Meneeköhän itse maalatut akryylimaalaukset kaupaksi kirpputorilla?
Isoja ja pieniä löytyy, enimmäkseen luontoaiheita. ainakin aikaisemmin ihmiset ihastelleet taidettani. Mitenköhän menevät myyntiin ja mitä voisi laittaa hinnaksi?
Kommentit (19)
Itse olisin valmis maksamaan hyvin tehdyistä kissa tauluista max 6€ ja mielellään olisivat pienehköjä eli noin A4 paperin kokoisia tai sitä pienempiä.
Ei tänä päivänä osta tauluja kukaan.
Elämme sitä vaihetta, että me itse ja tuttavamme tyhjentelemme talojamme muuttaaksemme pienempiin ssuntoihin. Kailks paljon tauluja. Ns. matrikkelitaiteilijoiden töitä ja nimettömämpiä.
Pari olen onnistunut myymään muutamalla kympillä. Ei kymmentä prosenttia aikoinaan itse maksamastani hinnasta. Sama tutuilla. Nuoriso ei ole huolinut keneltäkään yhtään maisemaa eikä asetelmaa. Paria abstraktia työtä ja yhtä veistosta lukuun ottamatta. Roskiskamaa loput.
Ennustan, että hyvällä tuurilla joku voi ostaa taulun alle maalien ja muiden tarpeiden hinnan.
Vain kaikista nimekkäimpien tekijöiden töitä ostaa joku keräilijä. Muilla ei ole mitään arvoa.
Eivät mene kaupaksi. Ajat on nyt sellaiset, ettei saa edes raaka-aineiden hintaa.
De måste nog vara väldigt bra för att gå åt. Själv köper man tavlor i maklig takt, men de är mera investeringar. Den första förutsättningen är att man gillar dem, den andra att de är gjorda av någon med namn. Att man skulle köpa hötorgskonst och sätta det på väggen är osannolikt, men inte omöjligt.
Någonstans måste man börja, så lycka till och måla flitigt. Med priset före kan försäljningen bli liten och marginalen negativ.
Arvaan, että eivät mene kaupaksi. Itse en ainakaan ostaisi kenenkään harrastustuotoksia seinilleni.
Toisaalta kyllä kuulostaa aika kamalalta tuokin, että joku maksaisi maksimissaan 6 euroa. Eihän sillä saa edes kiinalaista massatuotettua painokuvaa.
Teen itse valokuvista välillä öljyväritöitä ja niitä joskus satunnaisesti jotkut pyytävät tekemäänkin. Ehkä tunnetuin on niilo22 maalaus 40x60 kokoinen töherrys ja vastaavista olen pyytänyt yleensä sen 200-250€ kpl . Ei maalaamalla ihan tuntipalkoille pääse, mutta ihan kiva harrastuksena. Toivottavasti sinäkin jaksat harrastustasi jatkaa, vaikka se ei mikään rahasampo olekkaan. Ei se raha voi kaiken luovuuden edelle aina kaikessa mennä.
Vierailija kirjoitti:
Arvaan, että eivät mene kaupaksi. Itse en ainakaan ostaisi kenenkään harrastustuotoksia seinilleni.
Toisaalta kyllä kuulostaa aika kamalalta tuokin, että joku maksaisi maksimissaan 6 euroa. Eihän sillä saa edes kiinalaista massatuotettua painokuvaa.
Kiinalaiset osaavat maalata. Se on se juttu.
Yyhhoon tuhertama ala-asteella olevan lapsen tasoinen " maalaus" ei ole edes materiaaliensa arvoinen sillä mitä tekee tuhotulla maalauspohjalla?
Olen nähnyt tori.fissä aika kivan näköisiä abstrakteja varmaankin itse tehtyjä maalauksia. Jotkut olivat jopa sen näköisiä että olisin voinut ostaa jos olisi tilaa seinillä. Ja itse haluaisin isoja tauluja, mielestäni yksi iso on parempi kuin usea pieni. Hintaa noilla on ollut joitain kymppejä-satanen, koosta riippuen, ei siis mitään mahdottomia. Ja kun olen seurannut niin ovat menneet kaupaksi.
