Parisuhteet: enne tällaisella oli yleinen paheksunta. Nyt kehutaan lehdissä asti. Linkki

Minun mieheni teki minulle näin. Ihan kuin salama kirkkaalta taivaalta iski. No, selvisi, että sairasti kaksisuuntaista ja oli psykoottinen mania napsahtanut päälle. Naispuolisen työkaverin (kolmen pienen lapsen äiti) motiiveja en tiedä. Kun mies sai lääkkeet niin voi sitä katumuksen ja ällötyksen määrää, jota koki uutta naista kohtaan.

Minä ja lapset kärsimme traumatisoivista tapahtumista, anopin mielestä asia oli minun syyni jne. Mies itki ja rukoili etten ota eroa, lähipiiri huusi kuorossa kuinka sairas ei voi teoilleen mitään.

Jos en olisi auttanut vastustelevaa ja siaksi muuttunutta ukkoa hoitoon, niin olisi todennäköisesti tuolla antamassa samanmoista haastattelua joulun kunniaksi.

Onnea exille, että pääsivät näistä eroon, kaikkea sitä leipä elättää. Noiden elämässä ei todennäköisesti normaalia päivää eletä. 

En hyväksy pettämistä, enkä ole koskaan pettänyt. Minua on petetty. Silti tämä jutun kuvaama tilanne ei mielestäni ole mitään pahimman luokan pettämistä, vaan paljon ymmärrettävämpi tilanne.

Mielestäni pahinta pettämistä on pitkään jatkunut salasuhteilu jopa useamman kumppanin kanssa, koska pettäjä ei halua erota ja haluaa pitää kulissit. Tautiriskikin kasvaa huomattavasti puolison tietämättä. Voi tulla myös yllätysraskauksia vieraiden kanssa.

Tässä on toimittu siinä suhteessa oikein. Kerrotaan puolisolle mahdollisimman pian asiasta, ja päästetään hänet vapaaksi uudelle rakkaudelle. Itse en edes haluaisi jatkaa suhdetta, jossa kumppanini on vakavasti rakastunut toiseen.

Jos oma puolisoni pettäisi, tällainen olisi ainoa tilanne, jossa kunnioitus puolisoa kohtaan voisi jotenkin säilyä. Eli että se johtui vakavasta rakastumisesta toiseen. Myös pitäisi tulla tunnustus tapahtuneesta mahdollisimman pian ja rehellinen kertominen syystä tapahtuneeseen.

Pahinta pettämistä on mielestäni jatkuva toisen selän takana puuhailu. En myöskään ymmärrä kevyin syin vieraisiin menemistä, kuten että haluttiin vain vaihtelua tai jännitystä.

Jos puolisoni löytäisi ihmisen, jota hän rakastaa ja joka on hänelle oikeampi pitkäaikainen kumppani kuin minä, niin hän saakin mennä. Mitä teen puolisolla, joka koko ajan vain haikailisi toista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainoastaan valkoroskasakki näitä ihannoi, ei muut.

 

Luuletko että noita juttuja kirjoitetaan siksi että joku niitä ihannoi? Ei, ei, ei. Niitä kirjoitetaan että henkisesti heikompi aines saisi tuntea moraalista ylemmyyttä. Kommenteista päätellen kirjoitus löysi hyvin yleisönsä ja täytti tarkoituksensa. Koska tarpeeksi moni kävi jutun lukemassa eli osoittamassa että aihe kiinnostaa, niin saatte jatkossa vastaavia juttuja iltasanomiin.

Taisi osua valkoroskaan kovaa.

Jos luulet että juttuja kirjoitetaan siksi että joku niitä haastateltuja ihannoi, niin kerro miksi itse luit jutun ja siitä halusit keskustella. Koska ihailet niin paljon heitä?

Vierailija kirjoitti:

Ennen ylläpidettiin kynsin hampain kulissia sen "paheksunnan" pelossa ja kärsittiin koko perhe ja kasvettiin kieroon ja tapettiin kaikki.

Nykyään ei ole pakko, voi erota ja pelastaa mielenterveytensä ja henkensä.

Suosittelen lukemaan Maria Jotunin v. 1935 kirjoittaman kirjan Huojuva talo.

Tai Henrik Ibsenin v. 1879 julkaiseman näytelmän Nukkekoti.

Tai Leo Tolstoin Anna Kareninan.

Kaikissa näissä käsitellään avioliittohelvettiä ja ympäristön kaksinaismoraalia.

No pitääkö kaikessa mennä taas ääripäästä toiseen. En tuomitse lehtijutun paria, kaikki tekee omat ratkaisunsa. Ihannoiva lehtijuttu aiheesta on kuitenkin mieestäni vähän kyseenalainen. Heillä oli kuitenkin omien sanojensa mukaan hyvät liitot, eikä mitkään helvetit. Nykyään kenenkään (Suomessa) ei tosiaan ole pakko jäädä huonoon suhteeseen. Vapauden mukana tulee kuitenkin aina myös vastuu punnittavaksi. 

Moneen pitkään suhteeseen mahtuu kuitenkin myös ihastumisia, jotka voivat mennä ohi. Ymmärrän kyllä tavallaan kuitenkin, jos kohdalle osuu joku ihan poikkeuksellinen tunne, ihminen ja ja kohtaaminen, syvä rakastuminen. Nämä on vähän tapauskohtaisia juttuja, että mistä on kyse ja kuinka syvästi on omaan alkuperäiseen liittoon sitoutunut, ja onko se ollut se suuri rakkaus jne. Ja kyllä hyvä vanhempi punnitsee asioita myös lasten kannalta, jos sellaisia on. Suuri itsekeskeisyys, sen normaisointi ja jopa ihannointi on kuitenkin mielestäni nykyajan yksi "vitsauksista".

No, onhan tuossa tapauksessa hyväkin puolensa: entiset kumppanit pääsivät eroon epäluotettavista tuulellakäypäisistä  tyypeistä.