Oletko aina yksin?
Muita pääosin arkensa ja elämänsä yksin viettäviä? Mitkä sulla johti tähän?
Tiivistettynä oma tarinani on se että olen köyhän alkoholistiperheen toinen lapsi, ruuasta ja hoivasta oli pulaa ja koin aina erilaisuutta köyhyyden ja muiden lieveilmiöiden takia muihin lapsiin nähden. Selvisin jotenkin peruskoulusta, ammatti jäi lukematta, lapset syntyivät huonolle miehelle liian nuorena. Kavereita oli vähäisesti lapsena, nuorena jonkun verran mutta nyt aikuisena ei ole enää ketään. Työkavereita ei kiinnosta seurani. Yleensä olen tutustunut jotenkuten kulloisenkin miehen kavereiden kanssa muttei niistäkään ketään ole jäänyt. Nyt lähellä viittäkymppiä eikä kavereita tai ystäviä ole ensimmäistäkään. Ei yhtään.
Asun yksin. Käyn töissä, kaupassa ja sitten kotiin. Jos en seurustele niin en tapaa kaupan kassan lisäksi ketään. Harrastuksia ei ole kiinnostuksen ja rahan puutteen takia. Olen täysin ulkona kaikesta. Baariin en uskalla yksin. Lapset ovat ainoat joiden kanssa tekemisissä mutten halua heitä kuormittaa tietenkään. Kaipaan ystävää mutta en kuitenkaan jaksaisi. Muita?
Kommentit (24)
Yksinäisyys on lähinnä tunnetila.
Toiset käyttävät sitä tekosyynä kun eivät halua olla ihmisten seurassa. Suomi on täynnä yhdistystoimintaa, harrasteryhmiä ja muuta yhteisöllisyyttä.
Yksinäisyyteen hakeutuminen voi olla myös vapaaehtoista.
Joku ei koe itseään yksinäiseksi vaikka olisi joskus yksinkin.
Jos yksinäisyys tuottaa tuskaa, siihen on saatavissa apua - kunhan vain uskaltautuu siitä puhumaan sitä hakemaan.
Ehkä samalla selviää, miksi ystävystyminen ei ole onnistunut.
Minä. Joo kaupassa ja asioilla käyn. Välillä keikoilla bändejä katsoos. Oon jollain kursseilla käynyt harrastusmielessä. Kesän ollu nyt työtön. Siinä se menee itekseen ja lemmikin kans omalla rytmillä päivät. Joskus teen jotain ja välil vaa pakolliset.
Riippuu fiiliksistä ja siitä mitä teen.
Yksin täälläkin, N33. Joskus saatan veljen kanssa tehdä jotain. Olen ihan sosiaalinen ja pidän juttelemisesta sekä ihmisistä yleisesti, mutta ihmissuhteisiin liittyvää draamaa en siedä. Olen harkinnut koiran ottamista, pääsee kai vähän helpommalla kun uusien ystävien etsiminen näin aikuisena.
Joskus mietin olenko outo, kun olen aina yksin. Mutta päivät kuluu puuhastellessa kaikkea ja olen niin tottunut jo syömään yksin ulkona, menemään elokuviin, vaellukselle ja ulkomaille yksin ettei mikään enää tullu erikoiselta.
Joskus, varsinkin nuorempana tuntui siltä että kaikilla on porukat ja paljon ystäviä, mutta aikuistuessa olen oppinut että yksinolokin on ihan normaalia.