Päiväkodin aloitus kriisiä pukkaa..

Mun omat lapset menivät päiväkotiin vuosi sitten, ja ensimmäisenä työpäivänä en osannut ajatella mitään muuta kuin muksuja. Tukka putkella syöksyin päivän päätteeksi hakemaan niitä, olin ihan varma että ovat kadonneet tai jotain muuta kamalaa, mutta ihmetyksekseni heillä olikin tosi mukavaa kavereiden kanssa, eivät edes huomanneet kun tulin.

Ei siihen epävarmaan oloon auta oikein muu kuin aika. Kolmevuotiaalle tekee jo hyvää päästä muiden ikäistensä pariin, ainakin minun nuorimmaiseni muuttui paljon sosiaalisemmaksi sen jälkeen, kun aiemmin oli semmoinen arka äidin helmoissa lymyilijä.

Ja itsellekin teki hyvää päästä viimein aikuisten ihmisten pariin. Lasten kanssakin jaksaa touhuta ihan eri malliin kun ollaan osa päivästä erossa.

Tsemppiä vaan, varmasti se alkaa sujua ihan hyvin..!

eli tilanne on että pitäis löytää phh 2,8kk kaksostytöille ja olen aivan huolesta suunniltani... Tiedän minäkin että tytöt ovat ihan varmasti innoissaan uusista kavereistaan ja uudesta ympäristöstäkin.. mutta silti. Kamalaa jos jotain sattuu niin itseäni voin syyttää. Olen luonteeltani tosi herkkä, mielikuvitus lentää liiankin kanssa täällä mökissä ja soimaan kaikesta itseäni.. Tekee minullekin tosi hyvää saada töitä ja muutakin ajateltavaa... Olen ihan varma että " sitten joskus monen vuoden päästä" osaan jo nauraakin itselleni ja ylihuolehtivaisuudelleni.. tulee isompia ongelmia ja niiden ratkomisia mutta tällä hetkellä tämä on maailman isoin ongelma :/ En voi kuin toivottaa onnea matkaan ja paljon voimia. Kaikkihan menee varmasti ihan hienosti!

Mulla oli jotenkin pahempi kriisi kun keskari alotti tarhan 3-vuotiaana kun sillon kun esikoinen alotti ollessaan 1v3kk.



Keskari kun osasi jo sanoa että hänellä on ikävä äitiä ja tajusi tilanteen ihan eri tavalla. Eka kuukausi oli meillä sellasta totuttelua, minä olin ihan itku kurkussa kotona, ja pari kertaa soittivat että jos voin niin pitäis hakea poika kun itkee niin lohduttomasta äitin perään. Arvaa että tuntu kurjalta... Musta tuntu kanssa verrattuna esikoiseen että kun lapsi oli tottunu olemaan kolme vuotta kotona niin hänestä tuntu kauhean pahalta. Eikä kuitenkaan ollut vielä siinä iässä (siis tämähän on yksilöllistä) että olisi kauheasti kaivannut kavereita. Muutenkin on aina ollut lapsista se, joka tykkää leikkiä itekseen ja on sellanen taivaanrannanmaalari...



Mutta parin kuukauden päästä rupesi yhtäkkiä innoissaan menemään ja oli myös haettaessa ilonen. Nyt poika on ollut tarhassa 5kk ja olin oikeasti ihan onnessani kun hän lomalla sanoi että eikö saisi mennä tarhaan kavereiden luo. Puhuu nyt kovasti ystävistään, pyöräilee tarhaan ihan innoissaan ja kun haen niin on leikit käynnissä kavereiden kanssa.

Eli pikkusen eri juttu kun suomalaisen lapsen mennä päiväkotiin Suomessa. Täällähän ei kyllä soitella äidille töihin (eikä kotiinkaan) että tule hakemaan pois kesken päivän - paitsi jos lapsi on sairas. Eikä useinkaan varmaan ole aihettakaan - 3-vuotias kuitenkin varmasti nauttii päiväkodin toiminnasta ja kavereista pienen alku totuttelun jälkeen.

AP:lle sanoisin vielä, että tämän palstan juttuja ei kannata lukea minään tyypillisenä esimerkkinä päiväkotielämästä. Suurin osa vahemmista on varmasti todella tyytyväisiä lastensa päiväkotiin, mutta useinhan tällaisissa keskusteluissa nostetaan ne negatiiviaset asiat esiin. Kun kirjottajissa ovat vielä yliedustettuina kotiäidit, joilla ylipäätään on negatiivinen asenne päivähoitoon - ei yleiskuvaa päiväkodeista kannata tämän palstan mukaan luoda :-)

Tsemppiä teille uuteen elämän vaiheeseen

En vaan jaksa joka vastauksessani kailottaa että asutaan täällä, tulee jotenkin tyhmä olo... Ei varmaan olekaan Suomessa tapana, eivätkä varmaan olisi soittaneet, mutta tietävät että teen töitä kotoa eli etä olen kotona.



