Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ikuinen suru erosta ja ydinperheen menetyksestä!
12.11.2023 |
Onko muita, jotka eivät ole toipuneet erosta ja ydinperheen menetyksestä vuosienkaan jälkeen?
Itselleni ero ja menetetty perhe ja parisuhde on elämän suurin trauma, josta en usko toipuvani koskaan.
Rakastin miestä, rakastin elämäämme, rakastin perhettämme. Masennuin, tein monia typeriä päätöksiä itse ja lopulta tulin jätetyksi. Vikaa oli tietysti molemmissa että asiat menivät kuten menivät, mutta eniten syytän itseäni.
Koen että menetin kaiken: parhaan ystäväni, kumppanini, elämän jonka halusin, elämän jonka halusin lapsilleni. Koen myös, että kaikki tulevaisuudessa mahdollisesti vastaan tuleva hyvä on vain vaihtoehto B. Jotain johon on tyydyttävä, koska sitä elämää jonka halusin, en pysty saamaan.
Lapset ovat onneksi terveitä ja onnellisia lapsia, mutta myös eron jättämät jäljet ja reppu selässä kodista kotiin seilattu lapsuus näkyy.
Onko muita jotka tuntevat näin? Tuntuu että vuodet eron jälkeen ovat olleet pääosin selviytymistä. Eteenpäin rämpimistä päivästä toiseen. Hirvittävä suru ja syyllisyys ei jätä rauhaan ja tiedän 100% varmuudella, että mikään suhde tai uusperheviritys ei koskaan tule korvaamaan sitä ydinperhettä mikä hajosi.
Kommentit (54)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä tulen aina suremaan ydinperheen ja "ydinparisuhteen" menettämistä siitä huolimatta, että parisuhde oli suurimmaksi osaksi huono ja toimimaton ja minä olin se, joka halusin itse erota. En kadu eroa, se oli oikea päätös sekä minun että lastemme kannalta, mutta suren silti, etten voi koskaan enää saada oikeaa perhettä.
1 vanhempi ja lapset on oikea perhe, ydinperhe. Ei kai se aina vaadi kumppania. Kumppanista eron sureminen voi kestää ja jos välitti.
Ydinperhe on lähtökohta yhteiskunnassamme ja niin sen pitääkin olla. Muut perhemuodot ovat toissijaisia. Vähemmän arvokkaita.
Sun ajatukset on vähemmän arvokkaita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä suren myös. Mieheni oli välttelevä, välttelevästi kiintynyt joka ahdistui tunteista ja hän on eron jälkeen elänyt yksin. (Vain satunnaisia, lyhyitä suhteita peräperää, tinderissä tapailee.) Tavallaan varmaan ihan helpottuneena koska pystyy yksin järkeilemään että kaikki on ok. Hänelle "hallitsemattomien" tunteiden aiheuttamien traumojen nouseminen pintaan oli pahempi uhka kuin yksinäisyys. Terapiaan ei halunnut. -- Minä pohdin edelleen, olisiko pitänyt jaksaa kannatella liittoa, kuten 20 vuotta tein, ja koettaa ajatella, että tunteita ja tunnetason läheisyyttä ei tarvita mihinkään. Koska olisihan perheemme jälkikasvulle kiva, että vanhemmat olisivat yhdessä ja heillä olisi yksi koti, mihin tulla, ja jatkossa ehkä joskus mummola. Ovat opiskelijoita.
Ja siellä taas yksi joka tuhosi ydinperheensä kun ei saanut pakotettua miestään haluamaansa muottiin. Ihan sairasta pask
Mitä tarkoitat? En pakottanut mihinkään muottiin miestä. Mutta hän alkoi juoda ja oli väkivaltainen humalassa, kun ei kestänyt läheisyyttä, ei kai (ehkä) kestänyt lapsuuden traumoja jotka nousivat pintaan. Hän sitten lähti lopulta toisen matkaan mutta oli se myös mun vika kun en vaan jaksanut olla kiva väkivaltaiselle humalaiselle miehelle. -- Jotenkin tylsää että joku kommentoi tolleen tietämättä yhtään toisen olosuhteita. Mulla jopa kerran murtui ranne kun mies tönäisi.
