Millaista perhe-elämää voi elää, jos puoliso on jatkuvasti viikkoka työmatkalla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No just sillä lailla, että puoliso sopeutuu ja joustaa. Jos kyse on lapsettomasta parista, tuo voi ihan hyvin toimiakin, jos toinen osapuoli tykkää siitä, että on myös paljon omaa aikaa olla itsekseen. Mutta jos on lapsia, se tarkoittaa puolisolta paljon joustamista. Sen matkatyössä olevan uran ehdoilla mennään. Ei olisi kyllä oma juttuni, koska ei olisi sovitettavissa esim. oman urani kanssa, enkä suostu vaihtamaan alaa (tämä sattuu olemaan unelma-ammattini), ja muutenkin tuo rajoittaisi liikaa omaa elämääni.

Suomessa pyritään vahvasti samalle viivalle, mutta sekin johtaa epätasa-arvoon, kaikki eivät halua juuri sille määritellylle viivalle. On myös meitä, joita ei kiinnosta uralla eteneminen ykkösprioriteettina tai lainkaan, vaan perhearvoihin perustuva elämä.

Ei minulla pointtina pelkkä ura ollutkaan, vaikka sen erikseen mainitsinkin. Ihan samalla lailla muutkin omat asiat kärsivät, enkä toisaalta oikein näe, miten perhearvoihin perustuvaan elämään sopii sellainen, että toinen vanhempi on kovin paljon poissa perheen arjesta. Ja tuossahan nimenomaan ON ura ykkösprioriteetti, jos se menee perheen edelle, eli ollaan jossain ulkomailla töissä ja muu perhe keskenään kotona.

Vierailija kirjoitti:

Itse en ymmärrä yhtään miksi jotkut haluavat aktiivisen aikuisajan muistuttavan lähinnä eläköityneen pariskunnan kotikeskeistä rutiinia. Todellakin on ammatteja, joissa ollaan viikkoja tai kuukausia pois kotoa. Ei kenelläkään tosi-yrittäjällä edes riitä vuorokauden tunnit, kun hommat vaativat.

Mulle sopii, että aikuisilla on menoja kalenterissa. Jompi kumpi on lasten kanssa, niin etteivät kasva yksin. Tässä on joku ihme vaatimus sellasesta tasaisesta, ohjatusta ja taulukoidusta arjesta ja parisuhteesta. Kun itse menin naimisiin, ajattelin, että kaksin on jännempi elämä. Ei siihen liity yrittäjän työmäärän suitsiminen just silloin kun rauta on kuuma. Katsoin aina kauas, ja kyllä on mielestäni kannattanut kaikkien kannalta. Kannatti olla rutisematta ja masentumatta ja tavoitella jotain muuta kuin yhteistä päivällisaikaa, tasavertaista vanhemmuutta ja yhteisiä iltakävelyjä. Ne kuuluu sit ehkä vanhuuteen. Nyt kun työ on muuttunut 25 vuod

Mutta nimenomaanhan toisella EI voi olla niitä menoja kalenterissa, jos hän on yksin vastuussa pitkiä aikoja. Ei voi välttämättä edes harrastaa mitään. Ja tuohan juuri johtaa johon taulukkoelämään. Ja esim. omaan elämääni ei sopisi sellainen, koska minulla on paljon omia menoja eri aikaan kuukaudessa - en pysty sovittamaan niitä kaikkia johonkin viikkoon tai kahteen, jos olisi tilanne, että vain silloin kumppani pystyy olemaan lasten kanssa.