Sukupuolitautien pelko. Onko tähän mitään kultaista tietä?
Onhan näihin hyvät lääkkeet ja näin, että ei ole maailmanloppu. Asiaa kuitenkin, kun lähtee tutkimaan, niin toiseen ei voi edes koskea. Olen itse tilanteessa, jossa en ole ollut kenekään kanssa vielä. Olen ihan aikuinen (miespuolinen), eli järkeä pitäisi olla näiden asioiden suhteen iän puolesta. Mahdollisuuksia on ollut poikuuden menettämiseen, mutta olen jänistänyt, kun tämä asia on juurikin mietityttänyt.
- Uskooko moni toisen sanaan, että ei ole mitään? Onko kukaan näyttänyt testituloksia?
- Käykö monikaan sukupuolitesteissä, kun seksisuhde/säätö/yhdenillajuttu vaihtuu? Entä ihan parisuhteen päätyttyä?
- Kondomi on ihan itsestäänselvyys, mutta suojautuuko kukaan suuseksissä? Onko kondomia silloin paikoillaan? Ei varmaan, eikä naiselle annettaessa (jokin suuseksisuoja).
Kondylooma taitaa olla sellainen, että lähes mahdotonta välttyä siltä elämänsä aikana?
Miten näissä siis pitäisi toimia, että pelko ei rajoita tekemistä, mutta ei tule liian "turn off" meininkiä?
Kommentit (16)
Samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa; käytä AINA kondomia kaikenlaisessa seksissä. Se että vaadit kondomia, ei ole turn off, vaan mielestäni kertoo vain siitä että olet fiksu. Jos ryhdyt pidempiaikaiseen suhteeseen, voitte molemmat käydä testeissä, jos haluatte jättää kondomin pois (toki muunlainen ehkäisy tarvitaan silti, ellei raskaus vielä kuulu suunnitelmiin). Ymmärrän huolesi, sillä olin itse vuosikausia todella HIV-kammoinen ja juoksin itse testeissä säännöllisesti, vaikken koskaan mitään riskejä ollut ottanut. Toki, jos koet että huolesi menee liian pitkälle ja se jatkossakin estää harrastamasta seksiä, voit kokeilla vaikka terapeutille puhumista.
Vaimoni kävi HIV-testeissä ennen häitä vaikka ei ollut koskaan harrastunut seksiä.
Vierailija kirjoitti:

Oliko pelko että huumeneulojen mukana tullut tartunta.
Tosi hyvä, että pohdit näitä asioita ja haluat olla varovainen.
- Uskooko moni toisen sanaan, että ei ole mitään? Onko kukaan näyttänyt testituloksia?
-> Ikinä ei kannata luottaa pelkkään sanaan. Testituloskin näyttää vain testaushetken tilanteen, eli jollain parin viikon takaisella testituloksen esittelyllä ei ole mitään arvoa ellei sitten olla jo parisuhteessa ja voi luottaa siihen, ettei toinen ole käynyt vieraissa.
- Käykö monikaan sukupuolitesteissä, kun seksisuhde/säätö/yhdenillajuttu vaihtuu? Entä ihan parisuhteen päätyttyä?
-> Kumppanin kanssa käytiin kumpikin testeissä kun suhde vakiintui ja haluttiin jättää kumi pois. Tämä oli molemmille ihan itsestään selvyys, että näin toimitaan. Kumpikin on huolehtinut aina tahoillaan ehkäisystä, mutta koska molemmilla on ollut sen verran useita kumppaneita mentiin "ei vara venettä kaada" ajatuksella.
- Kondomi on ihan itsestäänselvyys, mutta suojautuuko kukaan suuseksissä? Onko kondomia silloin paikoillaan? Ei varmaan, eikä naiselle annettaessa (jokin suuseksisuoja).
-> Tässä en ole aina ollut varovainen vaan suuseksiä on ollut puolin ja toisin ilman suojaa. Mikään ei kuitenkaan estä suojautumasta suuseksissäkin ja viisatahan se vain on.
Kondylooma taitaa olla sellainen, että lähes mahdotonta välttyä siltä elämänsä aikana?