Vierailija kirjoitti:
Naiset on usein sellaisia, etta se oleellinen jatetaan kertomatta. Terve mies on luonnostaan lojaali puolisolle ja lapsille, mutta jos tulee petetyksi, niin se on sitten siinä. Ei sita enaa mikaan korjaa tai paranna.
Ei mun mies ollut, oli uskoton. Ehkä sitten ei ollut terve.
Ei siinä ollut tosiaan enää korjaamisen varaa, uskottomuus ja alkoholi.
Mulle tulee mieleen kun koet noin voimakasta yksipuolista syyllisyyttä parisuhteen ja kodin hajoamisesta että oisko sun ex narsistinen? Ei sulla tollasta huonommuuden tunnetta ihan syyttä suotta ole. Ei kukaan mies ole noin hieno, että sitä jää vuosiksi suremaan.
Vierailija kirjoitti:
Toivon, että moni ihan perushyvässä liitossa elävä, mutta jännitystä ja omaa elämää kaipaava lukee ketjun ja miettii kaksi kertaa, onko tosiaan sen arvoista hajottaa pitkää parisuhdetta ja perhettä.
Paljon on eroja joihin on painavat syyt, mutta ihan hirveän paljon on myös oikeasti turhia eroja, jotka olisi voitu estää kun olisi yhdessä yritetty. Nykyään on valloilla liikaa Minä Minä -kulttuuri, lasten kustannuksella. Tähän sorruin itsekin.
Minunkin mies sortui tähän neljänkympin kriisissään, hommasi salarakkaan ja jätti perheensä yllättäen. 20 vuotta oltiin yhdessä ja lapset teini-ikäisiä. Mitään painavia syitä meillä ei ollut: ei ollut alkoholin eikä huumeidenkäyttöä, ei väkivaltaa. Ihan tavallisen tasaista perusarkea elimme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuinka moni tällä palstalla onkaan korvannut puolisonsa somella ja palstailemalla. Mitä enemmän olette täällä sitä todennäköisemmin menee parisuhde
Tiedistan jo, että lapsettomaksi saatan yli 40 vuotiaana jäädä vastoin haaveitani ja toiveitani mutta vielä elän unelmissa, että saisin mahdollisuuden elää parisuhteessa, jossa molemnat saavat ja antavat rakkautta ja välitämistä niin, että kummallakin on enimmäkseen hyvä olla
Mutta kukapa minun kanssani tällaisen suhteen kun ei ole halunnut sellaista ja vuodet sinkkuna ovat tehneet minusta ellei katkeraa, niin epäluuloisen ja aran, tai sitten liian innokkaan huomatakseni "taas", että kaikki olikin vain untani tai haavettani, josta heräsin ymmärtääkseni, että kohtaloni on olla se, joka saa rakkautta vain, jos kykenen antamaan sitä itse itselleni, joka välillä on vaikeaa mutta yritän. Jollen onnistu lainkaan, niin miten saattaisin voida odottaa saavani sitä muilta tai keneltäkään toiselta ja tai antaa kenellekään omaani
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pettaminen on se ongelma, puolin ja toisin. Jos pettaa, pettaa luottamuksen, sitten ei ole suhdetta.
Avoimet suhteet on vuosisadan suurin itsepetos, oikea nimi on seksisuhde, siina ei sitouduta ihmiseen.
Rakkaus taas syntyy, kun luopuu itsekkyydesta. Sita oppii kokemaan lastensa kautta.
Pettaminen ei ole tervetta.
Jatkuva kontrollointi ja arvostuksen puute johtaa pettamiseen. Esim. Pornoa taytyy antaa miehen omissa oloissaan katsoa.
Kontrollifriikki ja vaativa nainen on se syy, miksi miesta vtuttaa kokoajan. Ei saa tilaa ja positiivista huomiota.
