Lue keskustelun säännöt.
Olen ollut sekä ruma että kaunis. Ja kyllä elämä kauniina on helpompaa
30.11.2023 |
Olin lapsen pyöreä, jopa pullukka. Minulla oli paksut posket ja pyöreät kasvonpiirteet.
Lapsuuden pyöreys katosi vajaa kolmikymppisenä, laihduin ja kasvonpiirteeni muuttuivat. Aloin urheilla ja omaksuin terveelliset elämäntavat.
Yhtäkkiä ihmiset muuttuivat minulle enemmän ystävällisemmäksi, miehet alkoivat kiinnittää minuun huomiota, ja minua yritettiin iskeä esim kaupassa, tai kuntosalilla jne. Töissä sain palkankorotuksen ja ylennyksen. Myös todella usein minua kehutaan kauniiksi. Esim aloitin uudet opinnot ja heti ensimmäisellä viikolla 4 eri ihmistä kehui minua kauniiksi yms. Kaupassa saan parempaa palvelua ja ihmiset ovat positiivisempia minua kohtaan.
Kun olin pullukka minua kiusattiin koulussa ja nuorena olin täysin näkymätön miehille.
onko muita samaa kokeneita? Elämää siis sekä rumana että kauniina?
Kommentit (65)
Mistä tiedät, että ylennys oli yhteydessä ulkonäköösi?
Se taas on ihan loogista, että iskuyrityksiä tulee enemmän kun on nätti, mitä muutakaan voi olettaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kokenut saman.
Ja sen huomaaminen että ihmiset kohtelevat sinua ulkonäön mukaan, on saanut minut pitämään suurinta osaa ihmisistä tyhminä.
Itse olen kahdesti tehnyt matkan rumasta kauniiksi ja takaisin rumaksi. En pidä ihmisiä tyhminä, mutta julmina ja pinnallisina kyllä. En voi luottaa yhteenkään mieheen, koska tiedän miten he ajattelevat ja minkä arvoinen heille olen. Yhtenä hetkenä sitä kohdellaan kuin ihmistä, kun hetki sitten parhaimmillaan ei huomioitu laisinkaan ja pahimmillaan kirjaimellisesti syljettiin päälle. Pitäkää tunkkinne.
Tämä ei ole mitenkään sukupuolisidonnainen asia. Ihmiset ihan tiedostamattaan ja tahattomasti kohtelevat toisiaan eri tavalla ulkonäön perusteella kaikissa yhteyksissä. Asia ei riipu sukupuolesta tai seksuaalisesta suuntautumisesta.
Tämä on todellakin sukupuolisidonnainen asia, sillä naisten ulkonäkö on paljon suuremmassa roolissa siinä, miten häntä kohdellaan. Telaketjufeministit ja incelnillittäjät voivat yrittää puhua mustaa valkoiseksi mutta se ei muuta sitä miten maailma oikeasti toimii.
Vierailija kirjoitti:
Pullukka nainen oli mukamas näkymätön miehille? Häh? No jopas oli jotain surkeita miehiä, surkimuksia, ei miehiä ensinkään vaan jotain luusereita rääpäleitä heikkomuksia pelkureita mitälie.
Luepas Francois Rabelaisin kirjoittama romaani "Gargantua". Siinä jättiläinen Gargantua sekä hänen kaverinsa käyvät sotaa jonka voittavat. Aivan sankarimaisen voiton jälkeen nuo urhokkaat kaikkein mahtavimmat miehet sanovat "nyt me saadaan meidän palkinto, nyt mennään naisiin! Parhain mies meistä saa kaikkein pulskimmat naiset!"
Niin: tosimiehet tahtovat pullukat! Jos sinua ei pullukkana miehet halunneet... niin ole onnellinen. Ole onnellinen että luuserimiehet eivät sinua halunneet. Onneksi et päätynyt yhteen luuserimiesten kanssa.
Terveisin, tosimies. Ja ainiin: jos joskus lihoat jälleen pulskaksi niin soita minulle.
En minä pullukkana ollut koskaan näkymätön miehille. Olisin toivonut olevani, sillä he kohtelivat aivan helvetin huonosti järjestään. Miehet ikään kuin syyttivät siitä, että kehtasin tulla heidän näkökenttäänsä.
Vierailija kirjoitti:
Mistä tiedät, että ylennys oli yhteydessä ulkonäköösi?
Se taas on ihan loogista, että iskuyrityksiä tulee enemmän kun on nätti, mitä muutakaan voi olettaa?
On ihan tutkittu juttu, että kauniit saavat etua työelämässä ja jopa heidän palkkansakin on parempi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kokenut saman.
