Pienituloiset lapsiperheet ovat ahdingossa. Yhä useammassa kodissa on tänä jouluna turha haaveilla lahjoista tai juhlapöydän antimista.
Terhi muistaa vieläkin, miten vanhemmat patistivat häntä hoitamaan kouluhommansa huolella.
Ettei tule mitään rätinpyörittäjää, he sanoivat.
Terhistä ei tullut siivoojaa, mutta nyt hän on itsekin äiti, joka komentaa kahta poikaansa kouluhommiin. Nuoremmalle hän lupasi vastikään heittää vitosen jokaisesta kasia korkeammasta koetuloksesta.
Älä heitä, kun ei sulla ole varaa, lapsi vastasi, ja särki äitinsä sydämen.
Pelastakaa Lasten tuoreen kyselytutkimuksen mukaan yhä useamman suomalaisen lapsiperheen arki on kriisissä. 39-vuotiaan Terhin kolmihenkinen perhe on esimerkkitapaus.
Asumiskulujen ja laskujen maksamisen jälkeen Terhillä jää tällä hetkellä käteen alle pari sataa euroa kuukaudessa, jolla pitäisi täyttää kahden teini-ikäisen lapsen nälkäiset suut. Rahat loppuvat yleensä pari viikkoa ennen seuraavan erän saapumista.
Tilanteemme on hirmu, hirmu huono. Ihan epätoivoinen, Terhi huokaa.
Terhi ei esiinny jutussa omalla nimellään lastensa yksityisyyden suojaamiseksi, mutta kertomalla oman tarinansa hän haluaa lisätä tietoisuutta lapsiperheköyhyydestä Suomessa.
Kommentit (156)
Vierailija kirjoitti:
Ei tullut rätinpyörittäjää, tulikin Terhistä sossupummi.
Jooh, onneksi se kermaperse ei joutunut alentumaan mihinkään paskaduuniin.
Harvan naisen pitäisi antaa itse päättää lisääntymisestä ja taloudesta.Jo se että on yksinhuoltaja kertoo että ongelma on naisessa(jos mies ei ole sankarivainaja ja kuollut sodassa)Itseä ainakin jurppii näiden jakoras..ioiden vinkuminen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terhin tapaus ei kyllä kuulosta mitenkään erityisen kurjalta.
Pahempiakin tilanteita piisaa yllinkyllin. Ja ihan työssäkäyvillä perheillä.
Oli kyllä erikoinen esimerkkitapaus. Terhin tuethan ovat hyvin lähellä hoitoalan nettopalkkoja.
E-miehen tilannetta ei avattu, mutta eipä mainittu elatusmaksuja tuloissa. Yhteishuoltajuus?
Puolet ajasta lapset isällä. Ilmeisesti isä tukee muutenkin?
Nämä lapsiraukat ovat ilmeisesti lähellä täysi-ikäisyyttä, joten kohta linnut lentävät pesästä.
Jos 1100€ nettona as. kulujen jälkeen ei riitä kuukaudeksi, niin paljonko Terhi tarvitsisi?
Mihin rahat menee? Onko uusi auto pihassa?
Isä on varmaan joku irakilainen, tai lapset ovat afrikan/turkin matkan tuliaisia.
Terhistä on jo aloitus.
Koko juttu on ihan naurettava. 1800 euron nettotulot ei riitä äidille ja kahdelle lapselle, jotka on lisäksi puolet ajasta isällään.
Juupa.
Vierailija kirjoitti:
Harvan naisen pitäisi antaa itse päättää lisääntymisestä ja taloudesta.Jo se että on yksinhuoltaja kertoo että ongelma on naisessa(jos mies ei ole sankarivainaja ja kuollut sodassa)Itseä ainakin jurppii näiden jakoras..ioiden vinkuminen
Kukaan ei lisäänny itsestään ilman siittiötä. Missäs nämä spermanläträäjät ovat? Vellihousuista ei ole vastuunkantajiksi missään nykyään, nainen kantaa vätystenkin vastuut.
