Täällä kun on paljon työhönsä tympääntyneitä sairaanhoitajia, niin kysymys teille!

Mistä ihmeen asenteesta sinä oikein puhut?

Itse olen kyllästynyt ammattiini, sen huonoon palkkaan ja ala-arvoisiin työolosuhteisiin, työni teen kuitenkin kunnolla. Jaksan hymyillä ja tehdä työni ammattimaisesti.



Palkka ja työajat olivat tosiaan tiedossa, mutta kuka 19-vuotias tosiaan osaa ajatella, mitä ne tarkoittavat käytännössä, varsinkin lapsiperheessä?



Voit varmaan antaa hyviä vinkkejä, että miten omalla asenteella voi parantaa työolosuhteita? Miten se asenne auttaa jos henkilkuntaa ei ole tarpeeksi, potilaita on ylipaikoilla, osa välineistä on puuttellisia (mm. ergonomia monesti alatasoista), pakko tehdä ylitöitä, pitkää päivää ja tulla vapailta töihin paikkaamaan sairastuneita?



t. sh, joka edellisessä ketjussa jo kertoi vaihtavansa alaa hoitovapaan jälkeen

Haluan nimenomaan hyvää hoitoa - niin itselleni kuin muillekin. SH:na en kuitenkaan voi olla todistamassa sitä, että hyvää hoitoa ei niin vain ole tarjolla. Vaikka kuinka puserran työmaalla, ei se auta, kun ylibuukattu osasto pyörii monen hoitajan vajauksella. Pitäisi olla jonkin sortin fakiiri, että niissä oloissa voisi tarjota hyvää hoitoa.



T. Pian opettaja

jo 1995, jolloin oli sh-lakko. Siellä ne eukot valitti, että ei se palkka nyt niin tärkeää ole, ei tätä lakkoa jaksa. Valittajat oli hyvätuloisen miehen omaavia naisia, joita tällä alalla on paljon. Itse olin tuolloin velkainen sinkku ja pisti toi lammasmainen asenne kyllä vihaksi. Nyttemmin on perhe ja hyvätuloinen puoliso, mutta silti en rupea enää tällä palkalla myymään omaa työvoimaani. Minulla on onneksi toinenkin koulutus joten löydän kyllä edes päivätyötä samalla palkalla mitä nyt saan vuorotyössä. Tyhmä on se, joka suostuu. Tällä taas ei ole mitään tekoa sen kanssa, etten arvostaisi sitä työtä yms plää plää pläätä. Mutta minun ei tartte olla se, joka sitä tekee ja nauttii tuota " loistavaa" palkkaa moisesta työstä.

...työ pitkäaikaisosastolla on pikkasen erilaista ja rauhallisempaa kuin työ esim. sairaalan vuodeosastolla.



Itse olen jokunen vuosi sitten sairaanhoitajaksi valmistunut ja todellakin valmis vaihtamaan alaa, jos vain kyseiseen opinahjoon sisälle pääsisin. Tottakai tiesin ennen alalle lähtöä, että palkka ei ole mistään kotoisin työn vaatimuksiin nähden, jotka huom! keskussairaalatasolla ovat pikkasen korkeammat kuin pitkäaikaisosastolla (itselläni siis kokemusta molemmista) Tiesin myös vuorotyöstä, joka ei ainakaan minulle henk. koht ole ollut ongelma, päinvastoin yksi työn plussapuolista. Sekä tiesin, että tulevaisuutta on turha suunnitella, koska täällä missä minä asun (vinkki:keskellä suomea) ei sairaanhoitajille ole tarjolla tällä hetkellä kuin sijaisuuksia. Joo helsingissä olisi, mutta siellä hoitajaresurssit vieläkin pienemmät ja työssä jaksaminen ja viihtyminen sen vuoksi huonompaa. Palkka toki parempaa, mutta vuokrat ym. kalliimpia.



Haluaisin tulevaisuudessa toki että vanhempiani ja minua hoidettaisiin hyvin ja haluaisin myös itse toteuttaa hyvää hoitotyötä. Se vaan on näillä resursseilla mahdotonta. Hoitoalalle tarvitaan yksinkertaisesti lisää rahaa, jolla nostaa paitsi hoitajien palkkoja myös palkata lisää työvoimaa. Hoitajat toki pystyvät itsekin lisäämään työssäviihtymistä ja työmotivaatiotaan, mutta ei se auta kun ei jaksa ja eikä pysty sen työpaineen ja taakan alla, joka tulevaisuudessa tulee vaan lisääntymään. Kuka jaksaa hymyillä kun joutuu jäämään aamuvuorosta vielä iltavuoroonkin, klo 15 mennessä ei ole ehtinyt itse käydä syömässä tai edes vessassa. Hoitajakin on vain ihminen.