulostaakin, niin toista vauvaa yritellään.;)Sais tään vauvarumban samaan syssyyn ohi. Mut eipä tuo taida ihan helppoa muksujen kanssa olla myöhemminkään.
Minulle on aina ollut ihan selviö, että haluan lapsia. Mieluummin 3 tai enemmän. Nyt odotan toista, esikoinen on 2, ja tämä todellakin jää viimeiseksi. Olenkin todennut, että ei ihme, että kaksilapsiset perheet on niin yleisiä. Ekan lapsen kohdalla todetaan, että voi ei, onko näitä pakko tehdä lisää? Ja sitten punnitaan, että halutaanko lapselle sisarus vai ei. Tullaan siihen tulokseen, että no kyllä se toinen vielä menee muttei yhtään enempää... Ja tämä nyt on puoliksi leikinlaskua, tosin meidän kohdalla aika pitkälle tottakin.
Myös minä ymmärsin kyllä ennen lapsia myös vapaaehtoisesti lapsettomuuden. Jokainen elää tyylillään. Toinen tekee lapsia, toinen ei. Kumpikin tapa elää on ihan ok. Mutta sen jälkeen kun itse taisteli päivästä toiseen ensimmäisen kanssa vauvavuoden läpi, niin mietti, että kuinka viisaita ne ovatkaan, ne vapaaehtoisesti lapsettomat...
No joo, rakastan perhettäni todella paljon. Poiskaan en enää antaisi. Mutta kyllä hyvin monesti on mielessä käynyt, että kyllä elämästä selviäisi helpommallakin.
ja mulla taasen oli ehdoton maksimi 2 lasta tai ei yhtään. No kuinkas kävikään haluaisin vielä neljännen lapsen:D
Meillä on vain yksi lapsi ja iso syy tähän on se, että koen etten tahdokaan enempää. Lapsi on ihana enkä kadu hänen saamistaan, päinvastoin- mutta lapsettomassa elämässä oli monta hyvää asiaa, osa niistä vielä tänäkin päivänä minulle suorastaan elinehto (oma aika, vapaus, tietynlainen vastuuttomuus 24/7). Nautin äitinä olemisesta vaikken toteutakaan tätä perinteisesti.
Ymmärtämään lapsettomuutta. Itse tykkään vauvan hoidosta enkä pidä vaipoissa olemista ongelmana, mutta isompien lasten känistessä tekisi mieli pistää postimerkki perseeseen ja osoitteeksi Timbuktu. Ja ei lunasteta takaisin.
tykkään todella hoitaa niitä, kertaakaan en ole väsynyt sillälailla kunnolla. Tuntuu että ylienerginen olen koko ajan vaikka tuskin syödä kerkeää:D
3 lapsen äiti.
Minusta isompien lasten kanssa on paljon rankempaa. Ja mulla on kanssa mennyt vähän toisinpäin tuo, ennen lapsia ajattelin että yksi saa riittää jos jaksan sitäkään, nyt mietin jo neljättä :)
..mutta nautti leikki-ikäisten seurasta! ;) Uhma ei tuntunut koskaan vaikealta, vaikka tuo poika ei ole helpoimmasta päästä. Mieheni toisaalta koki uhmat kauheaksi.
7
Minusta isompien lasten kanssa on paljon rankempaa. Ja mulla on kanssa mennyt vähän toisinpäin tuo, ennen lapsia ajattelin että yksi saa riittää jos jaksan sitäkään, nyt mietin jo neljättä :)
Munki mielestä vauva-aika on sitä helpointa!!! Isompien kanssa on paljon rankempaa, meillä molemmilla lapsilla paha uhmaikä meneillään ja olen välillä ihan poikki. Poika on 6v, tyttö 4v, puuh... Lisää lapsia ei meille taatusti tule.
syntymän ihmeen voisi ajatella enää olevansa sitä maailman mystisintä kokemusta (kuoleman lisäksi) ilman.
Miten syntymän ihmeen voisi ajatella enää olevansa sitä maailman mystisintä kokemusta (kuoleman lisäksi) ilman.
Kauniisti sanottu :)
Itse olen huomannut erään "vapaaehtoisesti lapsettoman", ikinuoruutta tavoittelevan miespuolisen tuttuni perustelevan itselleen ja muille (ilman että kukaan mitään häneltä aiheesta edes kysyisi) sillä, että lapset rajoittavat niin kovasti menoja. Ei voi tosta vaan lähteä minnekään kahville tms.
Eikä hän myöskään ole näyttänyt ymmärtävän sitä, että ne lapset eivät ole lopunikäänsä 1-5 vuotiaita, eikä niitä tarvi lopun ikäänsä pukea ja syöttää :))
Samaan aikaan hänellä, niinkuin monella muullakin lapsettomalla on koiri ja tai useita koiria, jotka vaativat kuitenkin päivittäiset ulkoilutukset, lääkärissä käynnit, ja ruuat.
Tälläisin ajatuksin tänään.
ymmärtänyt mistä lapseton jää paitsi.
Tottakai joskus on ollut raskasta, välillä niin raskasta että väsyneenä kun vastasi puhelimeen kysyin soittajalta tietääkö tämä mikä minun nimeni on kun en itse muista.
Nyt tietysti aika jo kultaa muistot kun vain toinen noista kullannupuista asuu osittain kotona, mutta on ihanaa perjantai-iltapäivisin pitää pitkiä keskusteluja pari kymppisen nuoren elämästä ja kuluneesta viikosta ja kuunnella miltä maailmanmeno tuntuu nuoresta ihmisestä.
syntymän ihmeen voisi ajatella enää olevansa sitä maailman mystisintä kokemusta (kuoleman lisäksi) ilman.
