Huoltajuuskiista, miten todennäköisesti menee?
Meillä on lapsi jonka väliaikainen huoltajuus minulla on. Lapsi ei ole sukua minulle, mutta on kahden lasteni sisarus. Kyseessä siis on entisen mieheni ja uuden puolisonsa lapsi. Lapsi on tuntenut minut ja lapseni käytännössä koko elämänsä, lasteni kautta ja muutenkin. Lapsen äiti kuoli jo aiemmin ja entinen mieheni vähän aikaa sitten. Lapsi on ollut meillä tästä lähtien ja tosiaan väliaikainen huoltajuus on siihen saakka kunnes huoltajuudesta päätetään.
Myös lapsen isovanhemmat on hakeneet huoltajuutta ja nyt odotetaan päätöstä siitä kuka saa huoltajuuden. Tiedän että moni asia tukee sitä että saisin huoltajuuden, lapsen sisarukset, se että tunnen lapsen hyvin ja tämä on tuttu paikka lapselle ja asumme samassa kaupungissa missä lapsi asui isänsä kanssa, joten lapsi on esimerkiksi jatkanut samassa päiväkodissa. Lapsen isovanhemmat asuu kauempana eivätkä käsittääkseni ole olleet kovin paljoa tekemisissä lapsen kanssa, mutta ovat sukulaisia.
Epävarmuus tuntuu tosi epämiellyttävältä ja ole valvonut muutamia öitä asian vuoksi. Tuntuu ettei voi oikein kiinnittyä mihinkään. Kaikkien lasten kannalta tuntuisi kammottavalta jos isovanhemmat saisikin huoltajuuden. Lapset on nyt näinä viikkoina jo tottuneet tähän järjestelyyn.
Kommentit (84)
Biologiset sukulaiset ei mitenkään automaattisesti ole etusijalla huoltajaksi vaikka jotkut niin luuleekin. Lain mukaan päätökset huoltajuudesta tehdään lapsen edun mukaan.
Pikkuveljelläni on eri isä kuin minulla. Pikkuveljen isä ei kuitenkaan ollut pikkuveljen elämässä ja kuoli kun pikkuveli oli koululainen. Pikkuveli oli paljon tekemisissä minun isäni kanssa ja isästäni tuli hänelle läheinen aikuinen. Jos me oltaisiin jääty äidittömiksi niin isäni olisi todellakin ollut luonnollisin vaihtoehto myös pikkuveljen huoltajaksi.
Vierailija kirjoitti:
Melko varmasti tuo ratkaisee, että sinun luonasi on sisaruksia. Lisäksi isovanhempien ikä.
Lisäksi, että isovanhemmat eivät ole olleet, Ap:n mukaan, tekemisissä ko. lapseen tänä aikana (ilmeisesti toisenkin vanhemman menehdyttyä).
Eilen tosiaan saapui tieto, että sain lapsen huoltajuuden, joten elämä jatkuu ihan samana kuin se nyt on jo ollut.
Ap
Ja jos tämä on taaskaan totta, tämä aloitus.
Tiedän takavuosilta kun orvot lapset sijoitettiin alkuun vanhempien kuoltua isovanhemmilleen.
Se ei vain toiminut, perhe jossa kaikki suri ja isovanhempien ikä. He eivät jaksaneet huolehtia lapsista.
Saivat sijaisvanhemmat ja asuvat heidän kanssaan koko lapsuutensa, kunnes muuttivat omilleen.
isovanhemille oli kuitenkin kova paikka, todeta ettei heistä ollut pitämään lapsista huolta.
Lapset olivat kuitenkin tekemisissä sukulaistensa kanssa, kävivät mm bio tätinsä luona kylässä.
Vierailija kirjoitti:
Eilen tosiaan saapui tieto, että sain lapsen huoltajuuden, joten elämä jatkuu ihan samana kuin se nyt on jo ollut.
Ap
Onneksi olkoon 👍
( en jaksanut koko ketjua läpi lukea)
Hei tämä ketju on viime syksyltä ja huoltajuusasia on jo käsitelty, kuten ylempänä lukee.
Kauanko lapsi on ollut sinulla? Omituista, ettet näytä tietävän mitään huoltajuutta hakevista isovanhemmista. Ethän eristä lasta biologisista sukulaisista?
Vierailija kirjoitti:
Kauanko lapsi on ollut sinulla? Omituista, ettet näytä tietävän mitään huoltajuutta hakevista isovanhemmista. Ethän eristä lasta biologisista sukulaisista?
Kandee lukea koko keskustelu.
Tuolla kerrottiin että isovanhemmat ei ole olleet tekemisissä lapsen kanssa aiemminkaan.
Vierailija kirjoitti:
Kauanko lapsi on ollut sinulla? Omituista, ettet näytä tietävän mitään huoltajuutta hakevista isovanhemmista. Ethän eristä lasta biologisista sukulaisista?
Lapsella ei ole mitään velvollisuutta tavata isovanhempia.
Ohiksena, mutta onpa lapselle annettu huonot kortit elämään, kun jo päiväkoti-ikäisenä on menettänyt molemmat biologiset vanhemmat. Hienoa, että olet vastuullisena aikuisena hänen elämässään ja huolehdit hänestä. Toivotaan, että saisit huoltajuuden eikä lapsen elämän tarvitsisi enää paljon tuosta järkkyä.

