Muilla kaipuuta takaisin yksiöön?

Mä muistelen kaiholla aikaa reippaasti yli 30 vuotta sitten yksin yksiössä. Sai mennä ja tulla mielensä mukaan ja kun silloin asuin seitsemännessä kerroksessa, oli upeat maisemat. Enkä kokenut sitä millään lailla ahtaaksikaan, vaan kodikkaaksi.

Nopee siivota verrattuna johki 70 neliöön.

3 askelta sängystä aamukahvin keittoon, 6 askelta vessaan. Pikkuyksiössä ei tarvitse turhia askeleita ottaa.

Yksiö oli lähinnä painajainen. 

Ei ole. Yksiöaika oli yhtä helvettiä. Ahdistuin joka päivä ja lopulta olin aivan lukossa. Onneksi pääsin kaksioon.

- Nopea siivota, helppo pitää järjestyksessä

- Edullista

- Kannustaa lähtemään useammin ulos, koska kotona vähemmän liikkumatilaa -> pelkästään hyvä asia

Itselläni on paljon autistisia piireitä, vaikken virallisesti kirjolla olekaan. Se voi vaikuttaa asiaan, että viihdyn kaikista parhaiten mahdollisimman pienessä kämpässä. Elämä pysyy paremmin organisoituna silloin.

Minulla on 120 neliötä yksin käytössä. Kaksi makkaria on tyhjänä ja yhdessä nukkuu tytär silloin kun käy. Jos vaan joku ostais tämän niin voisin aivan hyvin harkita isoa yksiötä.

Aluksi pienessä kämpässä harmitti ettei sovi jumppaamaan telkkarijumpan tahtiin, mutta ratkaisin ongelman lopettamalla jumppaamisen.

Tahdon muuttaa vanhuuspäivinäni yksiöön ettei jää rahaa seiniin kiinni. Nyt kolmio ja aivan liian iso mulle.

Olette mielenterveysongelmaisia. Tuo on hyvin tyypillistä. Kaivataan johonkin ihme pikku pEsÄäN. Huoh. Menkää terapiaan!

Omalla kohdallani kaipaan ennemminkin kyseistä elämänvaihetta kuin itse yksiössä asumista. Olin parikymppinen, asuin kantakaupungissa, opiskelin, työskentelin, kävin juhlimassa ja treffeillä. Eipä siellä kotona lopulta tullut hirveästi aikaa vietettyä.

Ei ole ikävä, nyt asun yksin tilavassa kaksiossa. Tosin kyllä mä yksiössäkin ihan hyvin viihdyin.

Vierailija kirjoitti:

- Nopea siivota, helppo pitää järjestyksessä

- Edullista

- Kannustaa lähtemään useammin ulos, koska kotona vähemmän liikkumatilaa -> pelkästään hyvä asia

Itselläni on paljon autistisia piireitä, vaikken virallisesti kirjolla olekaan. Se voi vaikuttaa asiaan, että viihdyn kaikista parhaiten mahdollisimman pienessä kämpässä. Elämä pysyy paremmin organisoituna silloin.

Kuulut suljetulle osastolle. 

Jos te naiset saisitte päättää maailmassa ei olisi mitään suurta ja hienoa. Eiffel-torni olisi matonpesupaikka. 

Eipä ole ei. Olen aivan tyytyväinen näihin 73 nemiöön tässä kolmiossani. Ehkä vähän pienemmilläkin neliöillä pärjäisin, mutta kolmiota pienempään en halua.

Ymmärrän kyllä. Olen itse asunut parissa yksiössä ja sittemmin hetken asuin kaksiossa, siis oikeasti tilavassa kaksiossa. Ne kerrostalo yksiöt koin oikeasti ahdistavina. Ne eivät tuntuneet oikealta kodilta ikinä. Sitten muutin kaksioon ja näin kun yksin asuu niin rupesi ahdistamaan se ylimääräinen tila 😂 kun asunto piti myydä pois niin minulle oli selvää että nyt haluan pienen yksiön rivitalon päädystä. Sain sellaisen ja olen oikeasti iloinen tästä kämpästä. Täällä on kaikki mitä juuri nyt tarvitsen, se on lähellä maaseutua, moderni eikå siivoamisessakaan mene kuin 20minuuttia. Väliaikainen ratkaisuhan tämä on mutta tällä hetkellä en vaihtaisi tätä muuhun! 

Muutin 18 vuotiaana rivitalo kaksioon ja siitä 4 vuoden päästä yksin omakotitaloon. En ole kaivannut takaisin.

Vierailija kirjoitti:

Nopee siivota verrattuna johki 70 neliöön.

Minulla 106m2 eikä siivoamiseen nyt tolkuttomasti aikaa mene. Ihan sellaista aivot narikkaan hommaa se on.

En ole koskaan asunut yksiössä. Kotona kun muutin oli 36 neliön kaksio ja nyt 63 neliön kaksio, voisi olla joku 50 neliötä mutta haluan pitää saunan ja seuraavaan asuntoon myös vaatehuoneen niin ei riitä kun erillinen makkari on myös hyvä. 

Nyt on kaksio. Vanhana voisin siirtyä yksiöön. En ole vielä asunut sellaisessa.