Miten selviän kun vanemmat kuolee?

Jotenkin sitä ihmiset vaan selviää. Itseäkin kauhistuttaa, yksinäisenä ihmisenä. Isäni on jo kuollut, äitikin reilusti seitsemänkymppinen. Ainoat ihmiset jotka minua on koskaan rakastanut ja jotka on aina tukeneet.

Useimmat selviää, kun lopettaa alkoholin juomisen. 

Sillä lailla kuin kaikki muutkin aikuiset ihmiset. Tuntuu kurjalta, mutta on luonnollinen osa elämää.

Siksi on hyvä olla elämänkumppani, jonka kanssa jakaa elämän isot ja pienet asiat sekä ilot ja surut.

Toiset täällä odottaa tuota- olis viimeinkin vapaa. Ikinä en ole kelvannut, kaikki tekemiset arvosteltu...en ole ollut yhteydessä vuosiin

Kaikesta selviää, et ole ainoa ihminen joka täällä elää ilman vanhempiaan.

Vanhemman kuolema on helpotus, jos sitä edeltää vuosikausien dementia tai muu vakava sairaus.

Kärsimys ja kuolema on elämässä kaikkein kamalinta. 

Jollain tavalla helpottaa, että ei täällä itsekään ikuisesti elä. 

itkettää

Ei kannata elätellä toivetta että muut ymmärtäisi sua siinä tilanteessa. "Yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä yksin", kuten kuuluisassa runossa sanotaan.

Näin on. Valitettavasti.

Pettyy, jos muilta toivoo ymmärtämystä. Maailma on kova paikka ja kuolema kova komentaja.

Minä pärjään kun äitini kuolee, käyn muutaman kerran vuodessa kylässä. Vammainen veljeni ei tule selviytymään koska äiti laittaa hänelle ruuat ja siivoo. Olisin valmis ottamaan hänet samaan kaupunkiin mutta tod.näk. ei suostu koska vieraat asiat pelottaa. Ehkä hoitoon mutta ei tunnu siitäkään innostuvan. Elän tätä päivää, en halua aatella niin pitkälle.

Kuulostat hyvin nuorelta. Vanhempiesi poismenoon on siis todennäköisesti pitkä aika. Kun se tapahtuu, olet löytänyt muitakin läheisiä taikka löytänyt oman vahvuutesi kohdata asiat itsenäisesti.

Musta tuntui samalta aiemmin, kun olin vailla toimeentuloa ja perheetön. Sittemmin olen tajunnut, että suhde vanhempiini itse asiassa söi silloin itsetuntoani ja jaksamistani, mikä taas piti minua syrjäytyneenä ja vanhemmissa kiinni. Nyt kun on oma perhe ja töitä, olen suurelta osin vapautunut aiempien sukupolvien painolastista. Tavallaan te, jotka pelkäätte tai surette hyvien vanhempienne kuolemaa, olette onnekkaassa asemassa.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostat hyvin nuorelta. Vanhempiesi poismenoon on siis todennäköisesti pitkä aika. Kun se tapahtuu, olet löytänyt muitakin läheisiä taikka löytänyt oman vahvuutesi kohdata asiat itsenäisesti.

Niinhän se toki elokuvissa menisi.

Joo eipä tässä elämässä oikein muuta nyt tunnu olevan kuin vanhemmilla vierailu välillä. Kesällä polkaisen sinne pyörällä ja yksi päivä aloin miettimään että mihin sitä sitten pyöräilee kun heitä ei enää ole. En odota että tulen saamaan mitään omaa perhettä tai parisuhdetta tai muutakaan elämää tällaisena rajoittuneena. Muistisairauksilta ehkä sentään välttyy kun isovanhemmillakaan ei ollut, mutta asioiden järjestely kuoleman koittaessa vähän huolettaa.

Olisi hyvä että elämässä on myös muita sukulaisia ja ystäviä, kannattaa pitää huolta siitä (tiedän ettei ole aina helppoa tämä).

Vanhemmat yleensä eivät kuole ihan samanaikaisesti, tämä voi auttaa menetyksen käsittelemisessä. Mun isä kuoli 8v sitten ja äiti on vielä suht ok. Isä oli jo sen verran sairas, että kuolema ei tullut yllätyksenä vaan lähinnä helpotuksena. Äiti on ikäisekseen melko terve mutta jo niin vanha että ikänsä puolesta voi kuolla koska vaan. Tai sitten elää 100 v, mutta tästä voi tulla muita käytännön ongelmia jos vielä haurastuu.

Jos vanhemmillasi muisti pelaa, ehdotan että juttelet heidän kanssaan vanhoista ajoista ja keitä heidän valokuvissa on. Auttaa omaa muistelemista kun he ovat poissa.

Pakko selvitä. Kaikkien vanhemmat kuolevat. Vai haluatko itse kuolla ennen vanhempiasi? Miten ajattelet heidän siitä selviävän?

Vierailija kirjoitti:

Vanhemman kuolema on helpotus, jos sitä edeltää vuosikausien dementia tai muu vakava sairaus.

    Ap ei selvästikään toivo vanhempiensa kuolevan vaan pelkää sitä.

Se on siitä merkillinen että surutyön jälkeen ei ikävöi ollenkaan, ja moni muu menetys paljon vaikeampi, ihan vaikka vain sopeutuminen vieraalle paikkakunnalle muutettua on vaikeampi, puhumattakaan jostakin onnettomasta rakkaudesta mikä saattaa pyöriä mielessä vuosikausia vaikka ei edes näkisi kohdetta.