-> Voi siltä välttyä, mutta varmaan yleisin ja helpoiten saatava sukupuolitauti se on. Itselläni ei ole koskaan ollut kondyloomaa, vaikka kumppaneita on ollut useampia ja nuorempana kyllä myönnän olleeni välillä melko huolimaton. Kumppanillani on ollut nuorempana kondylooma ja oli kuulemma erittäin helppo hoitaa pois. Vaikein osuus oli mennä lääkärin pakeille.
Miten näissä siis pitäisi toimia, että pelko ei rajoita tekemistä, mutta ei tule liian "turn off" meininkiä?
-> Puhut avoimesti kumppanille ja kerrot huolestasi. Ei kannata yrittää jonkun satunnaisen tuttavuuden kanssa, kerta asia huolettaa sinua noin paljon. Voit myös kääntyä ihan ammattilaisen pariin ja keskustella asiasta. Väestöliiton neuvonnosta voi kysä ammattilaisilta anonyymistikin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaimoni kävi HIV-testeissä ennen häitä vaikka ei ollut koskaan harrastunut seksiä.
Oliko pelko että huumeneulojen mukana tullut tartunta.
Ei.
Harrastin etelä-Amerikassa seksiä maksullisen kanssa ja käytin kondomia suuseksissä ja yhdynnässä, muttta mietin että kun neito nuoli peppureikää ja kasseja niin voiko sp-tauti tarttua myös niin (esim kun myöhemmin kalu lepää kasseja vasten niin voiko pöpö levitä ?)

Jos muistit sanoa hokkuspokkus simsalabim ja heittää 2 kärrynpyörää ennen, olet turvassa. Muussa tapauksessa voi tarttua suojaamattomasta nuolemisesta riippumatta kalun ja kassien asennosta.
Toisen sanaan voi luottaa, mutta siihen ei pidä uskoa, etenkin, jos on kyse sp-taudeista. Monet ihmiset nimittäin järkeilevät tähän tapaan: olen käynyt sp-testeissä 10 vuotta sitten, kun oli outoa vuotoa/alapääoireilua ja ne olivat negatiivisia, nyt ei ole mitään oireita, joten nytkään ei voi olla mitään tautia, joten "minut on testattu, ei ole tauteja, voidaan siis olla ilman kumia".
Aina pitää käyttää kumia, jos haluaa välttyä sp-taudeilta. Seon vain merkki siitä, että välittää paitsi omasta terveydestään, myös toisen.
"Miten näissä siis pitäisi toimia, että pelko ei rajoita tekemistä, mutta ei tule liian "turn off" meininkiä?"
varmaan hyvin yksilöllistä. Itselle riittää se, että tiedostan ja hyväksyn oman sp-tautikammoni ja uskallan puhua näistä asioista seksipartnereideni kanssa. Kaikki ovat ymmärtäneet. Kumin käyttö, sen paikalleen laittaminen jne. voivat myös olla hyvin kiihottavia hetkiä, ainakin itse pidän hyvin kihottavana sitä, että saan nähdä miten miehen oma käsi hyväilee omaa kalua ja hellästi mutta vakaasti ja jämäkästi rullaa kumin siihen päälle. Minusta se on vain äärettömän seksikästä. Ja sitten kun sen koko komeuden saa sisälleen... aiai... muutenkin olen aina arvostanut enemmän niitä miehiä, jotka kysymättä vetäisevät kumin esiin kuin niitä. jotka suuripiirtein ensi kertaa tavatessa alkavat kysellä, että annanko ilman kumia
(muuten: olen nainen, aina halunnut elää elämäni ilman yhtäkään sp-tautia. Nyt on ikä 45 eikä ole teittävästi yhtään sp-tautia ollut. Koskaan en ole suostunut seksiin lyhyissä tai juuri alkaneissa suhteissa ilman kumia ja koskaan ei suuseksiäkään ilman kumia kyhyissä suhteissa. Suuteleminenkin on juuri alkaneissa suhteissa vähän niin ja näin, ellei sitten ole voitu puhua todella avoimesti miehen kanssa näistä asioista ja miinä olen vakuuttuut miehen valistuneisuudesta tässä suhteessa. Seksitaudit kun voivat muuten levitä myös suutelemisella: suussakin voi olla tartuntoja....). Minulta on otettu sp-testejä pyytämättä pari kertaa, molemmat gynekologisten vaivojen selvittämisen yhteydessä ja sitten olen yleensä käynyt aina ennen suhteen muuttumista seksisuhteeksi testissä, jos olen harrastanut yhden illan suhteita. Onneksi meidän kaupungissa niihin testeihin pääsee.
