Lue keskustelun säännöt.
Äitiys on oikea nykyajan p**kaduuni
24.11.2023 |
Rakastan lastani. Lapsen kanssa oleminen, hänen kasvunsa seuraaminen ym. ovat tuoneet elämääni paljon iloa.
Mutta entä itse äitiys taikka vanhemmuus? Rehellisesti sanottuna olen sitä mieltä, että äitiys on nykyajan suurin p**kaduuni. Yritin äsken miettiä, onko kukaan koskaan sanonut, että jee, sä olet kyllä hyvä äiti. (Okei, ehkä mieheni.) Sen sijaan vihjailuja siitä, että on huono äiti tai vanhempi kuulee koko ajan. Teet niin tai näin, aina olet huono äiti.
Isoäidit - pelkkää valittamista. Aina lapsella on muka väärät vaatteet päällä, asutaan vääränlaisessa asunnossa ja vääränlaisella alueella, lapsi on laitettu väärän ikäisenä päiväkotiin, ja ollaan tällaisina keskiluokkaisina perusvanhempina vaan kaikin puolin ihan surkeita.
Päiväkodista nyt ei muuta ikinä tehdäkään kuin valiteta milloin mistäkin. Tämä vauvapalsta - pelkkää nykyäitien haukkumista.
Nykyajan vanhemmat ovat tutkitustikin enemmän läsnä lastensa kanssa kuin mikään sukupolvi ennen, mutta silti pelkkää haukkua joka suunnasta.
Joskus tekisi mieli ottaa lapsi kainaloon ja muuttaa jonnekin Bahamalle pois tästä äitejä vihaavasta kulttuurista.
Kommentit (46)
Ja mitä olen kuullut muilta äideiltä ja tämä pitää paikkansa myös omalla kohdallani, niin tyttäreltä tulee ne kirpeimmät arvostelut. Vaikka olisit kuinka tasapuolisesti kohdellut lapsiasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä minä nyt isoäitinä pahoitin mieleni ap:N sangen yleistävästä ja ilmeisesti omiin kokemuksiin perustuvasta kommentista.
Olen aivan toisenlainen isoäiti, mistä kertoo sekin, että miniäni määrittelee minut yhdeksi parhaimmista ystävistään. Tunne on molemminpuolinen.
Kaikki tuntemani isoäidit - ja tosiaan tunnen heitä monia , ystäviäni ja tuttuja harrastusten kautta. En ole ikinä kuullut yhdenkään arvostelevan lastensa tai heidän puolisoidensa vanhemmuutta. Päinvastoin. Moni ymmärtää, että nykypäivän työelämän vaatimukset ovat erilaisetkin meidän aikoinamme ja yritätä siksiolla mahdollisimman paljon avuksi - niiden lastenlasten vanhempien ehdoilla.
Tämän tutkimuksen on ilmeisesti tehnyt nämä tämän sukupolven tuoreet äidit itse :D
meikil voi peittää kasvot muttei paskaa luonnetta
Vaatteil kropan muttei asennevammast asennetta.
Miks kokoajan valitatte jostai? Onko teillä muuta ku sahajauhoo pääs?
Vierailija kirjoitti:
Jos sulla ei olisi niitä lapsia, niin kaikki koko ajan kyseenalaistaisi sun päätöstäsi olle tekemättä lapsia. Summa summarum, teet mitä tahansa, aina muut arvostelee. Mut hei, koirat haukkuu ja karavaani kulkee.
Eikö tämä kerro juuri sitä että naisten oletetaan täyttävän tehtävänsä suhteessa miehiin ja yhteiskuntaan vaikka taakka olisi valtava?
En meinaa etteikö luonto olisi tehnyt raskaudesta, synnytyksestä ja imettämisestä naisen asioita, mutta sitten on näitä kulttuurista riippuvia juttuja kuten että naisella on suurempi vastuu lasten kasvatuksesta ja ylipäätään tunnepuolen asioiden ymmärtämisestä ja perheen kantavana voimana.
Perinteiset roolit olivat loogisia entisajan elämässä jossa elämä oli jatkuvaa raakaa työtä ja perheen puolustaminen hengellään oli useammin toteutuva asia. Elämänmenon muuttuessa olisi syytä miehen ottaa vastuuta sosiaalisesta puolesta ja lastenkasvatuksesta, sehän ei ole pois mieheltä, mutta sen mahdollistaminen vaatii muutosta myös työelämältä. Parempituloisella kyse saattaa olla väärien asioiden arvostamisesta ja työhön pakenemisesta, mutta pienituloisella ei ole varaa uuteen rooliin. Yhtään en siis väheksy niitä miehiä joiden työ on tänä päivänä äärimmäisen rankkaa eikä jaksamista muille elämänaloille oikeasti ole, elämänmenon muutos kun ei koske kaikkia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ja mitä olen kuullut muilta äideiltä ja tämä pitää paikkansa myös omalla kohdallani, niin tyttäreltä tulee ne kirpeimmät arvostelut. Vaikka olisit kuinka tasapuolisesti kohdellut lapsiasi.
