Ulkopuolinen olo työyhteisössä

Itse en edes halua kuulua ns. ydinporukkaan. En voi sietää sitä p:n jauhamista ja asioiden liioittelua ja spekulointia. Frendityökaveri- yksiköt on ulkopuolelle jääville H*lvetti, halusit tai et. Tähän ei kai ole yksinkertaista ratkaisua, paitsi antaa potkut näille omanelämänsankari- kavereille huonosti hoidetuista oikeista töistä. Ja se on fakta, jos liian läheiset ihmiset tekevät yhdessä töitä, heikoin lenkki on se luuseri/ t jotka vetävät työpanoksen ja moraalin alas. Kaikki nilkit suojelevat toisiaan.

Olen ollut nyt noin vuoden nykyisessä työpaikassa. Edelleen tunnen olevani ulkopuolinen. Monet työkaverit eivät esim. tervehdi. Todella junttimaista käytöstä aikuisilta ihmisiltä. 

Isoon porukkaan mahtuu hyviäkin tyyppejä, mutta olen huomannut olevani työpaikassa, missä on keskivertoa huonompi ilmapiiri. 

Ei mahda mitään. Toivottavasti löydän joskus uuden työpaikan. 

Tiedän tunteen. Olen se jonka änkyttää, jonka puhe puuroutuu jännityksestä, joka ei osaa kevyttä small talkia, joka tekee työt ylitunnollisesti, joka vapaa-ajallakin miettii töitä ja sitä miten huonon kuvan antaa itsestään oman sosiaalisen kömpelyyden vuoksi.

Työpaikalla ei kaveerata eikä haeta bestiksiä vapaa-ajan viettoon. Sen kun uutena ihmisen muistaa, että on palkattu tekemään työtä helpottaa ulkopuolisuudentunnetta. Jos sieltä joku ihmissuhde ajan kanssa  syventyy, se on silti vain työhön liittyvä ihmissuhde. On kamalaa olla työpaikassa, joss on kaveriklikkejä.

Vierailija kirjoitti:

Sosiaalisesti kömpelöt eivät pääse porukoihin

Omia sosiaalisia taitojaan voi kehittää. Olen aina ollut vähän outolintu ja vetänyt itsekin muita puoleeni. En kuitenkaan hae muiden hyväksyntää niin jätän usein silmienpyörittäjät rauhaan, kun sen huomaan. En ole missään porukoissa tai haluakaan olla, mutta kyllä koen kuitenkin olevani osana työyhteisöä ja ajatuksiani kuunnellaan. Johtunee varmaan vähän Nuuskamuikkusmaisesta luonteestani eli liityn seuraan kyllä aina välillä, mutta viihdyn paljon myös ihan itsekseni.

Vierailija kirjoitti:

Tiedän tunteen. Olen se jonka änkyttää, jonka puhe puuroutuu jännityksestä, joka ei osaa kevyttä small talkia, joka tekee työt ylitunnollisesti, joka vapaa-ajallakin miettii töitä ja sitä miten huonon kuvan antaa itsestään oman sosiaalisen kömpelyyden vuoksi.

Oletko Asperger?

Tuttua.. aina jään ulkopuoliseksi. firman pikkujouluissakin olin yksin.

Up

Ulkopuolisuuden tunne on vakavampi terveyshaitta kuin tupakointi tai alkoholi.

Itse olen ollut sellaisessa työpaikassa missä tein osia koneistamon puolelle ja tuotanto puolelle ja tehtaan sisäinen ilmapiirii on sellainen että koneistamon puoli haukkuu/kiroaa tuotantopuolta ja tuotantopuoli haukkuu/kiroaa koneistamon puolta itse en haulunnu olla tuollainen oli vain pakko yrittää olla siinä välissä toisten kanssa samaa mieltä ja tuo välissä oleminen alkoi ahdistamaan sisäisesti ja töissä kulkeminen muuttui vittumaiseksi

Mä olin työurani alussa työpaikalla toisia huomattavasti nuorempi eli auttamattomasti se ulkopuolinen. Toiset puhuivat vain lapsistaan ja niitähän mulla ei silloin ollut.

Tuttu tunne. 10v palkkatyöurani aikana olin aina ulkopuolinen, vaikka ilmeisesti minusta pidettiin, enkä joutunut varsinaisen kiusaamisen tai syrjinnän kohteeksi, kuten kouluissa.

Nykyinen, itsenäinen työni on muuten vain yksinäistä luonteeltaan.

