Alentuvan ystävän tapaaminen
Hyvä ystäväni, lapseni kummi, joka on itse lapseton ja tekee valtavasti töitä,on yhtäkkiä heittäytynyt alentuvaksi.
Viimeksi hän kertoi kuinka upean uran hän on tehnyt (olen aiemmin ollut samalla alalla). Puhuessaan hän kuulema unohti että minäkin olen valmistunut yliopistosta. Hän myös alkoi luetella yhteisiä tuttujamme, ketkä ovat menestyneet ja ketkä "pudonneet". Jotenkin siinä luetellessa minäkin sujahdin siihen pudonneisiin koska työuupumuksen takia olen joutunut siirtymään osa-aikatöihin.
Olen aivan puulla päähän lyöty. En rupea tämän takia katkaisemaan (vielä) välejä, mutta en halua nähdäkään. Tuntuisi myös ääliömäiseltä ruveta selittämään että kuule olenhan minäkin elämässä saavuttanut sitä sun tätä..
Kommentit (32)
Vierailija kirjoitti:
Minä luulen, että hän on vain kateellinen sinun perheestäsi, lapsesta.
Olisikin, mutta luulen ettei koska lapseni on ollut vakavasti sairas (yksi syy uupumiseen)
Taitaa olla uupumusta sielläkin ilmassa, olisiko katkeruuden aiheuttamaa itsensäpönkittämistä. Jokin syyhän sille on keksittävä miksi ei jaksa mitään muuta kun tehdä töitä. Väsymys ja pettymys elämään voivat tuoda esiin näitä tunteettomia huomautuksia kenestä vaan.
tarkoitat varmaan alentavaa? joka tapauksessa ikävää käytöstä ystävältä, varmaan kohdistaa sinuun omat epävarmuutensa
Häntä selvästi kaduttaa, että elämän suurin saavutus on ura. Kuka muu lehmän hännän nostaisi kuin lehmä itse.
Vierailija kirjoitti:
tarkoitat varmaan alentavaa? joka tapauksessa ikävää käytöstä ystävältä, varmaan kohdistaa sinuun omat epävarmuutensa
Minuakin väsyttää, kun tuota sanaa käytetään väärin.

Miksi kaduttaisi? Lasten kanssa on vaikeaa.
Vierailija kirjoitti:
tarkoitat varmaan alentavaa? joka tapauksessa ikävää käytöstä ystävältä, varmaan kohdistaa sinuun omat epävarmuutensa
Alentuva on nimenomaan se sana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
tarkoitat varmaan alentavaa? joka tapauksessa ikävää käytöstä ystävältä, varmaan kohdistaa sinuun omat epävarmuutensa
Minuakin väsyttää, kun tuota sanaa käytetään väärin.
Tulkitsin itse niin että alentuu AP:n tasolle. Siis että olisi AP:n itsensä mielestä jotenkin jo lähtökohtaisesti ylempänä.
Sitten myös se pointti, että itsekin uupumuksesta kärsivänä joka aaltoilee - se että alan kuulla toisten ihmisten puheet negatiivisena itseäni kohtaan, on mulla pahenevan uupumuksen merkki.
Ystäväsi puhuu mitä puhuu, ei se sinua määritä.
Alentuvaa olisi jos hän kohtelisi sinua niinkuin olisit jokin sosiaalitapaus. Alentuvaa olisi varoa sanojaan seurassasi . Mielestäni ystäväsi toiminta ei ole alentuvaa, mutta muuten epämiellyttävä piirre arvottaa ihmisiä noin.
itsekin Korkeakoulutettuna asiakasneuvojana olen kohdannut samaa arvottamista entisiltä yliopistoystäviltä. Mutta alentuvaa olisi varoa sanojaan ja säälien vakuuttaa miten asiakasneuvojan työ on varmasti aivan yhtä vaativaa kuin väitöskirjan tekeminen. Sitä eivät onneksi tee. Mutta arvottavat ihmisiä tutkinnon ja työn perusteella, uran perusteella, nuo sokeat.
muuttuu ääni kellossa jos elämä heittää muutaman kiven matkan varrelle.
Rakasta itseäsi ja omaa elämääsi ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
tarkoitat varmaan alentavaa? joka tapauksessa ikävää käytöstä ystävältä, varmaan kohdistaa sinuun omat epävarmuutensa
Alentuva on nimenomaan se sana.
Ei ole, olin itsekin tulossa neuvomaan jotain että kehu vaikka parantaaksesi ystävän itsetuntoa, kun siis luin otsikosta tuon alentuvan. Mutta ystävä onkin muita alentava.
