Työkaverien suhde paljastui pikkujouluissa
Työyhteisömme on keskikokoinen, n. 40 henkilön kokoinen työyhteisö. Joitakin viikkoja sitten vietimme työpaikan pikkujouluja. Pikkujouluissa osalle porukasta selvisi, että kaksi työntekijää ovat ryhtyneet parisuhteeseen keskenään. Nämä työntekijät siis itse kertoivat asian. Toinen työntekijöistä on ollut pidempään sinkkuna, toinen on tänä vuonna eronnut pienten lasten vuoroviikkovanhempi.
Nyt työpaikalla on tilanne, että osa tietää tästä uudesta parista ja osa ei. Töissä on tullut haastavia tilanteita, kun toisilla tuo suhde on tiedossa ja joillakin ei. Pariskunta on alkanut nyhjäämään töissä yhdessä ja hakeutuvat toistensa seuraan aina kun mahdollista. Nämä tilanteet ovat nyt suhteesta tietäville työkavereille tosi vaivaannuttavia, kun ihastunut pari nyhjää vierekkäin joissakin työtilanteissa. Suhde ei kuitenkaan ole kaikkien tiedossa, joten siitä ei töissä avoimesti puhuta. Meillä on myös ollut periaatteena, että töitä tehdään vaihtuvissa tiimeissä eikä kukaan voi aina työskennellä esim. parhaiden työkaveriensa kanssa.
Suhteesta tietävät ovat suhtautuneet asiaan työyhteisössämme melko nihkeästi. Pohditaan, miten tilanne vaikuttaa töihin, jos tulee ero (molemmat ovat vakituisia työntekijöitä ja olleet samassa työpaikassa jo vuosia). Itsellänikin on vaikea suhtautua siihen, kun tuo työkaverien suhde näkyy töissä ja toisaalta osalta porukasta sitä vielä salaillaan. Lisäksi satun tuntemaan tuon eronneen vuoroviikkovanhemman puolison ja surettaa hänen puolestaan, kun puolisolla on heti eron jälkeen uusi kumppani. Samaa asennetta olen ollut aistivinani muilla suhteesta tietävillä. Kukaan ei vaikuta olevan iloinen tuon työkaveripariskunnan puolesta.
Onko muilla ollut vastaavaa tilannetta töissä? Miten tilanne näkyi töissä, kun parisuhde jatkui pidempään tai parille tuli ero?
Kommentit (47)
On teillä harvinaisen katkera työyhteisö 🙄
Outoa, että osalle työporukasta kerrotaan ja osa pidetään pimennossa. Tulee kuitenkin ilmi ja sitten tietämättömät ihmettelevät, että mitä muuta heiltä salataan.
Vaikea nähdä tässä muuta ongelmaa kuin ap:n sairaalloinen kiinnostus.
Eikä se, ettei ole kertonut kaikille, ole mitään salailua. Jos pari on juhlissa ollut avoimesti yhdessä, niin tuskinpa pitää mitään keneltäkään salailla. Joten jos sua ap noin kovin vaivaa, että kaikki eivät jo tiedä, kerro ihmeessä, niin pääset eteenpäin.
On enemmän kuin tavallista, että kumppani löytyy työpaikalta. Se on ihan elämää vaan.
Vierailija kirjoitti:
Outoa, että osalle työporukasta kerrotaan ja osa pidetään pimennossa. Tulee kuitenkin ilmi ja sitten tietämättömät ihmettelevät, että mitä muuta heiltä salataan.
Toisten suhteet eivät ole työasioita eikä niistä tarvitse tiedottaa kenellekään. Jos palaverissa ilmoitettaisiin, että Matti ja Mervi ovat nyt yhdessä, niin olisihan se melko outoa.
On kiusallista, jos töissä kuherrellaan. Itse aloin suhteeseen työkaverimiehen kanssa. Salattiin suhde ja mies päätti lähteä pois sitten. Sen jälkeen kerroimme suhteesta.
Salasuhdekin oli kyllä kamala. Tunteet heitteli ja välillä itketti. Kaikin tavoin piti vältellä miestä töissä. Huh onneksi tuo on ohi. Suhde jatkuu edelleen.
Vierailija kirjoitti:
Te, ketkä sanotte, ettei toisten parisuhteet kuulu muille.
Ei kuulukaan, jos ne eivät millään lailla näy töissä. Mutta jos ne näkyvät ja vaikuttavat työhön, niin kyllä on ihan luonnollista, että niistä töissä puhutaan.
Enkä minäkään raahaa puolisoani työpaikalle ja kuhertele siellä hänen kanssaan. Tai selvittele meidän perheasioita työpaikalla.
Kyllä ja siitä pitää sanoa esimiehelle. Ei turhaan vatvoa asiaa netissä.
Se etteivät kaikki olleet paikalla jossain tilaisuudessa, ei ole mitään salailua, mihin te muut tuntisitte nyt muka tarvetta osallistua. Mutta kun asia ei työkavereille ylipäätään kuulu millään tavalla, niin eipä teillä pitäisi mitään tarvetta toisten parisuhteesta olla puhuakaan. Vai haluaisitteko kenties juoruilla asiasta ja näiden henkilöiden käytöksestä?
Jos tuore pariskunta taas ei osaa käyttäytyä asiallisesti työpaikalla, vaan käyttää työaikaa vaikkapa keskenään pussailuun tai hinkuu että käytäntöjen vastaisesti heidän pitää tehdä koko ajan hommia keskenään, se on esihenkilöiden ja HR:n asia keskustella heidän kanssaan työpaikan käyttäytymissäännöistä ja työprosesseista.