Ylempänä kerrottiin että huoltajuusasia on ratkaistu joulukuussa.
Vierailija kirjoitti:
Ohiksena, mutta onpa lapselle annettu huonot kortit elämään, kun jo päiväkoti-ikäisenä on menettänyt molemmat biologiset vanhemmat. Hienoa, että olet vastuullisena aikuisena hänen elämässään ja huolehdit hänestä. Toivotaan, että saisit huoltajuuden eikä lapsen elämän tarvitsisi enää paljon tuosta järkkyä.
Ei välttämättä jos biologiset canhemmat ei ole olleet niin ok.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jospahan ei kovin riitainen olisi. Lapsethan kärsii aina.
Ei lapsi tässä mihinkään riitaan joudu, vaan hän elää täällä meillä ihan tavallista arkea. Tämä huoltajuus on vain asia minkä oikeus ratkaisee.
Ap
Mutta joutuuko sitten jos isovanhemmat saavatkin huoltajuuden? Käytkö riitelemään ja vaatimaan takaisin itsellesi? Saatko hyvät rahat lapsesta ja niiden menetys sattuisi?

Ylempänä kerrottiin jo että ap sai huoltajuuden jo ennen joulua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jospahan ei kovin riitainen olisi. Lapsethan kärsii aina.
Ei lapsi tässä mihinkään riitaan joudu, vaan hän elää täällä meillä ihan tavallista arkea. Tämä huoltajuus on vain asia minkä oikeus ratkaisee.
Ap
Mutta joutuuko sitten jos isovanhemmat saavatkin huoltajuuden? Käytkö riitelemään ja vaatimaan takaisin itsellesi? Saatko hyvät rahat lapsesta ja niiden menetys sattuisi?
Mitä rahaa siitä lapsesta saisi? Muuta kuin lapsilisän. Normaalisti työssä käyvä huoltaja ei saa kuin lapsilisät.

Sijaislapsesta maksetaan sijaisvanhemmille isoja summia.

Eihän lapsen sijoitus liity huoltajuuteen. Lapsi voidaan sijoittaa sijaisperheeseen, mutta sijaisperheen vanhemmat ei ole lapsen huoltajia vaan perhehoitajia.
Perhehoitajille maksetaan kulukorvausta ja hoitopalkkiota. Kulukorvaus on lapsen kuluja varten, hoitopalkkio palkkiota siitä sijasivanhempien eli siis perhehoitajien tekemästä työstä. Eikä kyllä ne muutamat sataset mitä se palkkio on ole mitään verrattuna siihen että on vastuussa sijoitetusta lapsesta ja tämän asioista 24/7. Usein varsinkin alkuvaiheessa ainakin toisen on jäätävä pois työelämästä, varsinkin jos lapsi on kovin pieni tai lapsen asioiden hoito vaatii palavereihin osallistumista, terapia- ja lääkärikäyntejä sekä muita tapaamisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jospahan ei kovin riitainen olisi. Lapsethan kärsii aina.
Ei lapsi tässä mihinkään riitaan joudu, vaan hän elää täällä meillä ihan tavallista arkea. Tämä huoltajuus on vain asia minkä oikeus ratkaisee.
Ap
Mutta joutuuko sitten jos isovanhemmat saavatkin huoltajuuden? Käytkö riitelemään ja vaatimaan takaisin itsellesi? Saatko hyvät rahat lapsesta ja niiden menetys sattuisi?
Huoltajalla on elatusvastuu lapsesta. Ei siitä lapsesta mitään rahaa saa.
Ja kun välit on läheiset, on sisarpuolta kutsuttu myös heille, esim. dyntymäpäiville ja tarvittaessa yökyläänkin.