Aikaisinheräämishullu tässä hei! Heräsin viideltä. Entä sinä?
Olen nautiskellut hitaasta aamukahvista ja lukenut uutisia. Muut heräävät vasta kahdeksalta ja päivä alkaa.
Eilen nukuin pommiin ja heräsin vasta 6.45! Silloin suututti.
Milloin te heräsitte tänään?
Kommentit (59)
Viideltä. En tosin vapaaehtoisesti. Jos ei olisi pakko käydä töissä niin heräisin 14-15 aikaan ja kävisin nukkumaan 7-8 aikaan aamulla.
Heräsin puoli kolmelta. Mieluummin olisin herännyt viideltä.
Heräsin puoli kuudelta enkä malttaisi odottaa puolille päiville, että pääsen kuusimetsään. 🌲
Herään joka päivä klo 6, koska kissa herättää. Vapaapäivä on tänään. Olen vaan maannut sitten sängyllä ja selannut kännykkää, en halua vielä nousta mutta unta ei enää saa
Olen ollut hereillä koko yön. Shakki matti
Kello soi arkisin aina klo 6. Nukkumaan menen noin 21.30
Heräsin puoli neljä, lähdin tunnin lenkille ja olin aamukahvilla viiden jälkeen. Rauhallisesti sain lukea aamun nettilehden ennen työpäivää.
Viideltä myös kuten aina.
Keittelin kahvia ja katsoin yhden hömppäjoululeffan ennenkuin herätin mieheni. Nyt syöty jo 2. aamiainen ja kohta avantoon.
t eläkemummo
Heräsin klo 04, nukkumaan menin jotain klo 23 paikkeilla
Herää joka aamu kello 5-6 välillä. Nukun 8 h. yöni putkeen herämättä kertaakan .Pois 8 h. saa tietää nukkumisen menon alkaminen.
Heräsin n. 4.30 ja nousin ylös viideltä, kuten joka aamu. Tykkään varhaisista aamuista, kun muut vielä nukkuvat. T. Tk-eläkeläinen
4:59, yleensä ollut aina kaikessa pikkasen parempi muita
Nämä muita ihmisiä parempana itseään pitävät aamuvirkut ovat niin huvittavia. Kehutaan että herättiin aamuyöllä ja on ehditty leipoa jo 10 pellillistä pullaa, mutta sitten ollaan parin tunnin päästä menossa päikkäreille 😂
Ennen viittä se on herättävä että ehtii kuudeksi töihin.
Heräsin 2:30 laatimaan Helsingin hovioikeuteen kirjelmää. Nyt lähden silmäleikkaukseen. Menin nukkumaan 22:30.
Vierailija kirjoitti:
Nämä muita ihmisiä parempana itseään pitävät aamuvirkut ovat niin huvittavia. Kehutaan että herättiin aamuyöllä ja on ehditty leipoa jo 10 pellillistä pullaa, mutta sitten ollaan parin tunnin päästä menossa päikkäreille 😂
Miten niin aamuvirkut pitävät itseään muita parempina?
Vierailija kirjoitti:
Menen nukkumaan iltaisin kymmeneltä ja herään aina ilman kelloa viideltä. Myös tänään, viikonloppuisin ja lomilla. Mitä ihmeellistä tässä pitäisi olla?
Sanoikin joku, että pitäisi olla jotain ihmeellistä?
Nukahdin joskus lähempänä viittä. En ole koskaan ymmärtänyt aamuvirkkuja ja sitä, että joku menee nukkumaan samaan aikaan kuin päiväkoti-ikäiset.
En ole vielä herännyt