Mistä ihmeestä monet suomalaiset on saaneet sen käsityksen, että yhteiskunnan tehtävänä on mahdollistaa jokaiselle melkoisen mukavakin elintaso? Ja nimenomaan siis niin, että yhteiskunnan olisi kustannettava se heille joilla ei ole vähintään keskituloisuuden takaavaa ammattia ja työtä josta tienaa nettona vähintään sen 2500-3000 euroa.
Sen mukavan elintasoon eteen on ihan jokaisen tehtävä itse töitä ja etenkin fiksuja/oikeita valintoja jo nuorena (toki halutessaan voi opiskella vaikka keski-iässä, mutta se ei ole ihan niin iisi juttu mitä usein annetaan ymmärtää eikä siihen monellakaan ole taloudellista mahdollisuutta koska menot on aikuisella ihmisellä aivan eri luokkaa mitä parikymppisellä soluasunnossa asuvalla opiskelijalla)
Tämän ainaisen kitinän sijaan vanhemmat voisi keskittyä siihen, että ne lapset ymmärtää jo viimeistään yläasteikäisinä sen, että opiskelu on todella tärkeä oman tulevaisuuden suhteen ja kuin laittaisi rahaa pankkiin. Nythän jokaisella on oppivelvollisuus- ja oikeus toisen asteen suorittamiseen ja se tosiaan kannattaa hyödyntää eikä keskittyä riekkumaan jossain kauppakeskuksissa ja kaduilla. Saati sitten omaksua se asenne, että yhteiskunta/muut maksaa ja elättää.
Täällähän on oikea Kokoomukse.
puoluekokous. Palkalla ei tarvitse tulla toimeen mutta sossustakaan ei saa hakea ja köyhyys on oma vika.
Lapsiperhekortilla yritetään pelata lisää tukia yhteiskunnalta ja almuja hölmöiltä. Aina se on lapsiperheen äiti joka uhriutuu, aina.
Ja ei, en ole mikään vela vaan lapsiperheen isä jota vi*uttaa nämä uhriutujat.
Olen tuollainen lapsiperheköyhä, vaikka en itse ole moista hoksannut. Lapsia on vain yksi, hänkin joka toinen viikko isällään. Tienaan nettona kaikkien tukien (asumistuki 40 e, lapsilisä yh-korotuksella) kanssa kuukaudessa 1768 e enkä ole vielä hoksannut, että tämä on köyhyyttä. Mäkkärillä käydään, lapsi harrastaa (tosin ei jääkiekkoa) ja jääkaapissa on aina ruokaa, josta tosin osin kiitos äidilleni, joka on luontainen hamstraaja ja kerää niin marjoja kuin sieniäkin pakastimeen.
Jos näyttää siltä, että rahat ei riitä, haluan säästää vaikka ulkomaanmatkaan, niin otan "isäviikoksi" lisätöitä. Näin voimme käydä lapsen kanssa joka toinen vuosi ulkomailla (joka toinen vuosi reissaa isänsä kanssa).
Miksi kaltaisistani ei tehdä juttuja? Siksikö, että pienituloisuus on aina yhteiskunnan syy? Ja että 40 km päässä pääkaupungista asuva yksinhuoltaja ei ole yhtä mediaseksikäs kuin Vuosaaressa asuva?
Tämä uutinen on meille kokoomuslaisille ehdottomasti se paras joululahja. Nyt nautitaan!
Onhan ruoka nykyään kallista ja kolme joista kaksi melkein aikuista syö paljon
Vierailija kirjoitti:
Mistä ihmeestä monet suomalaiset on saaneet sen käsityksen, että yhteiskunnan tehtävänä on mahdollistaa jokaiselle melkoisen mukavakin elintaso? Ja nimenomaan siis niin, että yhteiskunnan olisi kustannettava se heille joilla ei ole vähintään keskituloisuuden takaavaa ammattia ja työtä josta tienaa nettona vähintään sen 2500-3000 euroa.