Tottakai kondomia. Myös suuseksissä ja naisen nuolennassa.
Ongelmana on se, että monikaan ei tiedä, onko tautia vai ei. Esim oireetonta kondyloomaa eikä herpestä testata. Herpes voi tarttua myös ristiin, eli elimestä suuhun ja suusta elimeen.
Suuseksissuojia voi ostaa apteekeista tai alan liikkeistä tai leikata kondomin kahtia.
Kondyloomalta tai herpekseltä ei voi kokonaan välttyä, mutta riskejä voi pienentää.
Monihan käyttää kondomia ehkäisynä parisuhteessakin. Ei turn off. Suuseksisuoja on myös normaali väline, jos ei ole varmuutta taudeista. En minä ainakaan haluaisi seksiä ilman suuseksiä ja kondomi/suuseksi suoja mahdollistaa turvallisemman seksin. Yleensä kannattaa ottaa puheeksi suojautuminen jo etukäteen. Esim sanoa, että pitää suuseksistä mutta haluaa siinäkin suojautua.
Sukupuolitautiteisteissä kannattaa käydä säännöllisesti, jos on seksuaalisesti aktiivinen. Esim testauttaa itsensä 3 kk tai puolen vuoden välein. Jos on suojaamaton kontakti, niin tietenkin aina myös sen jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Käytä aina kondomia kaikessa seksissä ja ehdottomasti suuseksissä, etköhän sillä ole hyvin suojattu. Älä usko kenenkään sanomisiin, ettei ole mitään, ellei hänellä ole näyttää testituloksia, näissäkään ei tietysti näy kaikki. Sitten kun on pitkäaikainen seurustelusuhde, niin testit ennen kondomin pois jättöä.
Laitoin kondomin kieleen ennen suuseksiä, mutta nainen oli kuolla nauruun.
Vierailija kirjoitti:
Harrastin etelä-Amerikassa seksiä maksullisen kanssa ja käytin kondomia suuseksissä ja yhdynnässä, muttta mietin että kun neito nuoli peppureikää ja kasseja niin voiko sp-tauti tarttua myös niin (esim kun myöhemmin kalu lepää kasseja vasten niin voiko pöpö levitä ?)
Maksullinen "seksi" ei ole seksiä vaan toiseen ihmiseen masturbointia.
Vierailija kirjoitti:
Käytä aina kondomia kaikessa seksissä ja ehdottomasti suuseksissä, etköhän sillä ole hyvin suojattu. Älä usko kenenkään sanomisiin, ettei ole mitään, ellei hänellä ole näyttää testituloksia, näissäkään ei tietysti näy kaikki. Sitten kun on pitkäaikainen seurustelusuhde, niin testit ennen kondomin pois jättöä.
Kondomia käytetään myös raskaudenehkäisyssä joten ei sitä seurustellessakaan jätetä pois. Hormonit aiheuttavat haluttomuutta ja kuivattavat limakalvoja.
Vierailija kirjoitti:
Tottakai kondomia. Myös suuseksissä ja naisen nuolennassa.
Ongelmana on se, että monikaan ei tiedä, onko tautia vai ei. Esim oireetonta kondyloomaa eikä herpestä testata. Herpes voi tarttua myös ristiin, eli elimestä suuhun ja suusta elimeen.
Suuseksissuojia voi ostaa apteekeista tai alan liikkeistä tai leikata kondomin kahtia.
Kondyloomalta tai herpekseltä ei voi kokonaan välttyä, mutta riskejä voi pienentää.
Monihan käyttää kondomia ehkäisynä parisuhteessakin. Ei turn off. Suuseksisuoja on myös normaali väline, jos ei ole varmuutta taudeista. En minä ainakaan haluaisi seksiä ilman suuseksiä ja kondomi/suuseksi suoja mahdollistaa turvallisemman seksin. Yleensä kannattaa ottaa puheeksi suojautuminen jo etukäteen. Esim sanoa, että pitää suuseksistä mutta haluaa siinäkin suojautua.
