Lue keskustelun säännöt.
Kohta 40-vuotiaan naisen tyytymättömyys elämään
21.11.2023 |
Olen tuo otsikon nainen. On ilmeisesti ihan yleistä, että nelikymppisenä tulee eteen se, että mietitään omia valintoja. Aikuisuutta on jo takana. Viime aikoina olen ollut onneton parisuhteessa, olen tajunnut, että tietyt asiat eivät muutu ja mietin, haluanko jatkaa. Jos lapsia ei olisi, lähtisin heti. Kaipaisin ensisijaisesti yksinoloa ja ehkä jossain vaiheessa parisuhdetta, jossa puhallettaisiin yhteen hiileen.
Samanlaiset tunteet työpaikasta. Vaihdoin joitakin vuosia sitten alaa lasten synnyttyä. Harmittaa niin paljon, etten ikinä uskaltanut sille alalle, josta haaveilin. Nyt on ehkä liian myöhäistä. Valitsin turvallisen, mutta tylsän alan. Palkka ei ole kummoinen, mutta töitä on.
Miten palstalaiset olette ratkaisseet ikäkriisit? Ero vai alanvaihdos vai odotatteko, että tunteet menevät ohi?
Kommentit (46)
Nelikymppisenä pistin vihdoin lompakollani loisineen ja kotityöhaluttoman mieheni pihalle. Kriisin sijaan minusta tuli onnellinen, kun mököttäjä katosi sohvaltani ja sängystäni. Hyvä työpaikka kunnon palkalla minulla oli jo ennestään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samaa ikäluokkaa. En näe tyytymättömyyden liittyvän ikäkriisiin kuitenkaan. Vaan juurikin siihen tyytymättömyyteen. Että asiat eivät ole kuin itse haluaisi ja se hiertää mieltä päivittäin. Ja hiertänyt jo pitkään.
Itse olen tyytymätön parisuhteeseen, ollut jo pidemmän aikaa. En rakasta enkä halua miestäni, mutta kuitenkin kaikki on hyvin ja oikeasti pidänkin hänestä, kuin kaverista tai veljestä, mutta haikailen jatkuvasti vain jotain muuta. Edes sinkkuelämää. Omaa kotia joka olisi yksin minun. Vapautta tehdä mitä vaan, milloin vaan, kenen kanssa vaan.
Pelkään että onkin vain ohimenevä vaihe (mutta kauanko vielä kestää, nyt jo kestänyt vuoden..) ja että vain haihattelen asioita joita en sitten löytäisikään. Joten tässä ollaan, ja yritän psyykata itseäni miettimään muita asioita...
Minä lähdin jo 30-kriisin seurauksena kuuntelemaan sisäistä ääntä.
Nyt on turha tutkinto, ei kunnon työkokemusta, työttömänä. Vaihtaisin mielelläni tylsään työhön, mutta ei minua sellaiseen huolita.
N42
VOIMAANNU,olen kuullut siitä paljon hyvää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uskokaa pois, samoja ajatuksia on myös miehillä.
Entistä enemmän nähdään helposti nainen rajoitteena tai rasitteena. Eivät tietenkään kaikki.
Miehet eivät vain niin "helpolla" eroa, ennemmin sietävät tilannetta, vaikka itsekin toivoisivat eroa.
Oma avioliittokin on oikein hyvä, me puhallamme yhteiseen hiileen ja olemme toistemme parhaita ystäviä. Siitä huolimatta nyt 40+ iässä on välillä todella vahvana haave siitä, mitä voisi yksin ollessa tehdä, ja nimen omaan yksin eläessä ja asuessa. Ehkä se on jonkinlaista illuusiota kuviteltavasta vapaudesta.
Oma vapaushaaveeni on asua pienessä mukavassa asunnossa tai mummonmökissä, tehdä mitä haluttaa, mennä nukkumaan, kun siltä tuntuu, saisin sisustaa 100% omannäköisen asunnon, ottaa sellaisen lemmikin kuin haluan, mennä, tulla ja tehdä sitä mikä hyvältä tuntuu. Kääntöpuoli tietysti olisi yksin asuvan potentiaalinen yksinäisyys.
Oikeastaan paras tilanne olisi se, että voisimme vaimon kanssa päätyä sellaiseen ratkaisuun, jossa meillä olisi molemmilla omat kodit, joissa viettäisimme vaikka joka toinen viikonloppu jomman kumman luona aikaa; meillä olisi toisemme, mutta molemmilla myös omat kodit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nelikymppisenä pistin vihdoin lompakollani loisineen ja kotityöhaluttoman mieheni pihalle. Kriisin sijaan minusta tuli onnellinen, kun mököttäjä katosi sohvaltani ja sängystäni. Hyvä työpaikka kunnon palkalla minulla oli jo ennestään.