Niin no. Riippuu tilanteesta. Voin kertoa, että minut on kasvatettu ihan eri tavalla kuin nuoremman lellikkiveljeni. Minulta vaadittiin kotitöitä, minut pakotettiin veljeni lapsenvahdiksi, jouduin itse selviytymään kaikesta, koulukiusaamiseeni ei puututtu jne. Veljelleni taas kuorittiin perunatkin valmiiksi vielä 18-vuotiaana. Ja miten se veli olikaan niin kiltti ja ihana mammanpoika ja minä ilkeä ja hankala. Niinpä, miksiköhän.
Olen äiti ja rakastan lapsiani. Tämä ei ole minulle mikään duuni, vaan tavallista elämää. Tavallista. Se riittää minulle.
En ymmärrä, miksi monet äidit nykyään valittavat lastensa hoitamisen raskaudesta. Lasten kanssa ei ole aina helppoa. Se kuuluu elämään.
Miksi joillakin on aina lastensa kanssa niin älyttömän raskasta, vaikka lapset ovat ihan tavallisia? Missä on vika? Onko vikaa viitseliäisyydessä? Eikö kuvitelma ja arki kohtaa?
Miksi joka asiassa pitää "peukuttaa"? Pitääkö lapsistaan huolehtivia vanhempia kehua asiasta? Pidän perheestä huolehtimista asiana, josta en tarvitse palautetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näistä naisten vastauksista paistaa läpi yksi ja sama ihmistyyppi..
Persoonallisuus.. tunnekylmä, laskelmoivia ja empatikyvytön ihminen joka on oikeasti "uhri" ja kaikki on aina muiden vika.ihminen joka ei koskaan kadu mitään ja jollain sairaalla tavalla nauttii saamastaan huomiosta virne naamallaan.
Miksi viellä ihmetellään jos Miehet heidät hylkäävät??
Harvoin kukaan suorasanaisesti kertoo, mitä ne nykyäiteihin kohdistuvat kovat odotukset ovat.
Osaako joku valaista minua asiassa? Miksi nyt on paljon raskaampaa olla äiti kuin esim.10-20 vuotta sitten?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täysin samaa mieltä! Mulla kaksi nepsylasta normi luokalla. Isoäiti vertailee heitä vauvaserkkuunsa jatkuvasti. Meillä mennyt ilmeisesti kaikki vaan mönkään muitten mielestä. Itse en ole tuota mieltä. En jaksa nykyään pitää yhteyttä niin paljon kuin ennen. Ja parhaiten sitä viihtyy sellaisten seurassa jotka ei koko ajan vertaile, arvostele suureen ääneen ja ymmärtävät erilaisuutta.
En myöskään ymmärrä, mikä siinä on niin vaikeaa. Jollei esim. sukulaisilla ole mitään mukavaa sanottavaa, niin eikö voisi olla vaan hiljaa?
Ihmetyttää, missä on sellainen empaattisuus ja ymmärtäväisyys äitejä kohtaan. Jos lapsi vaikka valvottaa niin ei se äiti kaipaa läksyttämistä siitä, miten on nyt taas (muka) vääränlaiset kengät lapsella jalassa. Ja sit just nää vertailut milloin kenenkäkin lapsiin. Ap
Ruvetkaa vastavuoroisesti ääneen vertaamaan appivanhempia omiin vanhempiin ja päinvastoin 😉
Vierailija kirjoitti:
Harvoin kukaan suorasanaisesti kertoo, mitä ne nykyäiteihin kohdistuvat kovat odotukset ovat.
Osaako joku valaista minua asiassa? Miksi nyt on paljon raskaampaa olla äiti kuin esim.10-20 vuotta sitten?
Tätä minäkim ihmettelen. Olen nykyäiti, eikä minua kukaan ole koskaan arvostellut. Enkä koe, että olisi suuria odotuksiakaan. Päinvastoin aina muistutetaan, että aina ei tarvitse olla täydellinen vanhempi ja joskus saa mennä sieltä, mistä aita on matalin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Harvoin kukaan suorasanaisesti kertoo, mitä ne nykyäiteihin kohdistuvat kovat odotukset ovat.
