Stressaako muita pikkulapsille tyypillinen häärääminen?

Vierailija kirjoitti:

Ärsyttää on liian vahva sana. Lapsi on kuitenkin lapsi. En mene lapsen tasolle. En kuitenkaan pidä siitä, että lapsilla ei ole minkäänlaisia käytöstapoja. 

Itse en ainakaan ole puhunut ärsyttämisestä mitään.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Oletko ap koskaan ajatellut että sinäkin olet joskus ollut ärsyttävä lapsi?

En ole sanonut lasten olevan ärsyttäviä vaan, että heidän levottomuutensa stressaa. Itse olin rauhallinen ja harkitseva lapsi.

Ap

Mä rentoudun ihan mukavasti, en ole vastuussa muiden tenavista (oma jo aikuinen), eikä kuitenkaan olla meillä kotona.

Meillä on vain yksi lapsi. Yksi syy siihen on juurikin tuo säätäminen. Mun hermoille yksi lapsi riittää aivan mainiosti. Tyttö on nyt 8-vuotias, ja meillä käy paljon hänen kavereitaan ja he yhdessä saavat hirveän metakan, sotkun, epäjärjestyksen ja kaaoksen aikaan. Tänäänkin olivat tulleet koulusta suoraan meille (lapsi ja kaksi kaveria) ja olivat tehneet välipalaa. Aivan kauhea räjähdys keittiössä. Olen monesti ajatellut, että olisin varmaan aivan hermoraunio, jos lapsia olisi enemmän, koska tuota härdelliä olisi sitten 24/7. Mutta kaverivierailut siedän hyvin, koska kaverit ovat lapselle tärkeitä ja järjestysen saa nopeasti palautettua kun kaverit lähtevät.

Juu häiritsee, ärsyttää ja uuvuttaa. Lapsissa yhdistyvät kaikki ärsyttävät piirteet: kohellus, itsekkyys, huomionhakuisuus, olematon keskittymiskyky ja impulssikontrolli. Annan tietysti lasten olla lapsia ja olen seurassa kohtelias, välttelen vain heitä. Eivätpä lapset minun seurasta välitä sen enempää kuin minäkään heidän, ei ole mitään yhteistä. Parempi siis pysyä erillään.

Omia en tietenkään hanki. En ole hullu.

N33

Vierailija kirjoitti:

Anna lasten olla lapsia. Lapsi heiluu, hyorii ja pyorii, koska on iloinen.

Kun lapsilla on kivaa, vanhemmat kärsivät. Vanhemmat saavat tyydytystä siitä, kun oma lapsi iloitsee jostain, mutta ulkopuolelta se näyttää lähinnä siltä, että lapsi dominoi aikuisten elämää.

Ymmärrän, että lapset ovat lapsia, mutta aloittajan kuvaamassa tilanteessa koen oloni epämukavaksi lähinnä yhdestä syystä: lapset huutavat ja kirkuvat. Mikä siinä onkin, että vieressä istuvat vanhemmat eivät sano siitä, että huutaa ei tarvitse, vaan ihan tavallinen puheääni riittää ja leikkiä voi kirkumattakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, en siedä yhtään sitä säätöä mikä kakaroiden kanssa on. 

Onneksi äitisi on päässyt sinusta eroon.

 

Joo, ollaan äidin kanssa samanluonteisia joten on varmaan kokenut meidän lapsuusajan hyvin stressaavana. Todennäköisesti on ollut helpottunut kun ollaan kasvettu niin vanhoiksi että ei olla enää kaikenaikaa kotona. 

Ihan kuin meikäläisen lapsi. 8-vuotias saa yhden selänkäännön aikana kaadettua lumilapiot- ja kolat jostain syystä mieheltä avonaiseksi jääneen varabensakannun päälle ja koko komeus leviää terassille. Rakas, mutta niin söhlä.

En stressaa pienistä.

Vierailija kirjoitti:

Joo. Varsinkin jos itsellä sattuu olemaan suuri ja helposti innostuva nuori koira samassa tilassa niin silloin saa olla kuin äärimmilleen venytetty jousi reagoimassa joka hääräykseen. Lapsi heiluu ja säntäilee ja huudattaa leluja, vaikka kuinka on ohjeistettu käyttäytymään rauhallisesti. Joka toisella sanalla komennat koiraa ja joka toisella sanalla yrität selittää lapselle, ettei kannata juoksennella kiljuen koiran ohi. Samaan aikaa lapsen vanhemmat hörppivät pöydän ääressä kahvia ja ihmettelevät ääneen, että kyllä se heidän naapurin 15-vuotias tiibetinspanieli on paljon rauhallisempi ja paremmin koulutettu se sinun yksivuotias amstaffinpenikkasi.

Siis kuka vie taistelukoiran kahvipöytään?

Todellakin stressaa. Olen töissä lasten parissa, mutta silti stressaannun jatkuvasta metelistä ja härveltämisestä. Nyt joulun alla lapset on erityisen levottomia: jännittävät joulua samalla kun ovat väsyneitä pitkästä syksystä.

Sukulaislapset taas haluaa säätää omani kanssa. En jaksaisi toisten lapsia vapaa-ajalla. Oma on onneksi rauhallinen.