T: nimim. Assburger 

Olen koko viikon miettinyt samaa ulkopuolisuuden tunnetta. Meillä työ on tiivistä tiimityötä ja siihen kuuluu jatkuva työtehtäviin liittyvä chattailu. Yleensä työkavereiden kommenteista tykätään peukulla tai sydämellä, mutta minun kommentit ohitetaan, eikä kukaan kiinnitä niihin huomiota, vaikka olisivat ihan relevantteja työhön liittyviä asioita. Tämä ulkopuolisuuden tunne aiheuttaa negatiivisen kehän. Koen, että minusta ei pidetä ja sulkeudun entistä enemmän, jolloin minusta pidetään entistä vähemmän. 

Joulun alla on paljon eri ryhmien joulukahvituksia työpaikalla ja on hankalaa olla niissä tilaisuuksissa, kun porukat on omissa pikkuryhmissään ja en oikein tiedä, minkä ryhmän liepeille menisin seisoskelemaan. Mutta jos en osallistu, syrjäydyn työpaikan asioista, mitä en halua tapahtuvan. 

Hyvä esimies puuttuu moiseen käytökseen.

Tuttu tunne. Pärjään työssäni hyvin mutta taitaa olla juuri sen takia miksi en pääse työporukkaan sisälle. Tai juuri tähän työporukkaan. Sinänsä ei haittaa vaikka ei kutsuta esim pikkujouluihin tai muihin työkavereiden järjestämisiin pippaloihin mutta se joskus häiritsee kun kimppaprojekteissa ei kukaan halua tehdä kanssani yhteistyötä, vaikka työni teen huolellisesti. Esimies on huomannut tämän ja antaa minulle ekstrahuomiota joka sitten taas tuntuu kismittävän muita ja saan pahansuopia katseita. Ja siitäkö se piiri pyörii entistä kiivaammin..

Muussa elämässä ja muissa työpaikoissa olen kyllä päässyt työyhteisöön ja kaveripiireihin. 

Onpa kurja tilanne monella. Itse olen kokenut monesti ulkopuolisuutta, joten tiedän, mitä se on. Nykytyössäni olen kuitenkin osa tällaista työystäväpiiriä ja voin sanoa, että meillä ei ainakaan ole mitään esteitä sille, että porukkaan tulisi enemmän väkeä. Jos haluat mukaan, voit tulla ihan reippaasti vaikka kahvilla sanomaan, että hei teillä näyttää olevan hyvä meininki, voitaisko tutustua. Tai jos olet ujompi, niin ei tarvitse sanoa sitäkään, vaan tule useamman kerran samaan kahvipöytään. Kyllä se siitä sitten lähtee. Yksinäisenä monet asiat tuntuvat vaikeilta, vaikkeivät sitä olekaan.

Itseltäni hävisi koko käsite työkaverit tai työyhteisö silloin, kun firman it myytiin konsulttifirmalle. Sen jälkeen kun olin vaihtanut firmaa, taas it myytiin siitä uudelle konsulttifirmalle. Joten työyhteisöä ei ole ja kollegat osalta toisella puolella maapalloa, korona-aika vei myös toimistotilat, joten aina etätyössä. Olkaa tyytyväisiä, jos ylipäätään on jotain suomenkielistä kontaktia työpaikalla, vaikka ei ydinystäviä olisikaan. Haikeasti muistelen aikoja, kun oli työpaikka ja työkaverit.

Vierailija kirjoitti:

Tuollaiset työpaikat jossa osa on bestiksiä keskenään on niin myrkkyä.. Käytös voi olla samankaltaista kuin ylä-asteella.

Tuollaiset bestis-työpaikat on hankalia. Niille, jotka on löytäneet sieltä kaverin, se on tietysti kivaa. Ei tunnu niin työltä. Mutta töissä pitäisi pystyä tekemään töitä kaikkien kanssa, ei vaan sen bestiksen. 

itsellä oli aikoinaan tilanne, että lounastauoilla istuin ruokalassa yksin. 

Vierailija kirjoitti:

En päässyt piireihin. Mutta olen tottunut tavallaan siihen, koska en ole koskaan päässyt piireihin missään. En ala-asteella, enkä aikuisena. Olen ollut aina vähän outolintu.

Tämä on se ykkös syy kuten muillakin asiasta valittavilla. Huonot sosiaaliset taidot ja outous takaa yksinäisyyden yhteisössä kuin yhteisössä