Osaako joku valaista minua asiassa? Miksi nyt on paljon raskaampaa olla äiti kuin esim.10-20 vuotta sitten?
Osasyynä on naisten estrogeenin lasku alemmalle tasolle mitä se oli vielä 15- 20 vuotta sitten. Tämä on ihan tutkittua faktaa.
En minäkään ole koskaan vanhemmuudestani mitään kehuja. Kaikki mitä olen tehnyt lasteni eteen on ollut muille itsestään selvää. Totta kai äiti vaihtaa työpaikkaa, kun molemmat vanhemmat eivät voi jatkaa lasten synnyttyä vanhoilla urillaan. Päivähoidosta palautetta tuli vain kun oli moitittavaa. Jos lapsella ei joku asia suju koulussa, syy on vanhemmissa. Jos asiat sujuvat hyvin, syy on koulun erinomaisessa opetuksessa tai lapsen luontaisessa lahjakkuudessa. Ei tietenkään siinä, että vanhemmat olisivat asiaa työstäneet kotona lapsen kanssa oikein urakalla. Lasten isä moitti ja moittii minua edelleen aina, kun on mahdollista. Milloin teen liikaa ja milloin liian vähän.
Kukaan ei odota, että isä hoitaisi yhtään mitään. Muistan lasten ollessa pieniä, miten anoppi kehui poikaansa jokaikisestä asiasta, mitä hän teki. Hienosti hän jaksoi käydä töissä, hienosti vaihtoi vaippaa, on niin osallistuva, kun välillä hakee lapsen päiväkodista. 80% lasten asioiden hoidosta oli minun tehtävänä ja kävin myös täysipäiväisesti töissä. Eipä paljoa ole kukaan kiitellyt.
Olen kateellinen äidilleni, jonka äitiys ei todellakaan ollut kovinkaan korkealla tasolla. Jotenkin minun piti lapsena vain tajuta miten asioita tehdään ilman, että kukaan kertoo etukäteen. Sitten kun toimin väärin, sain haukut ja välillä jopa selkäsaunan. Kouluasioista he eivät olleet tippaakaan kiinnostuneita, vaan pärjäsin jotenkuten. Nuorempaan sisarukseen laitettiin sitten paukut. Hänellä oli harrastuksia, hänen koulusta oltiin kiinnostuneita, hänelle annettiin taskurahaa eikä hänen tarvinnut mennä yhtä nuorena kesätöihin jne. Odotin koko nuoruuteni, että pääsen pois kotoa. Jostain syystä äitini kuvittelee, että lapsuuteni oli jotenkin onnellinen! Olen joskus pohtinut, että haluaisin hänelle täräyttää rehellisen mielipiteeni lapsuudestani, mutta en haluaisi olla ilkeä. Tosin ihmettelen mitä lapsuudessani oli sellaista, että äidilleni on tällainen harhakuvitelma syntynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Youtuben mammavlogaajat muistuttaa vaimona ja äitinä olon kauheudesta. Monissa talouksissa nainen vastaa lasten lisäksi huushollista. Varsinkin juhlapyhien aikaan naisten oletetaan järkkäävän koti kuntoon..
Valittavat ja arvostelevat isovanhemmat on kyllä energiasyöppöjä, kannattaa yhteys rajoittaa minimiin. Pershäiriöisten seura ei tee lapsten psyykeellekään hyvää, kasvaessaan kuulevat vaan kuinka heissä on aina jotain vikaa.
Päiväkodissa pitäisi kyllä antaa myös positiivista palautetta ja ymmärtää että vanhemmalle todella raskasta kuulla vain negatiivisia juttuja. Kannattaa ottaa puheeksi, koska ei ole asiallista.
Kyllä kannattaa edes yrittää kohauttaa olkiaan ulkopuolelta tuleville paineille, se on tärkeintä että perheenne voi hyvin ja että miehesi on sun tukena. Keskity hyviin juttuihin. Ulkopuolelta on kehuja vähän turha edes odottaa. Riittää että itse tiedät ja miehesi tietää, että teet kaiken niin hyvin kuin pystyt, kuten äidit yleensä pyrkivät.
