Pahoitin mieleni lahjojen jaosta
Kävimme aattona parissa eri kyläpaikassa. Tähän jälkimmäiseen meidät oli kutsuttu että poiketkaa kahville kun kerkeätte. Kyseessä lapsemme isovanhemmat. Veimme tuliaisiksi kahvia ja leivonnaisia.
Oli ensinnäkin yllätys, että siellä oli myös muita vieraita ja suurempi yllätys oli kun lopulta kahvien jälkeen jaettiin lahjoja.
Kaikki muut, sekä lapset (lasten serkut) että aikuiset (miehen sisarukset, isovanhemmat, vanhemmat jne), saivat useita lahjoja, mutta meidän perhe kokonaisuudessaan sai yhteiseksi yhden karkkirasian.
Omat lapsemme olivat selvästi pahoilla mielin lahjojen jaon jälkeen, kun kaikki lapsista vanhaan mummoon saivat paketteja, mutta he eivät saaneet mitään omaa.
Ihmettelen, miksi lahjoja ei voitu jakaa ennen kuin tulimme tai lähtömme jälkeen... emme edes voineet varautua omilla paketeilla.
Kommentit (737)
Ainahan voi yrittää kasvaa aikuiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Eli siis isovanhemmat jotka eivät aiemminkaan ole ostaneet lahjoja, järjestivät juhlat, ja he olivat ne ketkä tiesivät ap:n tulevan paikalle, mutta sekin varmistui vasta silloin jouluna. Ap ei itse ollut ostanut muiden lapsille lahjoja, eikä ollut yhteydessä heihin etukäteen. Sisarukset eivät siis ole edes tienneet ap:n tulevan. Silti jostain olisi pitänyt silloin aattona ilmestyä paketteja heille. Tai sitten koko porukan olisi pitänyt odotella, että ap poistuu, mutta tietoa siitä mihin aikaan illasta he lähtevät ei ollut. Oleellista on myös se, kuka kaivoi lahjat esille, onko tämä henkilö tiennyt, ettei mukana ole lahjoja ap:n perheelle?
Olihan tuolla kerrottu että serkkujen kesken oli lahjoittu (vaihdettu lahjoja, jos joku ei tiedä mitä se tarkoittaa: annetaan lahjat puolin ja toisin).
Vierailija kirjoitti:
Kiva joulu, hellittäkää ensi jouluna. Vain oma läheinen piiri, kettuun kahvitukset ja piipahtakaa käynnit. Hulluutta ihmisillä
Mitä tuo "piipahtakaa käynnit" käytännössä tarkoittaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihanko oikeasti, jos kyläilet aattona 4 eri paikassa, oletat heidän muuttavan aikataulunsa teidän perheen aikataulujen mukaiseksi ja siirtävän jouluaterian syöntiä ja lahjojen jakoa sinun ja perheesi takia.
Kovat ovat vaatimukset on vierailla.
Eikö helpompi olisi toteuttaa ja pyytää vieraita teille?
Ei kukaan ole vaatinut mitään aikataulu muutoksia.
Eikö täällä ole monta kertaa toivottu, että jouluateria ja lahjat olisi jaettu vasta sitten kun ap. vierailu on päättynyt ja lähteneet kotiinsa. Se mainitaan jo aloituksessa, ettei ap. lapsille olisi tullut pahamieli.
 
Siellä olisi muut perheet odotelleet mummolassa/vaarilassa tuntitolkulla, että yksi käväisijäperhe ymmärtää lähteä ja muut voivat ryhtyä joulunviettoon.
Ap puolisoineen on itsekkäintä, mitä tähän jouluun on mahtunut!
a) miksi heidät oli kutsuttu
b) miksi muut sisarukset olivat silti tervetulleita
c) miksi muille sisaruksille oli lahjat ja apn miehelle namuja (perheen kanssa yhteiseksi)
d) miksi lahjat laitettiin jakoon apn perheen ollessa paikalla? Yleensä 3-vuotiaat eivät jaksa valvoa kovin pitkään
Vierailija kirjoitti:
Ensi jouluna kutsutte isovanhemmat teille ja valmistatte kauniin joulun ruokineen ja juomineen,lahjoineen. Ala jo säästämään euroja, ettet valita, ei ole rahaa.
