Lue keskustelun säännöt.
Hirveä olo. Sanoin miehelle, etten tiedä rakastanko häntä ja
15.11.2023 |
että onko parisuhteessa muka normaalia, että toista kohtaan ei tunne mitään vetoa eikä kiinnostusta, ja että tuntemukset ovat kuin veljeä kohtaan.
Mies tietysti loukkaantui, enkä ihmettele, on varmaan hirveää kuulla tuollaista puolisoltaan.
Ja varsinkin kun mies oli juuri laittanut ruokaa, siivonnut, ja halusi viettää kanssani aikaa.
Mutta en voi valehdella ja teeskennellä ja oli pakko olla rehellinen, mies tietää että mietin eroa, mutta hän ei millään ymmärrä miksi haluan erota "hyvästä suhteesta".
Pakkohan minun oli rehellisesti kertoa miksi ero pyörii mielessä.
Vai teinkö väärin?
Miksi rakkauteni ja kaikki tunteeni ovat näin hukassa? Mihin ne ovat hävinneet, miksi en tunne mitään?!
Kommentit (104)
Ap, onhan se aivan selvä. Olet tyhjä tunteista. Joita ehkä joskus oli. Sinun on aika mennä elämässä eteenpäin. Yhtään välittämättä mitä teet muille ympärilläsi. Miehellesi, lapsillesi, muillekin. Koska minä, minä, minä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eikös sen sanominen mitä haluaa kuulu aivan perusasioihin parisuhteessa sen alusta lähtien? Mikä ihmeen ongelma aplla on sitten ollut kun ei ole saanut sanotuksi omia ajatuksiaan toiselle.
Avauksessa tai apn kommenteissa tähän saakkaa mainittu ei ole lainkaan väkivaltaa joten ei ole enää uskottavaa jos tarinassa se kortti kaivetaan esiin ettei vaan päästäisi asian aivan ytimeen. Pelkoon olla rehellisesti oma itsensä ja siitä seuranneeseen miellyttämisen haluun.
Ap on pahinta laatua oleva pettäjä omalla tavallaan. On vuosikausia suhteessa valheellisesti.
Aloittaja, sussa ei ole mitään vikaa. Noin vaan välillä voi käydä että tunteet ja halu olla yhdessä häviää. Itselläni on kerran käynyt niin yhdessä pitkässä suhteessa ja kun erottiin niin ei jäänyt ikävä exää. Nyt sitten edellinen pitkä suhteeni oli sellainen missä minut jätettiin samasta syystä. Exäni kyllästyi muhun ja kun hän kuitenkin vetkutteli siitä huolimatta kanssani vasten tahtoisesti pari vuotta ainakin hän alkoi inhoamaan mua. Toki näin itsekkin että hänestä oli tullut inhottava mua kohtaan (kun häntä vain inhotti mun naama lopulta) mutta itse olin jotenkin päättänyt että haluan olla yhdessä. Erohan siitäkin lopulta tuli.
Musta toi teidän juttu kuulostaa vähän samalta, ja kyllähän sen tuntee ja tietää itse kun tunteet on kuolleet. Keräätte vain mielipahaa kun jatkatte, puolin ja toisin. Ja vaikee kuvitella että ne tunteet sieltä tulis uudelleen jos hampaat irvessä yrittää. En muista sanoitko että oletko ollut joskus sinkku mutta toki se on totta että jos olet vaikka päälle 4 kymppinen niin kunnollisen miehen löytäminen voi olla haastavaa. Itse olen ollut nyt reilun vuoden sinkkuna, touhu meni niin toksiseksi meillä että ihan hyvältä tuntuu hengähtää. Pelkään että sullakin voi käydä niin että alat vain lopulta inhota miestäs.
Eikös sen sanominen mitä haluaa kuulu aivan perusasioihin parisuhteessa sen alusta lähtien? Mikä ihmeen ongelma aplla on sitten ollut kun ei ole saanut sanotuksi omia ajatuksiaan toiselle.
Avauksessa tai apn kommenteissa tähän saakkaa mainittu ei ole lainkaan väkivaltaa joten ei ole enää uskottavaa jos tarinassa se kortti kaivetaan esiin ettei vaan päästäisi asian aivan ytimeen. Pelkoon olla rehellisesti oma itsensä ja siitä seuranneeseen miellyttämisen haluun.