Sen mukavan elintasoon eteen on ihan jokaisen tehtävä itse töitä ja etenkin fiksuja/oikeita valintoja jo nuorena (toki halutessaan voi opiskella vaikka keski-iässä, mutta se ei ole ihan niin iisi juttu mitä usein annetaan ymmärtää eikä siihen monellakaan ole taloudellista mahdollisuutta koska menot on aikuisella ihmisellä aivan eri luokkaa mitä parikymppisellä soluasunnossa asuvalla opiskelijalla)
Tämän ainaisen kitinän sijaan vanhemmat voisi keskittyä siihen, että ne lapset ymmärtää jo viimeistään yläasteikäisinä sen, että opiskelu on todella tärkeä oman tulevaisuuden suhteen ja kuin l
Tänne tulee kymmeniä tuhansia pelkän sos.turvan perässä. Ei mitään halua töihin ja lisääntyvätkin kuin k anit. Ikuinen taloudellinen taakka. Miksi kukaan haluaa mennä raatamaan näiden elättämisen takia? Hullu ajatus. Parempi vetää kaikki tuet ja ottaa iisisti. Entinen PM, miljonääri Sipiläkin on sos.tuella eli sopeutumusrahalla. Mitä isot edellä, niin pienet perässä.
Pääsettekö te trollit edes jouluna lomille Usaan? Botit nyt ei joulusta mitään ymmärräkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No niin on ollut yksinasuvat, lapsettomat pienituloiset vuosikausia eli ihan turha vinkua. Yksinasuville ei myöskään makseta mitään ylimääräisiä satasia minkään hallituksen ja/tai pandemian aikana eikä heitä pidetä ikinä hädänalaisimpina eikä oikein edes ihmisinäkään, koska eiväthän he ole tuottaneet edes uusia veronmaksajia yhteiskuntaan.
Ihan kuin se olisi ollut monellakaan oma valinta. Ne lapset sen sijaan on ainakin toivottavasti ainakin hankittu ihan omasta tahdosta ja valinnasta.
Mutta Hauskaa Joulua kaikille! Muistakaa seuraavaksi valittaa siitä kuinka jouluna ei ollut yhtään omaa aikaa vaan piti koko ajan olla muiden kanssa ja kukaan ei edes antanut mitään mieleistä lahjaa.
Lapset se ongelma onkin jos tulot on liian pienet. Älkää lisääntykö jos säästöön ei jää yksin tai puolison kanssa joka tilistä satasia tai jopa tuhat euroa.
Olet vakavasti harhainen, jos kuvittelet että voit kontrolloida elämää.
Vierailija kirjoitti:
Onhan ruoka nykyään kallista ja kolme joista kaksi melkein aikuista syö paljon
Vain puolet kuukaudesta äidillään.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmiset eivät säästä jouluun? Meillä nettotulot 2000e ja silti lahjoihin ja ruokiin yli 1000e.
Niinpä. Jos joulu ja lahjat on tärkeitä, voi alkaa säästää jo kesällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No niin on ollut yksinasuvat, lapsettomat pienituloiset vuosikausia eli ihan turha vinkua. Yksinasuville ei myöskään makseta mitään ylimääräisiä satasia minkään hallituksen ja/tai pandemian aikana eikä heitä pidetä ikinä hädänalaisimpina eikä oikein edes ihmisinäkään, koska eiväthän he ole tuottaneet edes uusia veronmaksajia yhteiskuntaan.
Ihan kuin se olisi ollut monellakaan oma valinta. Ne lapset sen sijaan on ainakin toivottavasti ainakin hankittu ihan omasta tahdosta ja valinnasta.
Mutta Hauskaa Joulua kaikille! Muistakaa seuraavaksi valittaa siitä kuinka jouluna ei ollut yhtään omaa aikaa vaan piti koko ajan olla muiden kanssa ja kukaan ei edes antanut mitään mieleistä lahjaa.
Lapset se ongelma onkin jos tulot on liian pienet. Älkää lisääntykö jos säästöön ei jää yksin tai puolison kanssa joka tilistä satasia tai jopa tuhat euroa.