Ja he toisivat tuliaisiksi/lahjaksi suklaarasian jaettavaksi ? 😂
Minusta on erikoista jos isovanhemmat eivät laita lahjoja lapsenlapsilleen. Kai työssäkäyvällä on rahaa ostaa edes lehdet tai suklaapatukat
Ap:n lapsetko olivat pahoillaan ja itkutuhruisin silmin vai ap vain? Veikkaan jälkimmäistä.
Näissä tilanteissa pitää olla pokerinaamaa ja jos nyt välttämättä haluaa, niin sivaltaa
sanan säilällä sopivissa saumoissa ja ihastelee (ovelasti kettuillen) toisten saamia lahjoja.
Parempi kuitenkin painaa pahkaansa ja muistaa seuraavana jouluna käymällä ei aattona.
Tämä on niin viihdyttävä ketju, ap vastailee itselleen aika paljon, kun ei saa mieleisiään kommentteja minäminädraamaansa 😁
Jestas että voikin tällainen luetun ymmärtämättömyys ottaa päähän.
AP: Meidät kutsuttiin kylään. Kyläpaikka olisi voinut jakaa lahjat ennen tai jälkeen meidän kyläilyn TAI olisivat voineet ilmoittaa lahjojen jaosta että oltaisiin voitu ottaa omat lahjat lapsille annettaviksi, koska lapsia(pieniä kun ovat) harmitti etteivät saaneet omaat
AV: Miksi suutut kun et saanut lahjaa? Veitkö itse muille lahjaa? Miksi tunget kylään jouluaattona?
Vierailija kirjoitti:
Hersileijaa, millainen ihminen tutkii toisten kodissa lahjojen käärepaperit ja käsialat muiden seuratessa sitä sivusta?
Ja kiinnostaisi, millaisen lahjasäkin kanssa ap. ja hänen miehensä menivät kylään. Oliko muille lapsille ja miehen vanhemmalle joululahjat varattuna, vai mentiinkö vain kahvipaketin kanssa kylään, joka usein mieletään tuliaiseksi, eikä joululahjaksi.
Ja miksi ap. ei avannut vierailulla suutansa ja vaatinut lapsilleen lahjoja, jos oli noin lahjojen ja materiaalin perään? Luulisi, jos seurueessa oli 11v ja 14v lapset, niin olisivat antaneet lahjansa ap. lapsille, kun tuon ikäiset eivät usko joulupukkiin ja heille lahjat olisivat olleet tärkeät, vanhemmat olisivat ostaneet joulun jälkeen uudet.
Kaikesta sitä joulu ja elämä saadaan pilattua, kuin lahjoista, kun jokaisella on roinaa yli oman tarpeen ja lapsilla leluja nurkat täynnä.
Kyllä minäkin tekemisen puutteessa käsissä, hypytellä paket.kortteja, kun muut keskenään jakelisivat lahjojaan, TUNTISI KYLLÄ ulkopuoliseksi, kun ei edes kokoontumisesta tiedä/ole ilmoitettu !!!!!!!!
Vierailija kirjoitti:
Tämä on niin viihdyttävä ketju, ap vastailee itselleen aika paljon, kun ei saa mieleisiään kommentteja minäminädraamaansa 😁
SINÄKIN NAURUNAAMA JAKSAT TÄÄLLÄ HILLUA ?
Minä olin yksin koko joulun. Minun mies kuoli vuosi sitten ja ei ole muista sukulaisia tai omaisia. Ystävätkin katosi siinä samalla, kun eivät osanneet käsitellä asiaa. Minua ei kukaan kutsunut mihinkään enkä tiedä, että mihin olisin itse kutsunut kuokkavieraaksi. Sain yhden lahjan, jonka olin itse ostanut itselleni. Hyvä puoli siinä oli, että se oli varmasti mieluinen. Ruokakin oli onnistunut, kun olin itse valinnut sen. Vähän aikaa säälin itseäni tilanteesta, mutta sitten tajusin, että joulukin menee nopeasti ohi ja saanhan kuitenkin olla kotona 10 päivää yhtä putkea ja saan tehdä ihan niin kuin parhaaksi näen.