Kyllä vaikutat kylmältä akalta. Jätit siis miehesi sen vuoksi että hänellä oli pienemmät tulot kuin sinulla. Se on sitten joidenkin akkojen mielestä hänen lompakolla loisimistam Se ei tietenkään ole, jos miehellä on isot tulot ja pienituloinen nainen hyötyy siitä.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen tyytymätön parisuhteeseen, ollut jo pidemmän aikaa. En rakasta enkä halua miestäni, mutta kuitenkin kaikki on hyvin ja oikeasti pidänkin hänestä, kuin kaverista tai veljestä, mutta haikailen jatkuvasti vain jotain muuta. Edes sinkkuelämää. Omaa kotia joka olisi yksin minun. Vapautta tehdä mitä vaan, milloin vaan, kenen kanssa vaan.
Pelkään että onkin vain ohimenevä vaihe (mutta kauanko vielä kestää, nyt jo kestänyt vuoden..) ja että vain haihattelen asioita joita en sitten löytäisikään. Joten tässä ollaan, ja yritän psyykata itseäni miettimään muita asioita...
Noin 70 % avioeroista tapahtuu naisen aloitteesta, tuossa ikäluokassa ja hiukan siitä yli ja johtuu varmaankin juuri noista syistä. Että et ole 'ongelmasi' kanssa yksin. Muutkin heivaavat sen tylsän ukon pihalle ja lähtevät vapaampaa elämää kohti nauttimaan täysillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mites seksielämä, etkö saa mieheltäsi riittävästi vai oletko tyypillinen pihtari?
Eihän tuo sinänsä ole mikään ikäsidonnainen kriisi. Lähes jokainen tajuaa jossain vaiheessa, että olisi voinut tehdä parempiakin valintoja elämässään. Kriisi ei mene ohi itsestään. Sinun pitää miettiä jaksatko lähteä muuttamaan niitä asioita, joihin olet tyytymätön, vai nieletkö harmituksesi ja pusket vaan eteenpäin koska "täytyy".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Uskokaa pois, samoja ajatuksia on myös miehillä.
Entistä enemmän nähdään helposti nainen rajoitteena tai rasitteena. Eivät tietenkään kaikki.
Miehet eivät vain niin "helpolla" eroa, ennemmin sietävät tilannetta, vaikka itsekin toivoisivat eroa.
Oma avioliittokin on oikein hyvä, me puhallamme yhteiseen hiileen ja olemme toistemme parhaita ystäviä. Siitä huolimatta nyt 40+ iässä on välillä todella vahvana haave siitä, mitä voisi yksin ollessa tehdä, ja nimen omaan yksin eläessä ja asuessa. Ehkä se on jonkinlaista illuusiota kuviteltavasta vapaudesta.
Oma vapaushaaveeni on asua pienessä mukavassa asunnossa tai mummonmökissä, tehdä mitä haluttaa, mennä nukkumaan, kun siltä tuntuu, saisin sisustaa 100% omannäköisen asunnon, ottaa sellaisen lemmikin kuin haluan, mennä, tulla ja tehdä sitä mikä hyvältä tuntuu. Kääntöpuoli tietysti olisi yksin asuvan potentiaalinen yksinäisyys.
Tämän takia monet hommaa kesämökin. Sinne pääsee toista karkuun ja toteuttamaan itseään.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen tyytymätön parisuhteeseen, ollut jo pidemmän aikaa. En rakasta enkä halua miestäni, mutta kuitenkin kaikki on hyvin ja oikeasti pidänkin hänestä, kuin kaverista tai veljestä, mutta haikailen jatkuvasti vain jotain muuta. Edes sinkkuelämää. Omaa kotia joka olisi yksin minun. Vapautta tehdä mitä vaan, milloin vaan, kenen kanssa vaan.
Pelkään että onkin vain ohimenevä vaihe (mutta kauanko vielä kestää, nyt jo kestänyt vuoden..) ja että vain haihattelen asioita joita en sitten löytäisikään. Joten tässä ollaan, ja yritän psyykata itseäni miettimään muita asioita...
Miksi et hankkisi sitä omaa unelmiesi kotia? Ei parisuhteen tarvitse sen vuoksi päättyä.
Sama suunnitelma on itselläni ja jonain päivänä vielä toteutan sen :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muutoksen pelko on inhimillistä, mutta yleensä turhaa. Lähes poikkeuksetta esim. eroa pitkään pohtineet katuvat vain sitä, miksi ihmeessä eivät uskaltaneet aikaisemmin, kuinka paljon meni aikaa hukkaan arpoessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nelikymppisenä pistin vihdoin lompakollani loisineen ja kotityöhaluttoman mieheni pihalle. Kriisin sijaan minusta tuli onnellinen, kun mököttäjä katosi sohvaltani ja sängystäni. Hyvä työpaikka kunnon palkalla minulla oli jo ennestään.
