Annatko lapsesi hakata sinua? Outo kysymys ehkä ...

Minä otan heti syliin, jos lyö, tai ainakin uhkaan ottaa holdingiin. Se suututtaa pojan, hän alkaa huutamaan tms. (iästä riippuen).

Mutta mies alkaa nyrkkeilemään vastaan. Oikeilla otteilla, väistelee, nyrkkeilee takaisin. Tilanne ratkeaa itkunsekaiseen nauruun.



Meillä on kaksi poikaa. Ainakin tuo 6-vuotias (joka oli pienenä kova lyömään) on päässyt tavastaan, vaikka toimintatapa oli erilainen.

Joskus tosin meilläkin saatetaan vetästä homma selälleen ja vaikka kutittaa että se unohtuu mitä ollaan tekemässä.. Sitte äkkiä jotain uutta puuhaa kehiin!



Mutta meillä ei anneta lyödä.

Joskus olen " tullut surulliseksi" kun lapsi on lätkäissyt minua naamaan, ja sitten ehti lopettanut.

Poika on nyt 5v.



Miehen veljen vaimo tuumaa vain, että älä lyö, jos heidän 3v. poika lyö. Hän mätkii myös vieraita.. Kivä käydä heillä kahvilla, kun poika hakkaa ja äiti saanoo älä viitsi tai lopeta. Tosi tehokasta...

Meillä kuopus nyt 1v ja 2kk ja läpsii. Tähän puututaan aina. Otetaan käsistä kiinni, ei rajusti, ja sanon napakalla äänellä, että ei saa lyödä/läpsiä.

Jokohan meidän likalla alkoi uhma, kun joulun pyhinä reagoi kieltoihin ja muihin negatiivisiin asioihin joko puremalla tai heittelemällä tavaroita. Kun on esikoinen, niin ollaan vähän eksyksissä, mietitään vain, että miten lapsi voisi purkaa pahan mielensä muuten, se kun ei varmastikaan osaa vielä käsitellä tuota tunnetta. Olisiko jotain vinkkiä.

Ei kai sellaista voi hyväksyä?

Minusta lapsen pitää purkaa negatiiviset tunteet. Niin kauan kuin lapsella ei ole sanoja, niin sitten hän toimii toisella tavalla. Ei noin pienelle voi vielä selittää, että hakkaa mieluummin tyynyä...



Minä olen aina antanut riehua kontrolloidusti. Eli olen seurannut vierestä, mitä heitetään tms. Eli asettanut samoja rajoja. Kyllä se lapsi siitä vuosien varrella oppii miettimään, saako tätä nyt heittää vai ei - riippuu vähän impulsiivisuudesta.

vaikeampaa se on alkaa jotain 3-vuotiasta opettamaan, että miksei kiukkua saa purkaa läpsimällä tai heittelemällä tavaroita.

ELi ehdottomasti kiellätte lasta, ja sitten kun huutaa sen päälle, niin lohdutatte, ja toistatte, että ei saa rikkoa tai satuttaa ketään, vaikka itseä kiukuttaisikin.

Vierailija:

Jokohan meidän likalla alkoi uhma, kun joulun pyhinä reagoi kieltoihin ja muihin negatiivisiin asioihin joko puremalla tai heittelemällä tavaroita. Kun on esikoinen, niin ollaan vähän eksyksissä, mietitään vain, että miten lapsi voisi purkaa pahan mielensä muuten, se kun ei varmastikaan osaa vielä käsitellä tuota tunnetta. Olisiko jotain vinkkiä.

Negatiivisia tunteita ei välttämättä aina edes tarvitse purkaa riehumalla fyysisesti, on aika hyvä alkaa opetella niiden KÄSITTELYÄ jo aika nuorella iällä.

Tavaroiden paiskominen on vain huono opittu tapa.

Vierailija:

Minusta lapsen pitää purkaa negatiiviset tunteet. Niin kauan kuin lapsella ei ole sanoja, niin sitten hän toimii toisella tavalla. Ei noin pienelle voi vielä selittää, että hakkaa mieluummin tyynyä...

Minä olen aina antanut riehua kontrolloidusti. Eli olen seurannut vierestä, mitä heitetään tms. Eli asettanut samoja rajoja. Kyllä se lapsi siitä vuosien varrella oppii miettimään, saako tätä nyt heittää vai ei - riippuu vähän impulsiivisuudesta.

ei noin pieni lapsi " käsittele" tunteitaan. Se " elää" ne, ja vielä pitkään. Korkeintaan lapsi oppii nielemään tunteensa ja hautamaan ne sisälle, kun häntä kielletään heittelemästä/huutamasta/tms. Totta kai pikkuhiljaa hän oppii myös itsehillintää, mutta sitä ei opita veilä parivuotiaana.

Lapsi oli 2-vuotiaana kova puremaan varsinkin minua, äitiänsä. Noin pienelle ei paljon puhe auttanut. Otin käsistä kiinni tylyn kylmästi tai pitelin niin, ettei päässyt puremaan. Toki sitä ei-sanaa myös käytin.



Nyt tyttö on kohta viisivuotias ja vieläkin joskus temperamentti tulee ulos hermostuessa kimppuun käymällä: pusertaa, läimii, yrittää purra... Käytän isompaan lapseen tietysti enemmän puhetta. Sanon, ettei meillä saa toista lyödä tai purra. Kerron, kuinka kipeää se tekee ja kuinka hirveän paha mieli äidillä on. Olen antanut luvan huutamiseen ja neuvonut, että sanoo olevansa vihainen.



Raivostumiset ovat tosin vuoden aikana selvästi vähentyneet. Useimmiten suuttuessaan murisee :) ja kertoo miten vihainen on maailman tyhmimmälle äidille.

Pojalla oli paljon asiaa, mutta ei vielä puhetta lainkaan. Luonnostaan nuo raapimiset on jääneet hyvin vähälle sen jälkeen, kun oppi puhumaan. Nyt jos vielä kiukuspäissään tuota tekee, niin nyt reagoin eri tavalla ja yhden kiellon jälkeen joutuu arestiin. Riippuu kyllä tilanteesta, joskus näkee heti, että huomion siirtäminen toisaalle riittää. Mutta usein se ei auta yhtään, ja silloin joutuu tuota rankaisemista käyttämäään.