Olen ollut työpaikalla, jossa yhdet kollegat olivat naimisissa. Kukaan ulkopuolinen ei olisi tätä tiennyt, sillä he työpaikalla tietenkin käyttäytyivät kuin aivan normaalit työkaverit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Outoa, että osalle työporukasta kerrotaan ja osa pidetään pimennossa. Tulee kuitenkin ilmi ja sitten tietämättömät ihmettelevät, että mitä muuta heiltä salataan.
Toisten suhteet eivät ole työasioita eikä niistä tarvitse tiedottaa kenellekään. Jos palaverissa ilmoitettaisiin, että Matti ja Mervi ovat nyt yhdessä, niin olisihan se melko outoa.
Miksi he sitten tiedottivat pikkujouluissa asiasta?
Asia ei kulu sinulle ei meille.Hoida omat asiasi.Äläkä leiki olet töissäJos sinulla työpaikka olisi et tällä kirjoitaaisi Trollauksiasi.
Koette varmaan myös ongelmaksi, jos työpaikalla syntyy kaverisuhteita? Yhtä laillahan nämä suhteet "häiritsevät" työyhteisöä. Nyhvätään vierekkäin ja voidaan puhua kahdenkeskisiä asioita.
Kai olette puuttuneet myös nepotismiin? Se voi ihan oikeasti häiritä työpaikoissa enemmän kuin kollegojen väliset kiintymyssuhteet.
Vierailija kirjoitti:
Te, ketkä sanotte, ettei toisten parisuhteet kuulu muille.
Ei kuulukaan, jos ne eivät millään lailla näy töissä. Mutta jos ne näkyvät ja vaikuttavat työhön, niin kyllä on ihan luonnollista, että niistä töissä puhutaan.
Enkä minäkään raahaa puolisoani työpaikalle ja kuhertele siellä hänen kanssaan. Tai selvittele meidän perheasioita työpaikalla.
No et raahaa, kun se puoliso ei ole teillä työssä. Järjen valo taas loistaa pitkälle. Ja anna muiden ihmisten olla, sinulla varmaan on ihan omat työt, jotka hoitaa.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki selviää parhain päin, kun alatte syödä puhdasta ruokaa. Lukekaa Pipliaa, tutkikaa sieltä viidettä Mooseksen korjaa. Siellä Herra ilmoittaa meille, mitä meidän on tekeminen.
Älkää lähettäkö työtovereitanne helvetin tuleen, älkääkä heittäytykö sinne itse. Kuunnelkaa Herran sanaa ja palastukaa. Sielunne ei ole vielä kadotuksessa.
Näin sanoo Herra:
Nämä ovat ne nelijalkaiset eläimet, joita saatte syödä: raavas, lammas ja vuohi, peura, gaselli, metsäkauris, vuorikauris, musta antilooppi, keihäsantilooppi ja betsoari-vuohi, kaikki ne nelijalkaiset eläimet, joilla on kokonansa halkinaiset, kaksivarpaiset sorkat ja jotka märehtivät; niitä saatte syödä.
Näitä älkää kuitenkaan syökö niistä, jotka märehtivät, ja niistä, joilla on kokonansa halkinaiset sorkat: kamelia, jänistä ja tamaania, jotka kyllä märehtivät, mutta joilla ei ole sorkkia: ne olkoot teille saastaiset; sikaa, jolla kyllä on so
Ja UT sanoo *syökää kaikkea mitä lihakaupassa myydään, kyselemättä mitään omantunnon tähden.*
Muutenkin nuo Mooseksen lain käskyt koskevat ainoastaan juutalaisen kansan jäseniä. Ei niitä ole ikinä suomalaisille annettu.
Jääkö ap sun palkka tulematta? Jääkö ap joku sun työ tekemättä? Kuoleeko joku? Jos vastaus on näihin ei, get over it.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Outoa, että osalle työporukasta kerrotaan ja osa pidetään pimennossa. Tulee kuitenkin ilmi ja sitten tietämättömät ihmettelevät, että mitä muuta heiltä salataan.
Toisten suhteet eivät ole työasioita eikä niistä tarvitse tiedottaa kenellekään. Jos palaverissa ilmoitettaisiin, että Matti ja Mervi ovat nyt yhdessä, niin olisihan se melko outoa.
Miksi he sitten tiedottivat pikkujouluissa asiasta?
Omia asioitaan voi kertoa niille joille itse haluaa. Minäkin saatan avautua joillekin luotettaville henkilöille enemmän elämästäni kuin muille.
Vierailija kirjoitti:
Voi luoja mitä toisten asioihin tuppautumista että oikein koko työyhteisön kanssa setvitään yksien sutinoita ja nyt vielä kirjoitat asiasta tännekin! Antakaa ihmisten olla rauhassa! Ei kuulu sinulle tai muillekaan.
No kyllä se nyt vähän kuitenkin kuuluu, kun samassa työpaikassa ollaan missä pitäisi töitä tehdä. Se kuhertelu todennäköisesti vie työaikaa ja aiheuttaa muutenkin virheitä töissä, kun keskittyminen on aivan muualla.
Miksi töissä pitää kenenkään kuherrella? Kiusallista muiden sitä todistaa eikä tuollainen käytös vaan yksinkertaisesti kuulu työpaikalle. Kyllä aikuinen ihminen osaa töissä olla lääppimättä.
Töissä ollaan töissä ja kotona nuoleskellaan ja nussitaan. Ei pitäisi olla kovin vaikea käyttäytymissääntö.
Voitko ap vaihteeksi kertoa omasta suhteestasi? Onko seksiä, kuinka pitkä suhde? Onko imuttelua, lirkuttelua? Aitoa vetovoimaa, ja kun näet miehesi, alkaako sukat pyöriä jaloissa?
Entä ehkäisykeino?