Kyllä vaikutat kylmältä akalta. Jätit siis miehesi sen vuoksi että hänellä oli pienemmät tulot kuin sinulla. Se on sitten joidenkin akkojen mielestä hänen lompakolla loisimistam Se ei tietenkään ole, jos miehellä on isot tulot ja pienituloinen nainen hyötyy siitä.
Mieheni omasta tahdostaan jättäytyi pois työelämästä ja käytti tukirahansa omiin menoihinsa. Maksoin yksin kaikki kotitaloutemme ja lastemme menot sekä hoidin kotityöt. Kun emme päässeet miehen kanssa sopuun velvollisuuksien jakamisesta, hankin meille maksullista pariterapiaa päästäksemme johonkin ratkaisuun. Mies jätti kesken terapeutin "puolueellisuuden" vuoksi.
Jännä tulkinta, että minä olin jotenkin kylmä, vaikka vuosia kustansin ja pyöritin arkeamme yksin miehen keskittyesså itseensä. Luulisi empaattisen miehen edes lapsistaan huolta pitävän, vaikkei vaimostaan jostain syystä pitäisi millään tasolla.
Jos mun mies asuisi muualla, niin hankkisin kotiini toisen miehen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen tyytymätön parisuhteeseen, ollut jo pidemmän aikaa. En rakasta enkä halua miestäni, mutta kuitenkin kaikki on hyvin ja oikeasti pidänkin hänestä, kuin kaverista tai veljestä, mutta haikailen jatkuvasti vain jotain muuta. Edes sinkkuelämää. Omaa kotia joka olisi yksin minun. Vapautta tehdä mitä vaan, milloin vaan, kenen kanssa vaan.
Pelkään että onkin vain ohimenevä vaihe (mutta kauanko vielä kestää, nyt jo kestänyt vuoden..) ja että vain haihattelen asioita joita en sitten löytäisikään. Joten tässä ollaan, ja yritän psyykata itseäni miettimään muita asioita...
Noin 70 % avioeroista tapahtuu naisen aloitteesta, tuossa ikäluokassa ja hiukan siitä yli ja johtuu varmaankin juuri noista syistä. Että et ole 'ongelmasi' kanssa yksin. Muutkin heivaavat sen tylsän ukon pihalle ja lähtevät vapaampaa elämää kohti nauttimaan täysillä.
Kyllä ne tyypilliset eron syyt edelleenkin ovat vastuiden kasautuminen naiselle ja miehen päihdeongelmat. Miesten uhriutumisjargoniassa toki syynä nähdään vaihtelunhalu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskokaa pois, samoja ajatuksia on myös miehillä.
Entistä enemmän nähdään helposti nainen rajoitteena tai rasitteena. Eivät tietenkään kaikki.
Miehet eivät vain niin "helpolla" eroa, ennemmin sietävät tilannetta, vaikka itsekin toivoisivat eroa.
Oma avioliittokin on oikein hyvä, me puhallamme yhteiseen hiileen ja olemme toistemme parhaita ystäviä. Siitä huolimatta nyt 40+ iässä on välillä todella vahvana haave siitä, mitä voisi yksin ollessa tehdä, ja nimen omaan yksin eläessä ja asuessa. Ehkä se on jonkinlaista illuusiota kuviteltavasta vapaudesta.
Oma vapaushaaveeni on asua pienessä mukavassa asunnossa tai mummonmökissä, tehdä mitä haluttaa, mennä nukkumaan, kun siltä tuntuu, saisin sisustaa 100% omannäköisen asunnon, ottaa sellaisen lemmikin kuin haluan, mennä, tulla ja tehdä sitä mikä hyvältä tuntuu. Kääntöpuoli tietysti olisi
Jokainen mies tarvitsee takkahuoneen jossa voi juoda olutta ja kuunnella Irwiniä rauhassa kun vaimo keskittyy omiin hommiin toisaalla.
"Jokainen mies tarvitsee takkahuoneen jossa voi juoda olutta ja kuunnella Irwiniä rauhassa kun vaimo keskittyy omiin hommiin toisaalla.
Ja nämä vaimon "omat hommat" on kotityöt ja yhteisten lasten hoito?
Yleensä se tyytymättömyys ei mene ohi, vaan pahenee vuosien myötä. Tulee katkera ja nalkuttava ihminen, joka koko ajan kaipailee menetettyjä mahdollisuuksiaan nuoruudessa.
Sinuna lähtisin vain rohkeasti kohti sitä elämää, jota haikailet nyt - alanvaihto, ero ja oman elämän haltuunotto. Sitten ei tarvitse vanha miettiä omia "vääriä" valintojaan.
Nuorena voi tehdä virheitä, mutta mikään ei estä korjaamasta niitä.