Naimisissa kaksi vuotta, mies ei haluakaan lapsia
Olemme olleet mieheni kanssa naimisissa 2 vuotta ja sitä ennen yhdessä viisi vuotta. Mies on alusta asti tiennyt, että haluan lapsia ja ajatukseni olikin, että sitten, kun olemme naimisissa, ehkäisy jätetään pois. Ostimme häiden jälkeen omakotitalon, johon ensinnäkin upposi tietenkin paljon rahaa, mutta jossa on ollut myös laittamista. Mies sanoi silloin, että nyt ei ole oikea aika aloittaa vauvaprojektia, koska rahat olivat tiukalla ja talon kanssa oli stressaavaa. Olin samaa mieltä, mutta tietenkin hieman pettynyt. Olen jo 35v, joten raskautuminen ei ole mikään läpihuutojuttu ja mielelläni olisin aloittanut yrittämisen jo silloin, mutta suostuin kompromissiin. Nyt meillä alkaa olla taas talous kunnossa ja talokin on hyvällä mallilla, joten otin asian puheeksi uudestaan. Mies suhtautui erittäin nihkeästi ajatukseen siitä, että lopettaisin pillerit, ja hänen mielestään meillä ei ole tässä mikään kiire. Ahdistaa, että pitäisi vielä odottaa ties kuinka kauan, että mies kypsyy ajatukseen isäksi tulemisesta. Ei minulla ole loputtomasti aikaa!
Tiedän, että ketään ei saa pakottaa isäksi, enkä voisi edes kuvitella tekeväni mitään sellaista, mutta tuntuu todella pahalta, että mies tekee näin. Hän on AINA tiennyt, kuinka tärkeää oma perhe minulle on. Nyt meillä on kaiken lisäksi valtava, tyhjä omakotitalo. Mitä me tällaisella edes tehdään, jos lapsia ei koskaan tule? Oikein ivana ivan päällä keskellä pihaa tönöttää edellisen omistajan leikkimökki, kun ei olla raaskittu sitä myydä. Talokin ostettiin kaikkia lapsiperheen tarpeita silmällä pitäen. Aivan täyttä paskaa kaikki. Teenkö nyt vain oman pääni mukaan, ilmoitan, että lopetan pillerit ja pysyn lujana? Tämän kun ei pitäisi olla miehelle mikään yllätys.
Kommentit (583)
Tasa-arvo. Mieskin voi vaihtaa mielipidettä ja se on ok.
Sellasta se feminismi on jookos kookos.
Ymmärränkö nyt oikein, että haluaisit tehdä lapsia miehen kanssa, joka ei halua lapsia?
Pitkä kirjoitus, mutta ei sanallakaan mainintaa siitä onko mies ikinä halunnut lapsia. Onko? Jos ei, on vastuu sinulla, kun olet lapsia haluamattoman kanssa tuhlannut vuosikausia aikaa.
Ps kaikki muut vastaukset kuin "kyllä, haluan lapsia" tarkoittavat "en halua lapsia", myös "ehkä" ja "en tiedä" tai "en ole ajatellut asiaa".
Näköjään sinun unelmasi ei ollut miehesi unelma. Ei muuta kuin ero tulille ja etsimään toteuttajaa unelmillesi. Muista kuitenkin itsekin tuoda jotain arvoa seuraavaan parisuhteeseen.
Ei muuta kuin ero vireille ja talo myyntiin ja lähdette omia reittejä kulkemaan.
Vierailija kirjoitti:
Tasa-arvo. Mieskin voi vaihtaa mielipidettä ja se on ok.
Sellasta se feminismi on jookos kookos.
Joo sitä on feminismi että ketään ei pakoteta. Sinä saat sen kuulostamaan ongelmalle. Miksi? Feminismi suojelee miehiäkin patriarkaatilta ja pakottamiselta.
Miehellä on mieli muuttunut ja eihän sille voi mitään. Nyt vaan etsit uuden miehen mahdolliseksi isäehdokkaaksi.
No sinä lopetat ne pillerit jonku toisen miehen kanssa etkä nykyisen miehen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Pitkä kirjoitus, mutta ei sanallakaan mainintaa siitä onko mies ikinä halunnut lapsia. Onko? Jos ei, on vastuu sinulla, kun olet lapsia haluamattoman kanssa tuhlannut vuosikausia aikaa.
Ps kaikki muut vastaukset kuin "kyllä, haluan lapsia" tarkoittavat "en halua lapsia", myös "ehkä" ja "en tiedä" tai "en ole ajatellut asiaa".