Sukupuolitautiteisteissä kannattaa käydä säännöllisesti, jos on seksuaalisesti aktiivinen. Esim testauttaa itsensä 3
"esim oireetonta kondyloomaa eikä herpestä testata. "
minut laitettiin ennen gynenpolille menoa kondylooma ja tippuritesteihin sillä perusteella, että kun ne voivat olla oireettomiakin. Joten kyllä oireettomiakin testataan. Etenkin täälläpäiän, jossa minä asun, on nyt nimenomaan oireetonta tippuria liikkeellää. joten suurinpiirtein jokainen, joka edes pohtii, että voisiko sp-tauteja testata vaikkei ole oireita, niin ne saa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottakai kondomia. Myös suuseksissä ja naisen nuolennassa.
Ongelmana on se, että monikaan ei tiedä, onko tautia vai ei. Esim oireetonta kondyloomaa eikä herpestä testata. Herpes voi tarttua myös ristiin, eli elimestä suuhun ja suusta elimeen.
Suuseksissuojia voi ostaa apteekeista tai alan liikkeistä tai leikata kondomin kahtia.
Kondyloomalta tai herpekseltä ei voi kokonaan välttyä, mutta riskejä voi pienentää.
Monihan käyttää kondomia ehkäisynä parisuhteessakin. Ei turn off. Suuseksisuoja on myös normaali väline, jos ei ole varmuutta taudeista. En minä ainakaan haluaisi seksiä ilman suuseksiä ja kondomi/suuseksi suoja mahdollistaa turvallisemman seksin. Yleensä kannattaa ottaa puheeksi suojautuminen jo etukäteen. Esim sanoa, että pitää suuseksistä mutta haluaa siinäkin suojautua.
Sukupuolitautiteisteissä kannattaa käydä säännöllisesti, jos on se
Mutta ei normaaleissa sp-tautipolilla testata oireetonta kondyloomaa eikä herpestä. Tämä van on fakta. Erityistilanteet erikseen mutta esim julkisessa terveydenhuollossa ei oikeastaan koskaan oteta herpeksen vasta-aineita, koska herpes voi olla missä vain, huulessa, elimessä jne niin vasta-ainetesti ei sitä kerro.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottakai kondomia. Myös suuseksissä ja naisen nuolennassa.
Ongelmana on se, että monikaan ei tiedä, onko tautia vai ei. Esim oireetonta kondyloomaa eikä herpestä testata. Herpes voi tarttua myös ristiin, eli elimestä suuhun ja suusta elimeen.
Suuseksissuojia voi ostaa apteekeista tai alan liikkeistä tai leikata kondomin kahtia.
Kondyloomalta tai herpekseltä ei voi kokonaan välttyä, mutta riskejä voi pienentää.
Monihan käyttää kondomia ehkäisynä parisuhteessakin. Ei turn off. Suuseksisuoja on myös normaali väline, jos ei ole varmuutta taudeista. En minä ainakaan haluaisi seksiä ilman suuseksiä ja kondomi/suuseksi suoja mahdollistaa turvallisemman seksin. Yleensä kannattaa ottaa puheeksi suojautuminen jo etukäteen. Esim sanoa, että pitää suuseksistä mutta haluaa siinäkin suojautua.
Sukupuolitautiteiste
omaolossa tein muutama viikko sitten oirearvion, koska oli seksiä suhteellisen tuntemattoman kumppanin kanssa ja kumi hajosi ja minua alkoi epäilyttää, että eihän vain ole sptauteja, sillä kumppani tuli sanoneeksi, että häneltä oli juuri hoidettu tippuri. Perusteli myöhäistä sanomista sillä, että kun hän oli jo syönyt lääkkeet . Omaolon sivulla luki, että oireettomatkin kannattaa tutkia. Täytin kyselykaavakkeen ja sain vastaukseksi kehotuksen ottaa yhteyttä terveydenhuollon ammattilaiseen testien valitsemiseksi. Otin yhteyttä oman alueeni terveyskeskukseen ja sitten juteltuani ehkäisyneuvolan terveydenhoitajan kanssa, sain lähetteet sp-tautitesteihin ja juteltiin sitten myös muuten sukpuolitaudeista. Olisivat ottaneet nielustakin näytteet, jos minä olisin antanut suuseksiä kumppanille. Onnekseni kaikki oli negatiivista. Sain muuten myös testattua hivin.