Olen kasvattanut hermojani, joten nykyään siedän paremmin. Tai sitten lapset ovat kasvaneet..

Kävin hakemassa 6-vuotiaalle kuopukselle influenssarokokotteen ja siinä täydessä neuvolassa 0-6-vuotiaiden säätämistä katsoessa tajusin että meillä on enimmäkseen jo aika rauhallista. Koululaismeikinkiä. Enemmän kuittailua kun holtitonta riehumista.

Toisaalta holtittoman riehumisen toleranssini on nykyään aika huono, koska niin monta kertaa on lähdetty paikattavaksi. 

Ei nyt kovin paljon ärsytä, mutta voisi lapsille opettaa myös tavallista puhumista, eikä jostain amerikkalaisesta lasten elokuvasta  aikuisen lukijan korostettua keinolässytystä.

Muiden lapset ei häiritse kun niitä ei tarvitse paimentaa, mutta omiani vahdin aikoinaan kuin haukka ja ymmärrän ap hyvin mitä tarkoitat. Kyllä siihen väsyi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo. Varsinkin jos itsellä sattuu olemaan suuri ja helposti innostuva nuori koira samassa tilassa niin silloin saa olla kuin äärimmilleen venytetty jousi reagoimassa joka hääräykseen. Lapsi heiluu ja säntäilee ja huudattaa leluja, vaikka kuinka on ohjeistettu käyttäytymään rauhallisesti. Joka toisella sanalla komennat koiraa ja joka toisella sanalla yrität selittää lapselle, ettei kannata juoksennella kiljuen koiran ohi. Samaan aikaa lapsen vanhemmat hörppivät pöydän ääressä kahvia ja ihmettelevät ääneen, että kyllä se heidän naapurin 15-vuotias tiibetinspanieli on paljon rauhallisempi ja paremmin koulutettu se sinun yksivuotias amstaffinpenikkasi.

Siis kuka vie taistelukoiran kahvipöytään?

Justjoo. Rotu ihan vaan esimerkkinä suuresta koirasta, joka innostuu herkästi ja jo pelkän kokonsa puolesta keilaa ympärillä härkkivät pikkulapset kumoon. Ja niitä lapsia kyllä on, joilla on kielloista huolimatta jokin pakko heilua ja härvätä ja saada edes joku reaktio eläimessä. Ja sitten huudetaan ja itketään, kun pää kolahti johonkin tai koiran kynsi raapaisi tai koira puraisi uuden lelun rikki. Ja sitten on niin huonosti koulutettu koira, joka ei osaa olla lasten kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Huolestuttavampaa on jos se kymmenvuotias jäyttäytyisi kuin masentunut muumio

Ei kai tässä olla huolestuneita, vaan todetaan sen olevan häiritsevää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo. Varsinkin jos itsellä sattuu olemaan suuri ja helposti innostuva nuori koira samassa tilassa niin silloin saa olla kuin äärimmilleen venytetty jousi reagoimassa joka hääräykseen. Lapsi heiluu ja säntäilee ja huudattaa leluja, vaikka kuinka on ohjeistettu käyttäytymään rauhallisesti. Joka toisella sanalla komennat koiraa ja joka toisella sanalla yrität selittää lapselle, ettei kannata juoksennella kiljuen koiran ohi. Samaan aikaa lapsen vanhemmat hörppivät pöydän ääressä kahvia ja ihmettelevät ääneen, että kyllä se heidän naapurin 15-vuotias tiibetinspanieli on paljon rauhallisempi ja paremmin koulutettu se sinun yksivuotias amstaffinpenikkasi.

Siis kuka vie taistelukoiran kahvipöytään?

Ihan normaalit reaktiiviset koirat on tuollaisia. Itse kasvoin niiden kanssa, joten opin olemaan. Hirmu harvoja lapsiperheitä uskaltaisin kotiin kutsua. 

En minäkään sitä kestänyt kun olin vapaa sinkku. En relannut hetkeksikään lapsiseurassa.

Nyt minulla on kaksi alle 4-vuotiasta ja tilanne on se, että en pysty olemaan skarppina 16/7/365. On vaan pakko joskus istua pari minuuttia, syödä tai käydä vessassa. Aika usein hintana on se, että joutuu puoli tuntia siivoamaan seurauksena tai irrottamaan purkkaa tukasta. Tätä se vaan on, kun maailmaan tulee uusia ihmisiä. Kai tämä joskus helpottaa.

Kun joskus ihmetellään miksi ei käydä paljon kyläilemässä siellä ja täällä, niin se liittyy juuri tähän. Kyläreissulla ei voi ottaa edes sitä 15 sekunnin lepoa tyhjän katseen muodossa, kun sillä aikaa lapsen haarukasta epähuomiossa linkoutuu spagettia kyläpaikan perintötauluun.

Ihan perus. Ei suomalainen kestä eikä jaksa. Stressaantuu, ärsyyntyy, pottuuntuu. Lapset ovat aina liian äänekkäitä ja vilkkaita ja aina väärässä paikassa väärään aikaan.

 

Ja sitten muistetaan välillä haukkua itsekkäät naiset, kun eivät synnytä ja rumentavat väestörakennetta.