Mistä saatte uusia kiksejä ammatillisesti, jos "kaikki" jo saavutettu?

En usko, että sulla on kaikki saavutettu. Aina on olemassa seuraava askel ja seuraava porras. Huipullakin, vaikka siellä sen usein joutuu rakentamaan itse.

Ja yksi iso osa tätä on se, miten onnistuu tuuppaamaan nuorempia eteenpäin heidän saavutuksissaan. Auttamaan, ohjaamaan, nostamaan esiin.

Oletko valinnut liian yksinkertaisen työn? Ei oppimisille ole mitään ylärajaa

Oletko kokeillut jo alasi asiakkaan roolia? Tai konsultin? Eri näkökulma voisi virkistää?

Rupesin downshiftaamaan ja aloin tehdä neljän päivän työviikkoa. Saan nyt kicksejä kaikesta siitä kivasta mitä teen ylimääräisen vapaapäiväni aikana.

Mä en saa mun työssä kiksejä mistään ammatillisesta menestymisestä. Lähinnä, koska olen alalla, jossa ei voi mitenkään edetä (puheterapeutti). Saan iloa siitä, että nään työni vaikuttavan positiivisesti asiakkaiden elämään. Mutta työ sinänsä on tavallaan sitä samaa vuodesta toiseen. Mutta mulle se riittää ja viihdyn mun työssä.

Mun mies taas on talouspuolen hommissa, ja jokainen työpaikka on välivaihe kohti seuraavaa, kunnes lopulta tulee jotain (suurta?), en tiedä mitä. Koko ajan mielessä on seuraava siirto ja mitä tämän jälkeen. Mun mielestä se näyttää tosi raskaalta näkökulmalta työntekoon, että koskaan ei oo hyvä, vaan koko ajan on mielessä se joku seuraava askel.

Vaihtamalla alaa eli opiskelemalla jotain itsellesi aivan uutta joko työn ohella,  ostittaisella työajalla tai opintovapaalla.

Itse harrastelen yliopiston maksullisia avoimia kursseja. Tavoitteeni on ymmärtää eri asioita. Siinä on haastetta pitkälle.

Minä saan "kiksejä" ihan päivittäisistä pienistä onnistumisista, siitä että saa vaikka hyvää palautetta työkaverilta tai asiakkaalta, tai että olen omasta mielestäni tehnyt jonkun jutun hyvin. Joka päivä voi saavuttaa jotain.

Milloin kaikki on saavutettu? Minä olin ensin duunari, sitten opiskelin ja pääsin työnjohtajaksi. Siitä yksikönpäälliköksi ja lopulta alan konsultiksi. Joka kerta peruspalkka on noussut tonnilla.

Jos vielä olisi kykyä, halua ja kunnianhimoa, voisin tästä pyrkiä omaa esimiestäni vastaaviin töihin. Taas nousisi palkka ainakin tonnilla ja pääsisihän siitäkin vielä toimitusjohtajaksi.

Kaikkea ei voi saavuttaa. Vaihda alaa, varmasti löytyy jotain uutta tavoiteltavaa.

Minä saavutin yhdessä tehtävässä "kaiken", sitten vaihdoin samassa firmassa toiselle puolelle. Palkka pysyi, mutta uudet erilaiset hommat piristi kummasti. 

Liian tylsä työ? Ei aina tarvitse edetä ylöspäin, myös  laajentaminen palkitsee ja tuo uutta.

Vierailija kirjoitti:

Mä en saa mun työssä kiksejä mistään ammatillisesta menestymisestä. Lähinnä, koska olen alalla, jossa ei voi mitenkään edetä (puheterapeutti). Saan iloa siitä, että nään työni vaikuttavan positiivisesti asiakkaiden elämään. Mutta työ sinänsä on tavallaan sitä samaa vuodesta toiseen. Mutta mulle se riittää ja viihdyn mun työssä.

Mun mies taas on talouspuolen hommissa, ja jokainen työpaikka on välivaihe kohti seuraavaa, kunnes lopulta tulee jotain (suurta?), en tiedä mitä. Koko ajan mielessä on seuraava siirto ja mitä tämän jälkeen. Mun mielestä se näyttää tosi raskaalta näkökulmalta työntekoon, että koskaan ei oo hyvä, vaan koko ajan on mielessä se joku seuraava askel.

Joo, nämä talouspuolen ihmiset on just näitä, jotka sitten jossain vaiheessa alkavat kaipaamaan ja etsimään sitä työn todellista merkitystä. Ellei sitten ole umpimaterialisti, jolla ei kapasiteettia merkityksille.

Minusta on elämän tuhlausta olla jatkuvasti tyytymätön, jota kutsutaan "kunnianhimoksi". Mitään suurta pääpysäkkiä ei ole olemassa.

Vierailija kirjoitti:

Milloin kaikki on saavutettu? Minä olin ensin duunari, sitten opiskelin ja pääsin työnjohtajaksi. Siitä yksikönpäälliköksi ja lopulta alan konsultiksi. Joka kerta peruspalkka on noussut tonnilla.

Jos vielä olisi kykyä, halua ja kunnianhimoa, voisin tästä pyrkiä omaa esimiestäni vastaaviin töihin. Taas nousisi palkka ainakin tonnilla ja pääsisihän siitäkin vielä toimitusjohtajaksi.

Kuulostaapa tylsältä ja tyhjältä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Milloin kaikki on saavutettu? Minä olin ensin duunari, sitten opiskelin ja pääsin työnjohtajaksi. Siitä yksikönpäälliköksi ja lopulta alan konsultiksi. Joka kerta peruspalkka on noussut tonnilla.

Jos vielä olisi kykyä, halua ja kunnianhimoa, voisin tästä pyrkiä omaa esimiestäni vastaaviin töihin. Taas nousisi palkka ainakin tonnilla ja pääsisihän siitäkin vielä toimitusjohtajaksi.

 

Kuulostaapa tylsältä ja tyhjältä.

Tarkoitatko, että työura poissulkee perheen, ystävät, harrastukset ja monet muut haaveet, jotka saattavat joskus jopa rahaa vaatia? 

Eikä sillä, etteikö kodittoman narkin elämä jännää olisi. Jatkuva rahan ja kaman haaliminen, sekä väkivallan ja linnatuomion uhka tekee elämästä tosi jännittävää. Vaan makuasioitahan nämä.