Olen itsetuhoinen mutta ainoa syy mikä minut saa jäämään on se, etten halua aiheuttaa tuskaa läheisilleni.
En osaa tehdä elämästäni hyvää. Tämä on minulle painajaista ja olen jäänyt mieleni vangiksi. Itseinho on voimakasta, en kykene töihin enkä normaaliin arkeen. Olen sössinyt raha-asiani todella pahasti, kavereita ei ole sillä en pysty ylläpitämään ihmissuhteita. Työt aina uuvuttavat minut niin että lopulta olen niin huonona etten pääse sängystä enää ylös. En koe pärjääväni missään.
Olen usein miettinyt että haluan vain lähteä, olen miettinyt paljon tapoja ja ollut varma, että sen teen.
Olen kuitenkin tullut päätökseen etten kestäisi tehdä sitä vanhemmilleni. En kestä sitä millaista syyllisyyttä ja tuskaa voivat kantaa, he ovat jo tarpeeksi kokeneet tässä elämässä ikäviä asioita.
Yritän tässä sitten vain hengittää ja selvitä päivä kerrallaan. Mitään tavoitteita ei oikein ole koska yksinkertaisesti en pysty mihinkään. Pakko siis vaan jotenkin vain kestää. Onneksi unissa on hyvä olla, siellä seikkailen ja tapaan ihmisiä. Ne lohduttavat minua kun saan nukkua ja saan kokemuksia unissa.
Kommentit (12)
Olen samassa jamassa, mutta myös itse perheellinen. Omille vanhemmilleni tekisin sen kyllä mielelläni, sillä he ovat minut tällaiseksi kasvattaneet, ylisuorittajaksi joka uupuu kerta toisensa jälkeen. Mutta omalle perheelleni en voisi sitä tehdä ikinä.
Voimia muillekin.
Minä myös haluan valveilla ollessani kadota erilaisiin elokuviin ja sarjoihin. Etenkin fantasiasarjat ovat jollain lailla lohduttavia, niin erilaisia kuin tämä tosielämä. Minun on kai vaikea hyväksyä millaista tämä elämä todellisuudessa on. Se on niin erilaista kuin olisin voinut kuvitella vaikka 15 vuotta sitten. Minun täällä on kylmä ja huono olla, pelottaa.
Saa olla onnellinen, että ruokaa on kaapissa ja lämmin asunto ainakin toistaiseksi vielä. Tiedä vaikka nekin joskus viedään mutta on ainakin jotain mistä olla tyytyväinen. Ap
ei tule sinussa vahinkoa tuskin kukaan jää kaipaamaan meille muille vaan etua kun poistut kuluttamasta. mistä on tullut luulo että kaikki kusipäät ovat ainut kertaisia ovat netto maksajia. itsari paras teko minkä osaat jos sitäkään.
Vierailija kirjoitti:
ei tule sinussa vahinkoa tuskin kukaan jää kaipaamaan meille muille vaan etua kun poistut kuluttamasta. mistä on tullut luulo että kaikki kusipäät ovat ainut kertaisia ovat netto maksajia. itsari paras teko minkä osaat jos sitäkään.
Onneksi olen päättänyt jatkaa maallista vaellustani, jollei muuta hyvää niin on siitä edes kiusaa kaltaisillesi, jotka kehottavat toisia itsariin.
🖕😂🖕
Perhe on ihan hyvä syy olla tekemättä peruuttamatonta. He joutuisivat koko elämänsä miettimään mitä tekivät väärin kanssasi.
Roiku nyt siinä ajatuksessa ja ota yhteys johonkin auttavaan tahoon. Älä jää yksin noiden ajatusten kanssa.
Nyt elämme aika vaikeita aikoja, mutta niin on ollut ennekin ja aina niistä on päästy ainakin vähän parempaan.
Camusin Sisyfuksen myytti on mainio vasta-argumentti itsetuholle. Lue.
Vähän sama. Mutta ajattelen että lapset saattaisivat tarvita minua vielä, vaikka tähän astikaan eivät ole tarvinneet. Ja toivuin minäkin vanhempieni lähdöstä.
Sä olet normaali. Vaatimukset ihmisille epänormaaleja ja näissä olosuhteissa. Muutkin samassa tilanteessa, vaikkei ole itsetuhoisuutta. Hyvä että unet toimivat. Sä oletkin se normaali ja maailma on hullu.