Jep. Itse ajattelin asian niin, että kun jo itsensä elättäminen on suhteellisen tiukkaa ja monesta asiasta joutuu tinkimään vaikka se kivaa olisikin, niin ei mun palkkatasolla ole mitään mahdollisuutta elättää toista ihmistäkin. Nuorempana etenkin kyllä oli parikin poikaystävää sellaisia jotka oletti, että tottahan mä töissäkäyvänä ihmisenä voin antaa miehen asua ilmaiseksi, kun joka tapauksessahan se vuokra mun on maksettava asunnostani oli mies siellä tai ei. Ja eihän hän siellä edes joka yö ole! Samaten nämä kuvitteli, että voin maksaa syömiset eli jääkaapissa olleet ruuat oli miehen mielestä hänenkin käytettävissään. Jessus että sitä olikin pöljä! Toisaalta kyllä oppi erottamaan hyvin nämä hyväksikäyttävät ihmiset ja ymmärsi sen, että yhden ihmisen palkalla ei kaksi ihmisistä elä.
Valitettavasti sitten sitä ihmistä ei koskaan kohdalle osunutkaan, jonka kanssa olisi voinut yhteistä kotia saati taloutta edes ajatella. Elättäjää en itselleni koskaan hakenutkaan (enkä enää tuon nuoruuden tyhmyyden jälkeen elätettävääkään) mutta olisihan elämä kahden ihmisen tuloilla ihan erilaista kuin yhden. Silloin kun ne peruselämisen kulut olisi pystynyt jakamaan toisen kanssa puoliksi niin silloin sitä hyvinkin olisi kummallakin jäänyt sen verran palkasta ylimääräistä, että sillä rahalla olisi lapsen voinut elättää. Ei sitä toki mitään 200 neliäistä jämerän kivitaloa olisi hankittu mutta ihan tavallinen kerrostalokolmio tai pätkä rivarista olisi ollut mahdollinen.
Itse vierastin aina näitä puheita, että lapsen myötä saa hyvin tukia verrattuna lapsettomana työttömänä olemiseen joten lapsi saa tulla kun on tullakseen. (näitä ajatuksia siis oli siinä tuttavapiirissä johin nämä nuoruuden poikaystävätkin kuului ja nyt ne vaikuttaa olevan jopa yleisempiä/normaalimpia mitä 25-30 vuotta sitten, että yhteiskunta kyllä maksaa ja sen kuuluukin maksaa ja elättää)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No niin on ollut yksinasuvat, lapsettomat pienituloiset vuosikausia eli ihan turha vinkua. Yksinasuville ei myöskään makseta mitään ylimääräisiä satasia minkään hallituksen ja/tai pandemian aikana eikä heitä pidetä ikinä hädänalaisimpina eikä oikein edes ihmisinäkään, koska eiväthän he ole tuottaneet edes uusia veronmaksajia yhteiskuntaan.
Ihan kuin se olisi ollut monellakaan oma valinta. Ne lapset sen sijaan on ainakin toivottavasti ainakin hankittu ihan omasta tahdosta ja valinnasta.
Mutta Hauskaa Joulua kaikille! Muistakaa seuraavaksi valittaa siitä kuinka jouluna ei ollut yhtään omaa aikaa vaan piti koko ajan olla muiden kanssa ja kukaan ei edes antanut mitään mieleistä lahjaa.
Lapset se ongelma onkin jos tulot on liian pienet. Älkää lisääntykö jos säästöön ei jää yksin tai puolison kanssa joka tilistä satasia tai jopa tuhat euroa.
Elämässä voi tulla muutoksia. Itse tein lapsen sillon kun oli hyvät tulot ja olin naimisissa. Melkein samaan aikaan tuli miehen aloitteesta ero ja sain potkut töistä. Eikä uusia töitä löytynyt kuin reilun kolmen vuoden päästä. Siinä oli hetken todella tiukkaa. Eihän sitä kukaan tulevaa tiedä, eikä sitä kukaan tuollaiseen tilanteeseen halua. Kauheita kommentteja täällä, moni voisi tuota empatiakykyä harjoitella ja miettiä mitä jos tuollainen tilanne sattuisi omalle kohdalle.
Toimittaja mainitsee esimerkkinä halvasta ja vaatimattomasta ruuasta nudelit ja säilykelihapullat! Kumpikaan ei ole edullista eikä järin terveellistäkään ruokaa.
Köyhän kannattaa ostaa vain täysipainoista ruokaa, kuten perunoita ja muita juureksia, kananmunia, tuoretta kalaa silloin kun se on edullista jne.