Lue keskustelun säännöt.
Sietämätön häpeä ulkonäöstä
18.12.2023 |
En yksinkertaisesti kestä enää sitä, miltä näytän.
Minulla oli jokin aika sitten useampi pienestä tapaturmasta aiheutunut luunmurtuma, ja kävi ilmi, että alkavan osteoporoosin vuoksi minun oli pakko lihoa. Sen jälkeen elämänlaatuni on mennyt aivan säpäleiksi. En kestä omaa ulkonäköäni, häpeän liikkua ihmisten ilmoilla, on kuin minun olisi pyydettävä rumuuttani anteeksi ventovierailta ihmisiltä. Samalla poden syyllisyyttä siitä, etten osaa olla terveydestä niin kiitollinen ja huojentunut kuin pitäisi, vaikka objektiivisesti ajatellen toki ymmärrän sen arvon ja tärkeyden. Turhamaisuus hävettää, mutta rumuuteni vielä enemmän.
Olisi mukava kuulla muiden kokemuksia ja ajatuksia!
Kommentit (8)
Vierailija kirjoitti:
Jos kaikki muut maailman ihmiset olisivat sokeita, häpeäisitkö siltikin itseäsi?
Useinkaan ihmiset eivät oikeasti häpeä tai vihaa itseään, vaan pelkäävät muiden ihmisten reaktioita (muuttuneeseen) ulkonäköönsä. Sinullakaan, ap, ei ole mitään hävettävää - ainoa epävarmuustekijä on kuinka suuria persläpiä muut ihmiset mahtavat olla.
Kiinnostava kysymys ja näkökulma, kiitos! Tuo pelko on hyvinkin relevantti asia pohdittavaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla vähän samanlainen tilanne, tosin kyse lääkityksen muuttamasta ulkonäöstä. Oli pakko valita, haluanko pystyä elämään normaalia elämää vai olla todella sairas ja kotini vanki.
Tuo ensimmäisen vastaajan kysymys on mietityttänyt minua itseäni kovasti ja olen tullut tulokseen, että mietin vain muiden reaktioita. Koen syyllisyyttä siitä, että joku muu ehkä ei pidä ulkonäöstäni. Jos minun ei tarvitsisi näyttäytyä muille ihmisille, olisin oikein onnellinen ja pitäisin itsestäni. Näin ajateltuna olo tuntuu ihan typerältä, mutta silti muuttunut ulkonäkö ahdistaa!
Vierailija kirjoitti:
Mulla vähän samanlainen tilanne, tosin kyse lääkityksen muuttamasta ulkonäöstä. Oli pakko valita, haluanko pystyä elämään normaalia elämää vai olla todella sairas ja kotini vanki.
Tuo ensimmäisen vastaajan kysymys on mietityttänyt minua itseäni kovasti ja olen tullut tulokseen, että mietin vain muiden reaktioita. Koen syyllisyyttä siitä, että joku muu ehkä ei pidä ulkonäöstäni. Jos minun ei tarvitsisi näyttäytyä muille ihmisille, olisin oikein onnellinen ja pitäisin itsestäni. Näin ajateltuna olo tuntuu ihan typerältä, mutta silti muuttunut ulkonäkö ahdistaa!
Ikävä kuulla, että kärsit samasta sympatiani myös siitä, että tilanteen aiheuttaa lääkitys, jota et itse ole voinut valita! Joskus on todella vaikeaa erottaa, kumpi kahdesta inhottavasta todella on se pienempi paha. Toivotan Sinulle kuitenkin paljon tsemppiä ikävään tilanteeseen! Samoissa tunnelmissa täällä arkeni tuntuisi paljon mutkattomammalta, jollei kukaan minua näkisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla vähän samanlainen tilanne, tosin kyse lääkityksen muuttamasta ulkonäöstä. Oli pakko valita, haluanko pystyä elämään normaalia elämää vai olla todella sairas ja kotini vanki.
Tuo ensimmäisen vastaajan kysymys on mietityttänyt minua itseäni kovasti ja olen tullut tulokseen, että mietin vain muiden reaktioita. Koen syyllisyyttä siitä, että joku muu ehkä ei pidä ulkonäöstäni. Jos minun ei tarvitsisi näyttäytyä muille ihmisille, olisin oikein onnellinen ja pitäisin itsestäni. Näin ajateltuna olo tuntuu ihan typerältä, mutta silti muuttunut ulkonäkö ahdistaa!
Ikävä kuulla, että kärsit samasta sympatiani myös siitä, että tilanteen aiheuttaa lääkitys, jota et itse ole voinut valita! Joskus on todella vaikeaa erottaa, kumpi kahdesta inhottavasta todella on se pienempi paha. Toivotan Sinulle kuitenkin paljon tsemppiä ikävää
Olen ajatellut että tarvitsisin jonkinlaisen aivopesun, että unohtaisin miltä ennen näytin ja nykytilanteesta tulisi aivoissani se normaali. Että kun menisin peilin eteen, näkisin ihan vain itseni, enkä vertaisi näkymää mihinkään entiseen. Toivon, että aika tai ihan vain jonkinlainen elämänmuutos jossakin vaiheessa vähän huuhtoisi ja linkoaisi. :) Tsemppiä ja kaikkea hyvää sinullekin!
Mulla vähän sama ongelma, mut eri syistä. Neuvoa en kyllä osaa, kun en itekään löydä ratkaisua. Perseestä, kai täytyy vain vetää huppu päähän ja jatkaa häpeämistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ala voimaharjoittelemaan. Ei travitse olla pullukka jos ei halua. Luun tiheyttä pystyy nostamaan vanhanakin.
miks muka piti lihoa? luut vahvistuu liikunnalla, ei lihomisella.
Jos kaikki muut maailman ihmiset olisivat sokeita, häpeäisitkö siltikin itseäsi?
Useinkaan ihmiset eivät oikeasti häpeä tai vihaa itseään, vaan pelkäävät muiden ihmisten reaktioita (muuttuneeseen) ulkonäköönsä. Sinullakaan, ap, ei ole mitään hävettävää - ainoa epävarmuustekijä on kuinka suuria persläpiä muut ihmiset mahtavat olla.