Asiatonta käytöstä, ja ymmärrän täysin tunteesi. Normaalijärkinen ja tavallisilla sosiaalisilla taidoilla varustettu aikuinen tietää tuon olevan loukkaavaa käytöstä. Toisaalta voi olla, että ystävä on niin kiinni omassa todisteluntarpeessaan, ettei kerta kaikkiaan edes hetkeäkään ajattele sinun kulmaasi - mutta onko tämä positiivinen ja myönnytyksiä ansaitseva seikka? Itse tosiaan ottaisin vähän etäisyyttä ja kokeilisin ehkä parin kuukauden päästä uudestaan, jos siltä tuntuu. Toki aina voi yrittää keskustellakin asiasta mutta itse en kyllä ehkä ainakaan vielä jaksaisi...
Toisaalta monella ihmisellä on erilaisia heikompia hetkiä ja vähemmän ystävällisiä puolia elämänsä aikana. Silti odottaisin kyllä aikuisiän ystävyydeltä lähtökohtaisesti vähän suurempaa sosiaalista älykkyyttä. Voi myös olla, että ystäväsi identiteetti on nyt vain niin kietoutunut uraan ja suorittamiseen (ei muuhun), että mikään muu kuin omalle kohdalle osuva totaaliromahdus ei asiaa muuta. Epävarma taloustilanne ja oma uupumus voi vain vahvistaa tällaisia tunteita.
Mulla vähän sama kokemus. Ystävä on aiemmin ollut aika korrekti ja mukava, mutta selvästi harvinaisen kova pyrkyri. Vietimme viikonloppua yhdessä ja kuuntelin ihan äärimmäistä itsekehua ja ylpeilyä. Ystävä antoi mm ymmärtää, että saa uudesta työstään huippupalkkaa. Samaan syssyyn alleviivasi perhetaustaansa, viinien tuntemustaan ja vaikka mitä. Suoraa sanottuna rehentely oli ihan törkeää. Meni noin 6-7 kuukautta niin hän vaihtoi työtä aika perustason hommiin. Tuossa yhteydessä kysyin, joutuiko tulemaan palkassa vastaan. Kuulemma ei. Sen jälkeen on ollut taas vähän nöyrempi.
Näitä eco trippejä vaan ihmisille tulee. Kerran entinen avomies sai tällaisen kauden. Hän oli aivan sietämätön. Alkoi jopa korjailla englannin ääntämistäni.
kun ikää tulee, näille voi jo nauraa. Yleensä ihmiset tippuu korkeuksista aika nopeasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
tarkoitat varmaan alentavaa? joka tapauksessa ikävää käytöstä ystävältä, varmaan kohdistaa sinuun omat epävarmuutensa
Alentuva on nimenomaan se sana.
Ei ole, olin itsekin tulossa neuvomaan jotain että kehu vaikka parantaaksesi ystävän itsetuntoa, kun siis luin otsikosta tuon alentuvan. Mutta ystävä onkin muita alentava.
Tämä on Kotimaisten kielten keskuksen mukaan tulkinnanvarainen seikka. Itse tulkitsen sanan "alentuva" kuten AP sitä käyttää, eli koppavana käytöksenä jossa pidetään itseä toista parempana, ja jossa näin käyttäytyvä kokee tulevansa "alemmalle tasolle" kommunikoidessaan toisen kanssa. Samantyylinen sana kuin alentava, mutta alentuvassa korostuu näin käyttäytyvän oma, koettu "paremmuus" toiseen nähden.
Vierailija kirjoitti:
Sitten myös se pointti, että itsekin uupumuksesta kärsivänä joka aaltoilee - se että alan kuulla toisten ihmisten puheet negatiivisena itseäni kohtaan, on mulla pahenevan uupumuksen merkki.
Ystäväsi puhuu mitä puhuu, ei se sinua määritä.
Alentuvaa olisi jos hän kohtelisi sinua niinkuin olisit jokin sosiaalitapaus. Alentuvaa olisi varoa sanojaan seurassasi . Mielestäni ystäväsi toiminta ei ole alentuvaa, mutta muuten epämiellyttävä piirre arvottaa ihmisiä noin.
itsekin Korkeakoulutettuna asiakasneuvojana olen kohdannut samaa arvottamista entisiltä yliopistoystäviltä. Mutta alentuvaa olisi varoa sanojaan ja säälien vakuuttaa miten asiakasneuvojan työ on varmasti aivan yhtä vaativaa kuin väitöskirjan tekeminen. Sitä eivät onneksi tee. Mutta arvottavat ihmisiä tutkinnon ja työn perusteella, uran perusteella, nuo sokeat.
muuttuu ääni
..
Tässä omaan herkistymiseen ehkä vaikutti myös kun hän ei halunnut puhua lapsen terveydentilasta (joka jo parempi). Luulen että häntä ahdisti se.
Hänellä pohdinnassa työpaikanvaihto, ehkä siksi piti buustata itseään. Sen vaan voi tehdä vertaamatta itseään muihin "muiden vahingoksi".
Selvästi mulla nyt tauon paikka.