Ja sen huomaaminen että ihmiset kohtelevat sinua ulkonäön mukaan, on saanut minut pitämään suurinta osaa ihmisistä tyhminä.
Itse olen kahdesti tehnyt matkan rumasta kauniiksi ja takaisin rumaksi. En pidä ihmisiä tyhminä, mutta julmina ja pinnallisina kyllä. En voi luottaa yhteenkään mieheen, koska tiedän miten he ajattelevat ja minkä arvoinen heille olen. Yhtenä hetkenä sitä kohdellaan kuin ihmistä, kun hetki sitten parhaimmillaan ei huomioitu laisinkaan ja pahimmillaan kirjaimellisesti syljettiin päälle. Pitäkää tunkkinne.
Tämä ei ole mitenkään sukupuolisidonnainen asia. Ihmiset ihan tiedostamattaan ja tahattomasti kohtelevat toisiaan eri tavalla ulkonäön perusteella kaikissa yhteyksissä. Asia ei riipu sukupuo
Kun tästä on mutun lisäksi ihan tieteellistä tietoakin, niin minä nyt kuitenkin uskon sitä mieluummin kuin sinun julistustasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin nuorempana poikkeuksellisen kaunis, ja vastaan tuli vastaan sekä poikkeuksellisen hyvää kohtelua (tulin valituksi työhaastatteluissa, bussikuskit jättivät kotioven eteen, aina oli joku mies avaamassa ovea, minut muistettiin nimeltä jne.) että poikkeuksellisen huonoa kohtelua (häirintää, pelottavia tilanteita, rumia eroja jne.). Nyt keski-ikäisenä olen muuttunut enemmän tavalliseksi ja näkymättömäksi, ehkä jopa rumaksi, ja mielestäni kohtelu minua kohtaan on usein myös aika laimeaa. En koe enää samalla tavalla häirintää, ohini kävellään, ei kiinnitetä huomiota hyvässä eikä pahassa, ovea ei pidetä auki "sillä silmällä", en välttämättä jää enää ihmisten mieleen. Se on välillä hämmentävää ja joskus ottaa jopa itsetunnon päälle, mutta kääntöpuolena: saa olla rauhassa. Mitä vähemmän minuun kiinnitetään huomiota, sitä vähemmän tarvitsee miettiä omaa ulkonäköä ja saa keskittyä johonkin ihan muuhun!
Summa summarum, kauneudesta on ollut sekä paljon hyötyä, mutta myös haittaa. Ja ihan tutkitusti kauniit naiset kokee myös ikäviä eroja, kun miehet ovat ehkä valinneet heidät ulkonäkö edellä - ja aina tulee vastaan kauniimpia ja nuorempia naisia. Näin kävi lopulta minullekin.
Vierailija kirjoitti:
Olin nuorempana poikkeuksellisen kaunis, ja vastaan tuli vastaan sekä poikkeuksellisen hyvää kohtelua (tulin valituksi työhaastatteluissa, bussikuskit jättivät kotioven eteen, aina oli joku mies avaamassa ovea, minut muistettiin nimeltä jne.) että poikkeuksellisen huonoa kohtelua (häirintää, pelottavia tilanteita, rumia eroja jne.). Nyt keski-ikäisenä olen muuttunut enemmän tavalliseksi ja näkymättömäksi, ehkä jopa rumaksi, ja mielestäni kohtelu minua kohtaan on usein myös aika laimeaa. En koe enää samalla tavalla häirintää, ohini kävellään, ei kiinnitetä huomiota hyvässä eikä pahassa, ovea ei pidetä auki "sillä silmällä", en välttämättä jää enää ihmisten mieleen. Se on välillä hämmentävää ja joskus ottaa jopa itsetunnon päälle, mutta kääntöpuolena: saa olla rauhassa. Mitä vähemmän minuun kiinnitetään huomiota, sitä vähemmän tarvitsee miettiä omaa ulkonäköä ja saa keskittyä johonkin ihan muuhun!
Summa sum
Anekdoottina tämäkin: itse hain parikymppisenä työpaikkaa ja turhaan kävin haastatteluissa. Sitten kaunistuttuani sain yhtäkkiä kaksi työtarjousta saman päivän aikana. Tuo nimen muistaminen on myös jännä. Yhä nykyäänkin painoindeksistä riippuu se, että onko miehille ihan sama kuka olen vai tivataanko nimeäni ihan tarkoituksella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En minä pullukkana ollut koskaan näkymätön miehille. Olisin toivonut olevani, sillä he kohtelivat aivan helvetin huonosti järjestään. Miehet ikään kuin syyttivät siitä, että kehtasin tulla heidän näkökenttäänsä.
