Olen lihonut 6 kg parissa kuukaudessa.
Paino on noussut viime lokakuusta 66 kilosta 72 kiloon. Lantiokin on levennyt useita senttejä. Järkytyin melkoisesti, kun omasta mielestä en ole syönyt sen enempää kuin ennenkään. Ilmesesti olen kuitenkin. Liikunta on jäänyt ihan minimiin, kun syksyllä aloitin opinnot. Kolme lasta kun on niin eipä oikein iltaisin voi lähteä lenkkeileen, kun on kotona hommaa niin paljon.
Miten ruokavaliolla voi laihtua, kun kerran liikunta ei ole mahdollista ainakaan säännöllisesti harrastettuna? Mitä saa/pitää syödä ja mitä ei? Auttakaa!
Kommentit (3)
Minä taas olen laihtunut huomaamatta edellisen kuukauden aikana 6,6kg. Liikkunut en ole yhtään sen enempää kuin ennen ja syönytkin samalla lailla... luulisin. Mutta jotain on nyt tapahtunut huomaamatta. :)
Olen lihonut 8kg puolessa vuodessa eli 57->65 kiloon. No, nyt olen ottanut ja alkanut pudottamaan painoa ruokavaliolla ja liikunnalla.
Itselläni liikunta on jäänyt minimiin (aikaisemmin kova liikkuja) ja syön kuten ennen olen syönyt. Olen pudottanut aikaisemminkin muutaman kilon samalla menetelmällä ja tiedän onnistuvani siinä nytkin. Minulla on yhdet housut mittarina. Niiden pitää mahtua kevyesti päälleni (kokoa 36), kuten normaalitilassa. Ne ovat yhdet lempparihousuistani ja nyt ne eivät oikeastaan mene edes kiinni. Kuukauden päästä menevät ja kahden kk:n päästä ovat taas sopivat.
Tsemppiä, ne ovat vain kiloja ja niihin voi itse vaikuttaa!!
ne mulla nytki käytössä kun jouluna tuli muutama kilo lisää...