Vierailija kirjoitti:
Asiatonta käytöstä, ja ymmärrän täysin tunteesi. Normaalijärkinen ja tavallisilla sosiaalisilla taidoilla varustettu aikuinen tietää tuon olevan loukkaavaa käytöstä. Toisaalta voi olla, että ystävä on niin kiinni omassa todisteluntarpeessaan, ettei kerta kaikkiaan edes hetkeäkään ajattele sinun kulmaasi - mutta onko tämä positiivinen ja myönnytyksiä ansaitseva seikka? Itse tosiaan ottaisin vähän etäisyyttä ja kokeilisin ehkä parin kuukauden päästä uudestaan, jos siltä tuntuu. Toki aina voi yrittää keskustellakin asiasta mutta itse en kyllä ehkä ainakaan vielä jaksaisi...
Toisaalta monella ihmisellä on erilaisia heikompia hetkiä ja vähemmän ystävällisiä puolia elämänsä aikana. Silti odottaisin kyllä aikuisiän ystävyydeltä lähtökohtaisesti vähän suurempaa sosiaalista älykkyyttä. Voi myös olla, että ystäväsi identiteetti on nyt vain niin kietoutunut uraan ja suorittamiseen (ei muuhun), että mikään muu kuin omalle
Miksi on loukkaavaa puhua toisten tai omasta menestyksestään? Apn ystävä puhui muista ihmisistä, ei apsta. Kai he voivat keskustella muista ihmisistä ? Tai itsestään! Minusta olisi outoa nähdä kaveria ja keskustelu olisi että kyllä sinä olet hienosti pärjännyt ja menestynyt.. tuntuu että ap on uupunut, ja se on rankkaa. Mutta ei pidä tulkita toisten puhetta niinkuin se olisi itsestään negatiivista puhetta , jos sinua itseäsi ei ole edes mainittu. Ja itsekin saatan unohtaa mitä kouluja ystäväni käyneet .. ap älä uhriudu
Vierailija kirjoitti:
Mulla vähän sama kokemus. Ystävä on aiemmin ollut aika korrekti ja mukava, mutta selvästi harvinaisen kova pyrkyri. Vietimme viikonloppua yhdessä ja kuuntelin ihan äärimmäistä itsekehua ja ylpeilyä. Ystävä antoi mm ymmärtää, että saa uudesta työstään huippupalkkaa. Samaan syssyyn alleviivasi perhetaustaansa, viinien tuntemustaan ja vaikka mitä. Suoraa sanottuna rehentely oli ihan törkeää. Meni noin 6-7 kuukautta niin hän vaihtoi työtä aika perustason hommiin. Tuossa yhteydessä kysyin, joutuiko tulemaan palkassa vastaan. Kuulemma ei. Sen jälkeen on ollut taas vähän nöyrempi.
Näitä eco trippejä vaan ihmisille tulee. Kerran entinen avomies sai tällaisen kauden. Hän oli aivan sietämätön. Alkoi jopa korjailla englannin ääntämistäni.
kun ikää tulee, näille voi jo nauraa. Yleensä ihmiset tippuu korkeuksista aika nopeasti.
Entä jos ihminen on itsestään ylpeä? Tiedätkö sinä kaikki vaikeudet mitä toinen ihminen on kokenut ? Miksi kynttilä pitää laittaa vakan alle? Mitä vikaa siinä että iloitsee hyvästä palkasta , hienoa että iloitsi! Koska palkka otettiin ilmeiseti pois? Kuulostaa ihmiseltä joka on kiitollinen siitä mitä hänellä on. Viinien tuntemus myöskään ei ole mikään huono asia. Miksi et voi hyväksyä ystävääsi sellaisena kuin hän on? Tai hanki uusia ystäviä. Minä iloitsen ystävieni kanssa, kun he saavat palkan korotuksia tai ylennyksiä. Minusta naurettavinta oli sellainen ylitsevuotava vaatimattomuus. Sen saa sanoa jos saa hyvää palkkaa ja on siitä iloinen. Kyllä sen eteen joskus jotain töitä on tehny myös, tai joillain vaan käy hyvä tuuri. Ei se ole sinulta pois
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
tarkoitat varmaan alentavaa? joka tapauksessa ikävää käytöstä ystävältä, varmaan kohdistaa sinuun omat epävarmuutensa
Alentuva on nimenomaan se sana.
Ei ole, olin itsekin tulossa neuvomaan jotain että kehu vaikka parantaaksesi ystävän itsetuntoa, kun siis luin otsikosta tuon alentuvan. Mutta ystävä onkin muita alentava.
Minäkin ajattelin otsikon perusteella, että ap harmittelee kuinka ystävä vähättelee itseänsä = alentuva käytös. Mutta hänen ystävänsähän siis käyttäytyy alentavasti , eli vähättelee aloittajaa!