Viestini oli toivottavasti kuitenkin positiivinen, ja itse en usko että tuo kieli välttämättä oli se ongelma. Ehkä se vähän lisäsi " paineita" , mutta poika ei ihan ummikko kuitenkaan ollut, on syntynyt täällä ja aina kuullut saksaa ympärillään.



Se, minkä kuitenkin halusin tuoda esille, on siis se, että poika viihtyy nyt todella hyvin ja minusta tarha on ihana.

Täytyy sanoa, että täällä on ehkä jotenkin " pehmeemmät arvot" lasten kanssa ja mennään enemmän lasten ehdoilla. (Mikä musta on sekä hyvä että huono asia. Hyvä varmaan monessa tilanteessa lasten kannalta, mutta huono siinä mielessä että koko syntyvyys on kovassa laskussa kun naiset ei halua lapsia uran menettämisen pelossa. Nyt täällä onkin aika suurten muutosten aika juuri käynnissä tällä saralla.)



Aiheen vierestä, sori.

Ajattelin vaan, että tuo kuvauksesi ensimmäisestä kuukaudesta kuulostaa kovin lohduttomalta - varsinkini äidistä, jolla on just paha hoitoon vienti -kriisi menossa - niin ajattelin tarkentaan.... Mutta tosiaan lopputulos oli teidänkin kohdaalla positiivinen :-)

Itsellä on mietinnässä viimeisen lapsen hoidon aloitus ajankohta, olisiko 2,5v:na vai reilu 3v:na. Lisäksi mahdolliset hoitokuviot minun töihin menon jälkeen yritän kartoittaa.



Varmasti lapsen hoitoon meno on minulle vielä vaikeata. Eniten uskon kuitenkin omaan olooni vaikuttavan sen miten lapsi reagoi ja onko meillä lapsen todella viimeinen pakko mennä hoitoon vai ei. Jos lapsi sanoisi/näyttäisi jotain negatiivista hoidosta (ja varmastihan tälläistäkin tulisi) ja tietäisin että olisi joku vaihtoehto ettei lapsen tarvitsisi mennä hoitoon, niin varmasti tilanne olisi minulle vaikea.



Mutta jos ainoa vaihtoehto on lapsen hoito, eikä vaihtoehtoja olisi (vanhempien työaikojen lomitus, hoitovapaa, vuorotteluvapaa yms.), niin ehkä olisin osaisin suhtautua asiaan rauhallisemmin. Silloin kun jossittelu ei auttaisi, vaan yrittäisi tehdänsä kaikkensa tuon tilanteen eteen että homma toimii.



Varmastihan tuo hoitokuvio alkaisi alun totuttelun jälkeen jotenkin toimimaan, mutta vaihtoehdot saisivat minut jossittelemaan ja miettimään olisiko joku toinen vaihtoehto parempi lapselle. Tällöin oma fiiliskään hoidon kanssa ei olisi paras mahdollinen. Lisäksi lapsen ikä ja sen mukainen kehitys vaikuttaisi tuohon omaan fiilikseen, pieni määrä ikää lisää kun voi vaikuttaa tuohon hoitoon menoon todella paljon. Kun vaan etukäteen tietäisi tuon missä iässä lapsi on minkäkinlaisessa vaiheessa menossa.

Eli jos joku otti sen niin päin, että meni kauan ennen kuin lapsi tottui niin omasta mielestäni tuo kuukausi oli lyhyt aika. Olin varautunut ainakin jonkinlaiseen pidempiaikaseen protestiin, mutta sen kuukauden jälkeen ei ole tullut mitään ongelmia.



Ja minä suhtaudun hyvin positiivisesti päiväkoteihin, koska meillä on kolmesta eri tarhasta (yksi myös Suomessa) pelkästään hyviä kokemuksia. Tosi mukavia hoitajia ja lapset ovat viihtyneet. Minua vain itseäni ihmetytti, että mulle oli tosiaan jotenkin vaikeampaa viedä keskimmäinen päiväkotiin kun esikoinen sillon aikanaan vuoden ikäsenä...