Anopinkielen hyvinvointi
Osaako kukaan sanoa mistä johtuu, että anopinkieli kellastelee, että kuivattelee lehtiänsä? Oudosti moni lehti syksyn aikana tehnyt siten, että tyvestä kuihtunut kuivaksi lyhyeltä matkaa, mutta siitä ylöspäin latvaan terveen ja hyvinvoivan näköinen. Ja osa vain kellastuu keskeltä tai latvasta päin ja nuupahtaa. Ei pitäisi liikakastelua ainakaan, noin kerran kuussa lorautan jonkin verran sinne. Kokeilin toki myös jos kastelen liian, mutta ei se oikein tykännyt siitäkään. Osa lehdistä on kuitenkin myös ihan hyvinvoiviakin. Leikkelin jo tuossa useamman huonon lehden pois siitä. Tähän mennessä ollut sijaintina länsi-ikkuna, jonne paistanut vain ilta-aurinko, nyt pohjoisikkunalla. Anopinkielen pitäisi olla kestävä ja helppohoitoinen...
Kommentit (4)
Minä istun silloin tällöin sen päälle ilman kalsareita. Anoppi tykkää. Ei ole enää kellastunut...
Sama vika omissa anopinkielissä tänä vuonna. Yleensä ovat selvinneet mörkökuukausistakin hyvin. Kasvivalolla ja merilevällä nyt hoitelen.
Talvet on kyllä aina haastavia kasvien kanssa. Ilmava kasvualusta antaa kyllä anteeksi enemmän, jos kastelee liikaa.
Vierailija kirjoitti:
Mulla tekevät samaa tähän aikaan vuodesta. Epäilen valon puutetta, koska toisessa huoneessa on kasvilamppu ja siellä voivat paremmin.
Voi toki joo olla tuo syynä, ei nyt lisävaloja ole antaa, mutta eiköhän se selviä. Ruukussa kyllä nykyään paljon enemmän sen versoja, ja en muista aikaisemmin noin voimakasta lehtien heikkenemistä, kun oli vain emäkasvi yksin. Voisiko olla ravinnepuutos myös mahdollinen? Tai voisiko ruukku olla liian ahdas, ja se aiheuttaa jotain?
AP
Mulla tekevät samaa tähän aikaan vuodesta. Epäilen valon puutetta, koska toisessa huoneessa on kasvilamppu ja siellä voivat paremmin.