Kuopus on 6v. ja tämä vilkas poika kuitenkin ratkaisi meidän lapsiluvun. Täynnä energiaa ja jatkuva huomiontarve. Jatkuvaa uhmaamista ja kiukkuamista.
Mun pitäisi kuulemma mennä lääkäriin, kun en huomioi lapsen äiti sanaa tarpeeksi nopeasti.
No omatkin ajatukseni tarvitsee hetken rauhan.
ja ONNEKS5 näille siunaantui 4 vuotta ikäeroa!!! Vauva-aika on oikeistaan ihan superhelppoa verrattuna leikki-ikäisiin.
Meillä molemmilla koliikki ja ottaisin koska vaan kolmannen koliikkivauvan mutta mä en kestä sitä 1-2,5v aikaa! Aivan jatkuvasti saa juosta perässä, ottaa pois suusta, katsella mustelmia kun taas muksahti, se jatkuva huuto kun ei vielä tule puhetta mutta volyymiä riittää ja sitten se uhma päälle. Ei kiitos!
Ja lapsettomana ei tarvitse kestää ikuisesti perheessä kiertäviä flunssia ja oksennustauteja. Tai jos itselle iskee niin saa potea rauhassa ;)
Samaan aikaan hänellä, niinkuin monella muullakin lapsettomalla on koiri ja tai useita koiria, jotka vaativat kuitenkin päivittäiset ulkoilutukset, lääkärissä käynnit, ja ruuat. Tälläisin ajatuksin tänään.
Mut jos vaan tykkää koirista enemmän kuin lapsista ja tietää jaksavansa koiria paremmin kuin lapsia niin miksi ihmeessä ne pitäisi lapsiin vaihtaa? Ihan vain siksikö ettei jäisi paitsi kokemuksesta jota ei edes halua.
Samaan aikaan hänellä, niinkuin monella muullakin lapsettomalla on koiri ja tai useita koiria, jotka vaativat kuitenkin päivittäiset ulkoilutukset, lääkärissä käynnit, ja ruuat. Tälläisin ajatuksin tänään.
Mut jos vaan tykkää koirista enemmän kuin lapsista ja tietää jaksavansa koiria paremmin kuin lapsia niin miksi ihmeessä ne pitäisi lapsiin vaihtaa? Ihan vain siksikö ettei jäisi paitsi kokemuksesta jota ei edes halua.
mutta tässä koiraesimerkki nousikin siitä, että moni vapaaehtoislapseton perustelee lapsen hankkimatta jättämistä sillä, että sitten ei enää voisi vapaasti mennä ja tulla jne. Mutta sitten monella on kuitenkin se koira tmv. hoidettavana, eli ei silloinkaan olla täydellisen vapaita. Toki koira sitoo hiukan vähemmän kuin lapsi, mutta silti tuo on epäloogista.
Samaan aikaan hänellä, niinkuin monella muullakin lapsettomalla on koiri ja tai useita koiria, jotka vaativat kuitenkin päivittäiset ulkoilutukset, lääkärissä käynnit, ja ruuat. Tälläisin ajatuksin tänään.
Mut jos vaan tykkää koirista enemmän kuin lapsista ja tietää jaksavansa koiria paremmin kuin lapsia niin miksi ihmeessä ne pitäisi lapsiin vaihtaa? Ihan vain siksikö ettei jäisi paitsi kokemuksesta jota ei edes halua.
mutta tässä koiraesimerkki nousikin siitä, että moni vapaaehtoislapseton perustelee lapsen hankkimatta jättämistä sillä, että sitten ei enää voisi vapaasti mennä ja tulla jne. Mutta sitten monella on kuitenkin se koira tmv. hoidettavana, eli ei silloinkaan olla täydellisen vapaita. Toki koira sitoo hiukan vähemmän kuin lapsi, mutta silti tuo on epäloogista.
Kai se nyt on jotenkin kohteliaasti muuten perusteltava. Vai kuulisitko mieluummin rehellisen, en vain halua kun en tykkää enkä jaksa?
Minullakin on koira ja lapsia ei tule. Keksin juurikin tuollaisia syitä kyselijöille vaikka todellinen syy on että menisin mieluummin vaikka viideksi vuodeksi vankilaan kuin hankkisin lapsen.
Ennen esikoista ajattelin, että viisi lasta meille, kiitos. Nyt esikoinen on vajaa 2 v ja olen raskaana. Jo tämä alkuraskaus yhdistettynä taaperon hoitoon on saanut minut vakuuttuneeksi, että kaksi on meille ehdoton maksimi. Toiveissa on että pahimmat vuodet ovat aika nopeasti ohi, kun yksilapsisiksi emme halunneet kokonaan jäädä.
Esikoisen vauvavuoden aikana olin varma, että yhteen jää, mutta mieli muuttui. Lapsi on parasta elämässämme, mutta emme halua elää vaippa-valvomisrumbaa vuosikausia. Odotan jo aikaa kun molemmat lapset ovat 5+ vuotiaita ja heidän kanssaan pystyy helpommin esim. matkustelemaan. Eikä tarvitse vaihdella enää vaippoja tms.
Kaikista ei todellakaan ole tähän, ja ne jotka sen jo etukäteen tajuavat, ovat pelkästään fiksuja.