Vierailija kirjoitti:
Ai nykyajan vanhemmat on tutkitusti enemmän läsnä lapsensa kanssa? Sinun tekemä tutkimus? Väittäisin, että tämä on juuri päinvastoin. Ellet sitten laske sen läsnä olemisen sillä, että laitetaan lapsi television/älylaitteen äärelle joka toimii lapsen vahtina ja mennään itsekkin samojen laitteiden ääreen. Sit havahdutaan vasta siinä vaiheessa siihen, että lapsi on kadonnut kämpästä, kun poliisi tulee pimpottaa ovikkelloo, että: "Hei, sun lapsesi tippui juuri ikkunasta/parvekkeelta".
Olen 1970-luvulla syntynyt. Moni lapsi joutui sairaalaan asti, kun olivat seikkailleet yksin jossain ja joutuneet onnettomuuksiin. Palovammoja, viiltohaavoja, murtumia, aivotärähdyksiä jne. Lapset olivat aina keskenään, en muista vanhempien koskaan olleen ulkona lasten kanssa, avain oli kaulassa jo 3-vuotiaana.
Monesti kertomuksista paistaa läpi uhriutuminen. Se ei ole hyvä tunne ja siitä alkaa aikamoinen kierre.
Anopit ovat kauheita. Miehet ovat kauheita. Omat perhesuhteet lapsuudessa ovat olleet kauheita. Onnenjyvät eivät tosiaankaan mene jaossa tasan. Jotenkin se oma elämä täytyy vain hyväksyä, että näillä mennään. Katkeruus ei asiassa auta.
Poikien äidit. Anopit. Usein anopit ihailevat vailla mitään suodatinta omaa poikaansa ja sitä, mitä poika on tehnyt. Toiset ovat sellaisia. Monet ovat. Pojat ovat olleet äidin lellikkejä, joten asia näkyy myös aikuisuudessa. Lellikit on kasvatettu lellikeiksi. Myös tyttölellikkejä vaivaa aikuisuudessa tietynlaiset keskenkasvuisen piirteet.
Valitkaa kumppaneiksi tasaisia ja järkeviä tyyppejä, niin myöhemmin perhearki rullaa sujuvasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja mitä olen kuullut muilta äideiltä ja tämä pitää paikkansa myös omalla kohdallani, niin tyttäreltä tulee ne kirpeimmät arvostelut. Vaikka olisit kuinka tasapuolisesti kohdellut lapsiasi.
Niin no. Riippuu tilanteesta. Voin kertoa, että minut on kasvatettu ihan eri tavalla kuin nuoremman lellikkiveljeni. Minulta vaadittiin kotitöitä, minut pakotettiin veljeni lapsenvahdiksi, jouduin itse selviytymään kaikesta, koulukiusaamiseeni ei puututtu jne. Veljelleni taas kuorittiin perunatkin valmiiksi vielä 18-vuotiaana. Ja miten se veli olikaan niin kiltti ja ihana mammanpoika ja minä ilkeä ja hankala. Niinpä, miksiköhän.
Kuulostaa lapselliselle sisaruskateudelle. Olisitko halunnut olla ainoa lapsi? Ehkä sinun on löydettävä joku "syy" aikuisiällä tekemiisi vääriin valintoihin? Onko terapeutti ollut tukena valemuistojen kehittelyssä?
Minulla on tuollainen sisar.
Vierailija kirjoitti:
Monesti kertomuksista paistaa läpi uhriutuminen. Se ei ole hyvä tunne ja siitä alkaa aikamoinen kierre.
Anopit ovat kauheita. Miehet ovat kauheita. Omat perhesuhteet lapsuudessa ovat olleet kauheita. Onnenjyvät eivät tosiaankaan mene jaossa tasan. Jotenkin se oma elämä täytyy vain hyväksyä, että näillä mennään. Katkeruus ei asiassa auta.
Poikien äidit. Anopit. Usein anopit ihailevat vailla mitään suodatinta omaa poikaansa ja sitä, mitä poika on tehnyt. Toiset ovat sellaisia. Monet ovat. Pojat ovat olleet äidin lellikkejä, joten asia näkyy myös aikuisuudessa. Lellikit on kasvatettu lellikeiksi. Myös tyttölellikkejä vaivaa aikuisuudessa tietynlaiset keskenkasvuisen piirteet.
Valitkaa kumppaneiksi tasaisia ja järkeviä tyyppejä, niin myöhemmin perhearki rullaa sujuvasti.
Just tän takia yhä useampi nainen pysyy sinkkuna.
Olet ap ihan oikeassa! Minä en ole saanut kuulla edes lapseni isältä, että olisin hyvä äiti - vittuilut ja arvostelua tulee sieltäkin. Ainoa, joka on joskus sanonut, että "sää oot tosi hyvä", on oma lapsi...