Huonoin näyttelijä jonka tiedät
Kommentit (319)
Vierailija kirjoitti:
kaikki suomalaiset on vaivaannuttavan huonoja telkkarissa ja leffoissa, tosin se johtunee varmaan myös käsikirjoituksista. Näytelmissä menee varmaan paremmin. Miina Maasola ärsyttää nykyisin eniten, eihän se osaa näytellä ollenkaan. Osaa kyllä teeskennellä olevansa joku muu kuin oma itsensä mutta ei se riitä.
Rauha Miinan muistolle. On muistaakseni nyt jo edesmennyt.
Vierailija kirjoitti:
Hugh Grant. Myöntänyt itsekin että räpytteli menemään vuosikausia.
Mua hämmästyttää ohjaajat, jotka ei saa enempää irti näyttelijöistä.
Suomessahan louhimies koitti saada suomen salkkarinäyttelijätasoisista naisista jotain irti ja valituksiahan siitä tuli vaan jälkeenpäin. Amerikassa taas kubrick koitti saada tom cruisesta jotain aitoa irti ja kuoli sen urakan aiheuttamaan ylirasitukseen.
Kaikki Salkkareissa, nykyiset ja entiset. Nykyinen kansanedustaja Pirkka Pekka Petelius oli myös todella huono näyttelijä, omiin huonoihin vitseihin oli tukehtua kun nauruaan pidätteli.
Ei Suomessa ole yhtään sen huonompia näytteilijöitä kuin missään muualla maailmassa. Kahta samanlaista näyttelijää ei ole, ei ole huonoja, on vain erilaisia.
Meillä on upeita muuntautumiskykyisiä näyttelijöitä Suomessa. Vahvoja ammattilaisia, jotka tekevät vakuuttavia tulkintoja roolissa kuin roolissa.
Steven Seagal on kyllä surkea näyttelijä. Suomalaisista Ville Veikko Salminen, Spede, Simo Salminen.
Vierailija kirjoitti:
Ei Suomessa ole yhtään sen huonompia näytteilijöitä kuin missään muualla maailmassa. Kahta samanlaista näyttelijää ei ole, ei ole huonoja, on vain erilaisia.
Meillä on upeita muuntautumiskykyisiä näyttelijöitä Suomessa. Vahvoja ammattilaisia, jotka tekevät vakuuttavia tulkintoja roolissa kuin roolissa.
Ai jaa, ei ole varmaan sitten huonoja lääkäreitäkään, on varmaan vaan erilaisia lääkäreitä. Sittenhän voidaan potilasvahinkokorvauksetkin unohtaa. Ja samaa soveltamaan sitten muillekin aloille.

Oletpas lapsellinen. Lääkärin työtä ja ammattitaitoa voidaan konkreettisesti arvioida. Näyttelijän ei.
En tykkää Susanna Mikkosesta. Kumman vaikeasti elehtii, varmaan tarkoituksellista esittää neuroottisia naishahmoja, mutta en vaan tykkää.
Mikko Kouki vähän samaa miehistä.
En tiedä ovatko nyt näyttelijöinä huonoja varsinaisesti.
Ulkomaisista staroista tulee mieleen Keira Knightley.
Helpompi luetella hyvät näyttelijät, kun lista on niin lyhyt mutta sitähän ei kysytty! Siispä en jaksa alkaa huonoja luetteloimaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei Suomessa ole yhtään sen huonompia näytteilijöitä kuin missään muualla maailmassa. Kahta samanlaista näyttelijää ei ole, ei ole huonoja, on vain erilaisia.
Meillä on upeita muuntautumiskykyisiä näyttelijöitä Suomessa. Vahvoja ammattilaisia, jotka tekevät vakuuttavia tulkintoja roolissa kuin roolissa.
Ai jaa, ei ole varmaan sitten huonoja lääkäreitäkään, on varmaan vaan erilaisia lääkäreitä. Sittenhän voidaan potilasvahinkokorvauksetkin unohtaa. Ja samaa soveltamaan sitten muillekin aloille.
Oletpas lapsellinen. Lääkärin työtä ja ammattitaitoa voidaan konkreettisesti arvioida. Näyttelijän ei.
Kyllä voi arvioida. Paska näyttelijä ei osaa näytellä vaan on oma itsensä roolista riippumatta.
Ihmettelen miten brittinäyttelijät ovat niin hyviä ja suomalaiset niin huonoja. Tosin siellä teatterilla on satojen vuosien perinne ehkä se vaikuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Hugh Grant. Myöntänyt itsekin että räpytteli menemään vuosikausia.
Mua hämmästyttää ohjaajat, jotka ei saa enempää irti näyttelijöistä.
Todellakin. Räpyttelevä pökkelö. Aina vaivautuneen oloinen.
Vierailija kirjoitti:
suomalaisista Pamela Tola, surkea artikulaatio puheesta ei saa mitään selvää ja Satu Silvo - tarviiko perustella? Sitten se salkkareiden poliisi, ihan kamal pökkelö.
Ulkomaisista miehistä ainakin Ben Affleck ja Tom Cruise, naisissa nyt on montakin jotka on vaan kauneutensa takia päässeet valkokankaalle; Julia Roberts, Meg Ryan ym. maneerisöpöilijät.
Samaa mieltä varsinkin Tom Cruisesta. Nuorena sitä ei niin ajatellut, kun hän oli olevinaan hyvännäköinen, mutta ei tyypillä ole kuin kolme eri ilmettä. Juliasta tykkäsin Pretty womanissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
suomalaisista Pamela Tola, surkea artikulaatio puheesta ei saa mitään selvää ja Satu Silvo - tarviiko perustella? Sitten se salkkareiden poliisi, ihan kamal pökkelö.
Ulkomaisista miehistä ainakin Ben Affleck ja Tom Cruise, naisissa nyt on montakin jotka on vaan kauneutensa takia päässeet valkokankaalle; Julia Roberts, Meg Ryan ym. maneerisöpöilijät.Samaa mieltä varsinkin Tom Cruisesta. Nuorena sitä ei niin ajatellut, kun hän oli olevinaan hyvännäköinen, mutta ei tyypillä ole kuin kolme eri ilmettä. Juliasta tykkäsin Pretty womanissa.
No Robertsilla on tasan kaksi ilmettä. Iloinen ja surullinen.
Venäläisistä miesnäyttelijöistä Ville Haapasalo. Jostain syystä olen antanut hänelle erikoisesta puhetavastaan johtuen yliääninäyttelijän arvon. Onneksi häntä näkee telkkarissa harvoin selvin päin.
Suomalaisista naisista Laura Birn, Pamela Tola, Pihla Viitala, Krista Kosonen ja Iina Kuustonen (Krista ja Pihla erittäin jäykkiä / teennäisiä, Iina saa töitä vaan isänsä takia), miehistä Mikko Leppilampi ja Jasper Pääkkönen.
Ulkomaisista naisista Jennifer Lopez ja Gwyneth Paltrow, miehistä Adam Sandler
Niitähän piisaa.
Suomalaisten elokuvien ja sarjojen tyypillinen dialogi kuulostaa todellakin dialogilta ja esitetyltä roolilta. Harva kuulostaa uskottavalta eli osaa puhua normaalisti repliikkinsä. Kai se johtuu siitä, ettei osata eläytyä siihen omaan rooliinsa tarpeeksi, olla se roolihenkilö "oikeasti", vaan osataan vaan esittää semmoista ihmistä jotenkin sinne päin.