Jaa. No ne miehet varmaan oli jotain mieleltään sairaita pervoja! Kun he siis tuollaisesta sinua syyttivät. Kaikki täysjärkiset terveet ja seksuaalisesti normaalit miehet olisivat himoinneet ja ylistäneet sinua siitä että olit niin runsas, niin haluttava, niin rehevä. Sinulla oli enemmän tarjottavaa kuin muilla naisilla - joten halukkaat miehet halusivat sinua enemmän kuin muita naisia.
Vierailija kirjoitti:
Noi ulkonäköpaineet ja laihduttaminen oli nuorena rankkaa ja se negatiivinen arvostelu jos vähänkin lihoi. Heti jos alkoi lihomaan niin tuli että älä päästä lihomaan enempää tai että kuinka sää olet päästänyt itsesi lihomaan. Lihavana ei päässyt enää kaveripiireihin ja oli ulkona siitä porukasta. Minä en koskaan arvottanut ketään painon mukaan enkä kiinniittänyt huomioo jonkun painoon mutta minä sain tämmöisiä kavereita joillekka en sitten painavampana kelvannut kun paino alkoi jojoilemaan ylös ja alas ja ylös jos en jaksanut jatkuvaa laihdutus diettiä harrastaa.
Minä sanon että elämä on kaikkein helpointa kun ikääntyy niin että muuttuu näkymättömäksi. Miehet eivät enää kyttää eikä kukaan arvostele ulkonäköä ja voi olla ihan sen näköinen kun on eikä keinotekoisesti muuttaa sitä miksikään muuksi.
Minä niin nautin tästä +55v elämästä kun ei tarvitse peiliin katsoa k
Minä olen kaunis ja hoikka 55 vuotias
En ole enää kaunotar, mutta ikääntynyt upeasti.
Paksut raidoitetut hiukset, suuret silmät , rypytön kirkas iho.
Ihanaa olla nainen, kaiken ikäisenä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen reilusti ylipainoinen (160/120) ja silti en saa olla miehiltä rauhassa missään. Töitä olen saanut ihan yhtä hyvin kuin normaalipainoiset kaverini.
Lihavat on yleensä laiskoja työelämässä.
Hyvä puoli on, että juomia tarjotaan. Ja seuraa riittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minä pullukkana ollut koskaan näkymätön miehille. Olisin toivonut olevani, sillä he kohtelivat aivan helvetin huonosti järjestään. Miehet ikään kuin syyttivät siitä, että kehtasin tulla heidän näkökenttäänsä.
Jaa. No ne miehet varmaan oli jotain mieleltään sairaita pervoja! Kun he siis tuollaisesta sinua syyttivät. Kaikki täysjärkiset terveet ja seksuaalisesti normaalit miehet olisivat himoinneet ja ylistäneet sinua siitä että olit niin runsas, niin haluttava, niin rehevä. Sinulla oli enemmän tarjottavaa kuin muilla naisilla - joten halukkaat miehet halusivat sinua enemmän kuin muita naisia.
Jos miesten miellyttäminen kiinnostaisi, olisin pumpannut persettäni salilla. Mutta ihmisarvoinen kohtelu ja rauhaanjättäminen, sen ansaitsevat kaikki kalusi kovuudesta huolimatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen reilusti ylipainoinen (160/120) ja silti en saa olla miehiltä rauhassa missään. Töitä olen saanut ihan yhtä hyvin kuin normaalipainoiset kaverini.
Lihavat on yleensä laiskoja työelämässä.
Joo, varsinkin vaippojasi vaihtavat lähihoitajat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla on kokemusta vakavasti sairastamisesta nuorena (26-v.). Olen ollut sekä pahasti ylipainoinen että pahasti alipainoinen, ääripäiden välillä oli 60 kg. Lihavana sai olla täysin näkymätön, kukaan ei kommentoinut ulkonäöstä mitään. Laihana sai koko ajan kommentteja "ootpa ihanan hoikka - kauheeta kun oot laiha". Muistan sen pettymyksen tunteen, siinäkö kaikki, mitä työkaveritkin minussa näkivät?
Yksi poikkeus on, silloinen poikaystävä jaksoi lohduttaa ja olla tukena, ei koskaan pitänyt vastenmielisenä, edes silloin, kun surin tyynylle jäävää tukkaa. 20 vuotta myöhemmin on onni olla hänen vaimonsa, edelleen.