Ja aina syy löytyy miehesta, jos naiselta kysyy. Suoraan sanottuna moni nainen on aika hirvio, en sellaisten kanssa jaksaisi mitenkaan olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Naisista tulee kontrollifriikkejä tunteettomien ja kylmien miesten kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Naiset on usein sellaisia, etta se oleellinen jatetaan kertomatta. Terve mies on luonnostaan lojaali puolisolle ja lapsille, mutta jos tulee petetyksi, niin se on sitten siinä. Ei sita enaa mikaan korjaa tai paranna.
Miehet eivät viitsi kuunnella kun nainen puhuu (nalkuttaa). Ja sitten kun kaikki menee pieleen ne vinkuu, vankuu ja valittaa vuodesta toiseen.
Luulis jo ihan oman etunsakin mukaista olevan, että kun toinen sanoo "Tämä ei voi jatkua näin", terästäytyis ja alkais kuunnella.
Mutta kun ei.
Paljon mukavampaa on uhriutua vuodesta toiseen ja uikuttaa milloin missäkin .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä suren myös. Mieheni oli välttelevä, välttelevästi kiintynyt joka ahdistui tunteista ja hän on eron jälkeen elänyt yksin. (Vain satunnaisia, lyhyitä suhteita peräperää, tinderissä tapailee.) Tavallaan varmaan ihan helpottuneena koska pystyy yksin järkeilemään että kaikki on ok. Hänelle "hallitsemattomien" tunteiden aiheuttamien traumojen nouseminen pintaan oli pahempi uhka kuin yksinäisyys. Terapiaan ei halunnut. -- Minä pohdin edelleen, olisiko pitänyt jaksaa kannatella liittoa, kuten 20 vuotta tein, ja koettaa ajatella, että tunteita ja tunnetason läheisyyttä ei tarvita mihinkään. Koska olisihan perheemme jälkikasvulle kiva, että vanhemmat olisivat yhdessä ja heillä olisi yksi koti, mihin tulla, ja jatkossa ehkä joskus mummola. Ovat opiskelijoita.
Ja siellä taas yksi joka tuhosi ydinperheensä kun ei saanut pakotettua miestään haluamaansa muottiin. Ihan sairasta pask
Mitä tarkoitat? En pakottanut mihinkään muottiin miestä. Mutta hän alkoi juoda ja oli väkivaltainen humalassa, kun ei kestänyt läheisyyttä, ei kai (ehkä) kestänyt lapsuuden traumoja jotka nousivat pintaan. Hän sitten lähti lopulta toisen matkaan mutta oli se myös mun vika kun en vaan jaksanut olla kiva väkivaltaiselle humalaiselle miehelle. -- Jotenkin tylsää että joku kommentoi tolleen tietämättä yhtään toisen olosuhteita. Mulla jopa kerran murtui ranne kun mies tönäisi.
Oletka harkinnut mahdollisuutta, että tuo päällekäyvä psykolöpinäsi nimenomaan oli se syy miksi miehesi alkoi juoda? Harva jaksaa tuollaista jankkaamista selvin päin.
Vierailija kirjoitti:
En todellakaan!
Olen äärettömän onnellinen että uskalsin erota "perushyvästä" avioliitosta ja jäädä 3 lapsen yh:ksi.
Muutama vuosi myöhemmin tapasin nykyisen mieheni joka rakasti myös lapsiani vilpittömästi. 6v myöhemmin saimme yhteisen lapsen. Tätä onnea on nyt kestänyt yli 27v
Tämä on minun oikea ydinperheeni, ainoa oikea!
Paitsi että se ei ole ydinperhe, vaan uusperhe. Hienoa että se on toiminut omalla kohdallasi, useimmissa tapauksissa ei mene yhtä hyvin.
Alue: Aihe vapaa
Kuka haluaisi naisen jolla on jo lapsia ja kauhea taakka purkaa jotain ero draamoja. Ennen edes sita exaa jonka kanssa on tehty lapsi on nussittu kaikki miehet lapi.
Ennemmin maksaa pimpsasta kun ottaa jonkun yh:n taakakseen.