Vastuu? Ei kai tuossa mitään vastuita tarvitse kysellä. Ihan sama, onko mies halunnut lapsia ennen vai ei, koska se ratkaisee, haluaako hän lapsia nyt ja jatkossa. Vaikka ap olisi käsittänyt väärin, on hänellä ihan yhtä lailla oikeus vaikkapa erota ja hankkia lapsi yksin tai halutessaan etsiä uusi kumppani. Ei tarvitse jäädä "oman vastuun" vuoksi lapsettomaan suhteeseen.
Ei muuta kuin uutta ukkoa koukkuun vaan, jos entinen ei kelpaa enää.
Et anna enää pillua. Ero tulille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tasa-arvo. Mieskin voi vaihtaa mielipidettä ja se on ok.
Sellasta se feminismi on jookos kookos.
Joo sitä on feminismi että ketään ei pakoteta. Sinä saat sen kuulostamaan ongelmalle. Miksi? Feminismi suojelee miehiäkin patriarkaatilta ja pakottamiselta.
Miesviha ilmiannettu.
Paska homma, mutta ehdit löytää vielä uuden isäehdokkaan tai sitten et. Nykyisen kanssa ei kyllä kannata väkisin tehdä niitä lapsia.
Huvittavaa, kun feministipaska.koituukin lähinnä naisten harmiksi. Mies sopeutuu ja kestää. Eikä alistu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No sinä lopetat ne pillerit jonku toisen miehen kanssa etkä nykyisen miehen kanssa.
Kyllä ap voi lopettaa pillerit nykyisenkin miehen kanssa kunhan vain kertoo siitä miehelle. Mies hoitakoot ehkäisyn kun ei kerran lapsia halua.
Mksi kukaan haluasi lasta miehen kanssa, joka ei halua lasta?
Onko mies joskus väittänyt haluavansa lapsia, oletko edes kysynyt?
Mä kerroin poikaystävälleni heti seurustelun alussa etten sitten ikinä halua lapsia. Että ei tule myöhemmin yllätyksenä. Ja että voidaan helposti lopettaa alkuunsa jos hän haluaa lapsia.
Ei halunnut erota. Jatkettiin, mentiin naimisiin. Myöhemmin hän kertoi uskoneensa että muutan mieleni. En minä tiedä miten paljon hän lapsia halusi. Mutta ketään ei voi pakottaa vanhemmaksi.
Onneksi se osapuoli joka ei halua lasta voi varmistaa että ehkäisyä käytetään aina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No sinä lopetat ne pillerit jonku toisen miehen kanssa etkä nykyisen miehen kanssa.
Kyllä ap voi lopettaa pillerit nykyisenkin miehen kanssa kunhan vain kertoo siitä miehelle. Mies hoitakoot ehkäisyn kun ei kerran lapsia halua.
Mksi kukaan haluasi lasta miehen kanssa, joka ei halua lasta?
Asiantuntijat ymmällään... vai olisiko sittenkin se tavallisin syy eli rahan lypsäminen mieheltä?
Normaalin kaavan mukaisesti eroatte nyt, ja mies tekee perheen puolessa vuodessa seuraavan naisen kanssa. Sinä löydät itsellesi vastaavan post-divorce-clarity -miehen, joka tahtoo keskiverrot 2,1 lasta.
Lisäksi mies katunee loppuikänsä eroaan sinusta, mutta et sinä sen päätä kuitenkaan käännä.
Ei voi mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitkä kirjoitus, mutta ei sanallakaan mainintaa siitä onko mies ikinä halunnut lapsia. Onko? Jos ei, on vastuu sinulla, kun olet lapsia haluamattoman kanssa tuhlannut vuosikausia aikaa.
Ps kaikki muut vastaukset kuin "kyllä, haluan lapsia" tarkoittavat "en halua lapsia", myös "ehkä" ja "en tiedä" tai "en ole ajatellut asiaa".
Vastuu? Ei kai tuossa mitään vastuita tarvitse kysellä. Ihan sama, onko mies halunnut lapsia ennen vai ei, koska se ratkaisee, haluaako hän lapsia nyt ja jatkossa. Vaikka ap olisi käsittänyt väärin, on hänellä ihan yhtä lailla oikeus vaikkapa erota ja hankkia lapsi yksin tai halutessaan etsiä uusi kumppani. Ei tarvitse jäädä "oman vastuun" vuoksi lapsettomaan suhteeseen.
Sanoinko mitään jäämisestä? En. Opettele lukemaan.
Vastuulla tarkoitin että miehen vika tuo ei ole millään lailla, jos/kun mies ei ole koskaan edes väittänyt haluavansa lapsia. Ja vaikka olisikin, toki mieli saa muuttua. Apn vastuulla on ollut jäädä suhteeseen jossa toinen ei ole selkeästi halunnut lapsia. Ja apn vastuulla on lähteä jos niitä lapsia haluaa.
Jss