Pahoittavatko miehet mielensä, kun saavat pakit?
Kommentit (32)
En usko, että miesten ja naisten tuntemuksissa pakkien saammin suhteen on suuria eroa sukupuolten välillä.
Osa pahoittaa osa ei. Osa kilpistyy siihen kokemukseen, joka on jotain projisointia ehkä aiemmista hylkäämiskikemuksista, eikä pääse eteenpäin.
Riippuu miten tylyt pakit saa. Aina se vähän kolhaisee sielusta.
Minä mehiläisinä sä miehiä pidät. Itse ainakin järkyttyisin ja ehkä itkisin ja sulkeutuisin pimeään kellariin enkä ikinä tulisi pois. Olen nainen.
No itse olen saanut aikuisiällä pakit kolmelta naiselta/tytöltä. Yksi heistä oli sellainen, että loukkaannuin vähän, kun ei halunnut kanssani mitään. Kaksi muuta oli sellaisia, että "vältin luodin". Nuorena sinkkuna ei ollut niin kranttu. Vanhempana pari juttua on sellaista, jotka ois ehkä saanut jäädä väliin.
Vaikka kuinka ystävällisesti ja kunnioittavasti ne pakit antaisi, niin osa miehistä suuttuu siitä silmittömästi. On tullut myös uhkauksia erilaisesta väkivallasta sekä vainoamista. Minulla oli masennuskausi johtuen läheisen kuolemasta, enkä halunnut silloin treffejä tai parisuhdetta edes ajatella ja kerroin tilanteen torjumalleni miehelle, ettei mielenterveyteni nyt riitä treffailuun, niin hän haukkui minut alimpaan maanrakoon.
Tuota on niin mahdotonta ymmärtää. Olen saanut pakkeja, tapailu loppunut, kumppani halunnut erota. Vaikka kuinka olisi sydän ollut vereslihalla, ei käynyt mielessä alkaa rähinöimään. Ennemmin pitänyt arvossa suoraselkäisiä miehiä, jotka asiallisesti sanovat ei tai päättävät suhteen. Jos ovat olleet lähipiirissä jotenkin, niin ystävällisissä väleissä ollaan jatkettu ilman draamaa.
Mulle ei ainakaan olla koskaan suututti. Tosin yleensä minä olen ollut se, joka saa pakit. Mä olin Tinderissä 2 vuotta ja kävin treffeillä 25 eri miehen kanssa. Heistä 19 antoi minulle pakit ja minä taasen annoin pakit 6:lle.
Kysymys on periaatteessa "ovatko miehet ihmisiä"?
....ääh, ei kommentteja (ei jaksa)
Mitä tarkoittaa pahoittaa mielensä tässä tapauksessa? Eihän se tietenkään hyvältä tunnu, mutta tottakai kutsusta on oikeus kieltäytyä eikä siitä sinällään pidä mieltään pahoittaa.
Riippuu pakkien tyylistä ja miten tilanne on kehittynyt. Epätasapainoiset tuuliviirit tahtovat aina levittää ympärilleen pahaa mieltä pelkällä arvaamattomuudellaan.
Kyllähän se ottaa päähän jos ei pimppiä saa😭
Menee väärin jos sukupuolivietti on se päälimäinen. Naiset kyllä käytävät hyväksi sitä seksin poltretta jos haluavat kiinitää miehen.
Miksi pitää pahoittaa mielensä, jos saa pakit? Miksi pitäisi saada pitää epäsopiva kumppani? Kumppaniksi olisi epäsopiva, jos toista ei kiinnosta. Ärsyttäviä inisijöitä, jotka pahoittaa mielensä pakeista.
Pahoittavat ja siksi on parempi että avaat sakset aina vaan. Ei tarvi sitten kenenkään olla myrtsinä.
Eihän se hyvältä tunnu, mutta tarpeeksi monen kerran jälkeen asiaan tottuu.
Asia voi olla eri passiivisella naisella, joka kaksi kertaa elämässään saa aikaiseksi mitään aloitteita tehdä.
Ap: mieti minkälainen fiilis sulla on jäänyt niistä kerroista kun olet saanut pakit. Miehistä tuntuu ihan samalta.
Tottakai se tuntuu pahalta (ihan yhtä pahalta kuin naisesta joka saa pakit), mutta miehenä niitä ei voi jäädä loppuiäkseen itkemään. Jostain on löydettävä kanttia yrittää uudestaan koska mieheltä odotetaan aloitteen tekemistä yhä tänäkin päivänä, harvinaisia poikkeuksia lukuunottamatta.
Ihan yhtälailla ihmisiä ne miehetkin on