Se on jännä, että monet selvästi laihtuneet ihmiset kokevat ulkonäköä kehuvat kommentit niin, että heissä ei muut näkisi kuin ulkonäön. Ja sitten he ovat pettyneitä ja kokevat itsensä jotenkin epäkelvoksi. Tästä olen lukenut ennenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minä pullukkana ollut koskaan näkymätön miehille. Olisin toivonut olevani, sillä he kohtelivat aivan helvetin huonosti järjestään. Miehet ikään kuin syyttivät siitä, että kehtasin tulla heidän näkökenttäänsä.
Jaa. No ne miehet varmaan oli jotain mieleltään sairaita pervoja! Kun he siis tuollaisesta sinua syyttivät. Kaikki täysjärkiset terveet ja seksuaalisesti normaalit miehet olisivat himoinneet ja ylistäneet sinua siitä että olit niin runsas, niin haluttava, niin rehevä. Sinulla oli enemmän tarjottavaa kuin muilla naisilla - joten halukkaat miehet halusivat sinua enemmän kuin muita naisia.
Jos miesten miellyttäminen kiinnostaisi, olisin pumpannut persettäni salilla. Mutta ihmisarvoinen kohtelu ja rauhaanjättäminen, sen ansaitsevat kaikki kalusi kovuudesta huolimatta.
No nyt sitten vihdoin tajuan eron naisten ja miesten välillä. Jos naisia kiinnostaa toisen sukupuolen miellyttäminen niin naiset menevät salille pumppaamaan persettään. Mutta jos miehiä kiinnostaa toisen sukupuolen miellyttäminen niin miehet menevät salille pumppaamaan hartioitaan. Eli tuo muiden sukupuolten miellyttäminen on kyllä mahdollista ihan kaikille. Mutta tuo mainitsemasi ihmisarvoinen kohtelu ja rauhaanjättäminen - sitä taas todella monet eivät ikimaailmassa voi saada, sen saaminen on usein ihan mahdotonta, ihan sukupuolesta riippumatta!
Muistan kyllä että esim nuorena ja iloisena moni hihitteli ja oli iloisia takaisin, ja osa halusi "opettaa" ja huolehtia, ja usein ei haluttu olla ilkeitä tms. Mutta ajattelen sen enempi niin, että nuoria halutaan monesti kannustaa, koska nuoret ei ole vielä aikuisia. Toki jotkut oli myös ilkeitä esim joskus vanhemmat naiset kyseli kadulla että mitä luulet olevas, kun tulin ilosena kuntosalilta. Jne. Osa miehistä piti vähän tyhmänä ym. Osa yritti iskeä jne.
Ja joskus joku kaveri kysyi kateellisena että minkä takia mulle ollaan ystävällisempiä kun hänelle. En ollut koskaan huomannut mitään semmosta. Mutta nykyään osa on ystävällisiä, osa todella ilkeitä. Jotkut miehet ystävällisiä, jotkut todella perseestä ym, varsinkin rumemman puoleiset miehet. Komeat ym on usein suht asiallisia eikä niin kiinnostuneita (hyvällä tai pahalla) vaan keskittyvät omaan elämäänsä.
Lapsena olin pullukka rillipää, mutta silti minulla oli kavereita.
Teini-ikäisenä laihduin rajusti ja siitä lähtien olen ollut alipainoinen (eli ruma), mutta vieläkin minua kohdellaan pääasiallisesti hyvin. Ihmettelen niitäkin, jotka ovat osoittaneet kiinnostusta minua kohtaan, vaikka en todellakaan ole millään mittapuulla hyvän näköinen.
Kauniista en tiedä mutta olen ollut hoikka ja lihava. Oli elämä 50-kiloisena helpompaa kuin nyt 110-kiloisena...
Eihän tuo voi olla yllätys kenellekään, tai korkeintaan jollekin tasa-arvopropagandan uhreille.
Jo päiväkodeissa ja kouluissa kauniit ja suloiset lapset saavat enemmän myönteistä huomiota ja ihailua, kuin vähemmän viehättävät lapset.
Mulla on kokemusta vakavasti sairastamisesta nuorena (26-v.). Olen ollut sekä pahasti ylipainoinen että pahasti alipainoinen, ääripäiden välillä oli 60 kg. Lihavana sai olla täysin näkymätön, kukaan ei kommentoinut ulkonäöstä mitään. Laihana sai koko ajan kommentteja "ootpa ihanan hoikka - kauheeta kun oot laiha". Muistan sen pettymyksen tunteen, siinäkö kaikki, mitä työkaveritkin minussa näkivät?
Yksi poikkeus on, silloinen poikaystävä jaksoi lohduttaa ja olla tukena, ei koskaan pitänyt vastenmielisenä, edes silloin, kun surin tyynylle jäävää tukkaa. 20 vuotta myöhemmin on onni olla hänen vaimonsa, edelleen.