Vierailija kirjoitti:
Eivät mene kaupaksi. Ajat on nyt sellaiset, ettei saa edes raaka-aineiden hintaa.
Ajat ovat semmoiset, että onlyfans on ainut, mikä kannattaa.
Ehdottomasti kannattaa tarjota, koskaan ei voi tietää.
Aivan eri asia ovat sijoittajat eli ne jotka ostavat jossain myöhemmässä vaiheessa tienatakseen ja joille vain taiteilija ja hänen "ansionsa" ovat tärkeitä eli arvon nousu ja mahdollisimman suuri voitto.
Ja sitten sellaiset.jotka ihastuvat itse tauluun, sen kuvaukseen, väreihin, aiheeseen jne. Olethan signeerannut omat työsi. Monet haluavat helposti hankittavan, itse tekijän myymän maalauksen, ei monimutkaisia selvittelyjä aitoudesta eri asiantuntijoilta ja kilpailua hinnoilla ja näistä huolimatta voi tulla raskaasti petetyksi kalliilla hinnalla.
Joskus myös jotkut hoitokodit, laitokset tms. saattavat ostaa edullisemmin tällaisia ja "ikuiseksi" aiheeltaan kuvattuja maalauksia piristykseksi ja virkistykseksi, jos asukkaat tai henkilökunta kokevat ympäristönsä ankeaksi.
Luontoaiheet ovat ikuisia ja tuovat mieleen aina omakohtaiset retket, patikoinnit ja kokemukset niin kesäisissä kuin talvisissa, keväisissä ja syksyisissä maisemissa. Herättävät mieluisia muistoja ja tunnelmia.
Hinnoittelu on oma taiteenlajinsa, mutta aloittaisin pienempien kohdalla 30 eurosta, mutta jos ovat todella hyviä, sitten enemmän. Useamman ostajalle voi tietysti antaa alennusta. Tietysti pitää vain huolehtia siitä, että ostajat ovat luotettavia ja myös maksavat. Ja varautua siihen, että aina on näitä, joilla on aina huijaus mielessä ja jotka vain haalivat kaiken vähänkin mahdollisesti arvokkaan varsinkin kirpputoreilta ja myyvät ne sitten kalliilla eteenpäin eli tienaavat toisten töillä ammatikseen. Ja tehdä kirjallinen tosite, kuitti jne. Netissä toimiessa maalaus kannattaa varmaan lähettää vasta sitten, kun maksu on saapunut tilille ja mainita kauppatapa jo ennakkoon.
Jos ne ovat hienoja, niin varmasti menevät.
Mulla on lasten maalauksia riittävästi
mutra ehkä joku tarvii jos hinta on pieni
Isot taidehuutokaupat on rahanpesua. Siellä voit koittaa myydä. Pitää vain ensin esitellä somessa ja saada aikaan hypetystä.
Tuskin menee. Taidenäyttelystä voisit saada jonkun kaupaksi mutta pitää olla todella erikoisia ja kauniita.
T. Maalausta harrastava
Kirpparilla naurattaa nuo omia töherryksiään tuovat. Ne on aina tosi kotikutoisen näköisiä enkä usko että kukaan niitä ihan oikealla rahalla nyt haluaisi ostaa.
Vierailija kirjoitti:
Eivät mene kaupaksi. Ajat on nyt sellaiset, ettei saa edes raaka-aineiden hintaa.
Juuri näin. Viimeviikolla poltin töitä tynnyrissä. Ei saa edes värkkien hintaa. En jaksanut alkaa jakamaankaan. Oma aikani kuitenkin sen verran arvokasta. Tuli söi ja arvosti. Sille kelpasi.
Jos niissä on maallikonkin havaittavissa olevaa taiteellista vaikutusta, niin saattavathan ne tehdä kauppansa jopa muutamalla kymmenellä eurollakin. Todennäköisesti myyntityö on kuitenkin yhtä tuskaa.
3 euroa