Jos ette itse vieneet lahjoja niin ehkä oli ajatus, ettei teidän kuulukaan niitä saada.
Lasten mielipaha on ikävää.
Mutta...
On paljon vanhuksia ja muita yksinäisiä ihmisiä, joita ei koskaan kutsuta mihinkään ja joiden luona ei kukaan käy puhumattakaan mistään jouluvierailuista tai -lahjoista.
Jos on kuitenkin sukua ympärillä, niin kyllä lahjapettymyksistä selviää sekä lapset että aikuiset.
Pitää selvitä.
Autetaan oikeasti yksinäisiä ja kutsutaan/mennään vaikka kahville ja juttelemaan jouluna ja muulloinkin. Lahjapaketeista viis, monille yksinäisille juttuseura on maailman paras ja arvokkain lahja.
Tästä jutusta on nyt ap:llä kyllä jäänyt jotakin oleellista kertomatta.
Vierailija kirjoitti:
Minä olin yksin koko joulun. Minun mies kuoli vuosi sitten ja ei ole muista sukulaisia tai omaisia. Ystävätkin katosi siinä samalla, kun eivät osanneet käsitellä asiaa. Minua ei kukaan kutsunut mihinkään enkä tiedä, että mihin olisin itse kutsunut kuokkavieraaksi. Sain yhden lahjan, jonka olin itse ostanut itselleni. Hyvä puoli siinä oli, että se oli varmasti mieluinen. Ruokakin oli onnistunut, kun olin itse valinnut sen. Vähän aikaa säälin itseäni tilanteesta, mutta sitten tajusin, että joulukin menee nopeasti ohi ja saanhan kuitenkin olla kotona 10 päivää yhtä putkea ja saan tehdä ihan niin kuin parhaaksi näen.
Eikä edes sukulaisia ketään? Meilläkin yksi marttyyri (leski) suvussa rupesi vihaamaan kaikkia, eikä hän tule edes kylään kun pyydetään. Tai jos tulee kun esittää että on muka ystävällinen niin viettää aikaa vaan vältellen kaikkia jossain nurkassa nyrpeänä.
Kyllä meillä ja monessa tuttavaperheessäkin kierretään koko joulu aatosta lähtien sukulaisia, isovanhempia, vanhempia yms kyläilemässä. Loukkantuvat jos ei mene, ihan lapsuudesta ollut näin ei siinä ole mitään ihmeellistä. Olisi lapsia voinut jotenkin muistaa tai jättää lahjojen jaon myöhempään. Tai sitten ilmoittaa että meillä lahjojen jako klo se ja se ottakaa mukaan jotain lahjoja jos haluatte jakaa.
En ole marttyyri, meitä vaan ei ole enää ketään. Minulla ei ole lapsia, sisaruksia ja vanhemmat on jo kauan aikaa sitten kuolleet. Jotain kaukaisia serkunserkkuja ehkä jossain, ketä en ole oikeasti koskaan edes tavannut. En minä ketään vihaa. Ymmärsit ihan väärin. Mielellään olisin osallistunut jouluihin, jos vaan olisin pystynyt. Olisin mielelläni kutsunut sukulaisia, mutta tyhjästä on vähän vaikea nyhjäistä. Nyt sitten tästä eteenpäin kotona kissojen kanssa.
Jos menitte kahville, niin miksi jäitte pidemmäksi aikaa? Olisitte lähteneet niitä omia lahjoja jakamaan. Eihän siellä ollut pakko istua.
Moista ei tarvinnut miettiä kun istuin yksin koko joulun. Olisipa joku muistanut edes konvehtirasialla..