Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ikuinen suru erosta ja ydinperheen menetyksestä!
12.11.2023 |
Onko muita, jotka eivät ole toipuneet erosta ja ydinperheen menetyksestä vuosienkaan jälkeen?
Itselleni ero ja menetetty perhe ja parisuhde on elämän suurin trauma, josta en usko toipuvani koskaan.
Rakastin miestä, rakastin elämäämme, rakastin perhettämme. Masennuin, tein monia typeriä päätöksiä itse ja lopulta tulin jätetyksi. Vikaa oli tietysti molemmissa että asiat menivät kuten menivät, mutta eniten syytän itseäni.
Koen että menetin kaiken: parhaan ystäväni, kumppanini, elämän jonka halusin, elämän jonka halusin lapsilleni. Koen myös, että kaikki tulevaisuudessa mahdollisesti vastaan tuleva hyvä on vain vaihtoehto B. Jotain johon on tyydyttävä, koska sitä elämää jonka halusin, en pysty saamaan.
Lapset ovat onneksi terveitä ja onnellisia lapsia, mutta myös eron jättämät jäljet ja reppu selässä kodista kotiin seilattu lapsuus näkyy.
Onko muita jotka tuntevat näin? Tuntuu että vuodet eron jälkeen ovat olleet pääosin selviytymistä. Eteenpäin rämpimistä päivästä toiseen. Hirvittävä suru ja syyllisyys ei jätä rauhaan ja tiedän 100% varmuudella, että mikään suhde tai uusperheviritys ei koskaan tule korvaamaan sitä ydinperhettä mikä hajosi.
Kommentit (54)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä tulen aina suremaan ydinperheen ja "ydinparisuhteen" menettämistä siitä huolimatta, että parisuhde oli suurimmaksi osaksi huono ja toimimaton ja minä olin se, joka halusin itse erota. En kadu eroa, se oli oikea päätös sekä minun että lastemme kannalta, mutta suren silti, etten voi koskaan enää saada oikeaa perhettä.
1 vanhempi ja lapset on oikea perhe, ydinperhe. Ei kai se aina vaadi kumppania. Kumppanista eron sureminen voi kestää ja jos välitti.
No ei ole, se on yksinhuoltajaperhe tai vaikka olisi yhteishuoltajuus, niin se on yhden vanhemman perhe. Sitä perheen lopullista hajoamista minä ainakin surin ja suren, sitä ettei koskaan enää saa perhettä, jossa olisi kumppani ja yhteiset lapset.
On luonnollista ja normaalia että ihmiset surevat tuota asiaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä tulen aina suremaan ydinperheen ja "ydinparisuhteen" menettämistä siitä huolimatta, että parisuhde oli suurimmaksi osaksi huono ja toimimaton ja minä olin se, joka halusin itse erota. En kadu eroa, se oli oikea päätös sekä minun että lastemme kannalta, mutta suren silti, etten voi koskaan enää saada oikeaa perhettä.
1 vanhempi ja lapset on oikea perhe, ydinperhe. Ei kai se aina vaadi kumppania. Kumppanista eron sureminen voi kestää ja jos välitti.
No ei ole, se on yksinhuoltajaperhe tai vaikka olisi yhteishuoltajuus, niin se on yhden vanhemman perhe. Sitä perheen lopullista hajoamista minä ainakin surin ja suren, sitä ettei koskaan enää saa perhettä, jossa olisi kumppani ja yhteiset lapset.
Uusperhettä en koskaan perusta.
En todellakaan palaisi perushyvään avioliittooni, vaikka ydinperheen hajoaminen surettaa. En usko että asiat olisi enää muuttuneet aikaa kyllä annettiin, olisimme eläneet onnettomia. Eron jälkeen olen ollut yksin, toki haluaisin löytää vierelleni jonkun, mutta nyt elän näin enkä edes yritä etsiä ketään ja voihan se olla etten koskaan ketään vierelleni löydä tai sitten löydän, mistäs tätä elämää tietää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En todellakaan palaisi perushyvään avioliittooni, vaikka ydinperheen hajoaminen surettaa. En usko että asiat olisi enää muuttuneet aikaa kyllä annettiin, olisimme eläneet onnettomia. Eron jälkeen olen ollut yksin, toki haluaisin löytää vierelleni jonkun, mutta nyt elän näin enkä edes yritä etsiä ketään ja voihan se olla etten koskaan ketään vierelleni löydä tai sitten löydän, mistäs tätä elämää tietää.
Ei ole olemassa täydellistä suhdetta.
Älä vaan ainakaan ala mihinkään uusperhesotkuun. Sure tuo asia rauhassa ja deittaile lapsivapailla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Älä vaan ainakaan ala mihinkään uusperhesotkuun. Sure tuo asia rauhassa ja deittaile lapsivapailla.
Ihan eron alusta asti olen ajatellut, että uusperhe on vihoviimeinen viritys mitä haluan. Nyt keskitytään lapsiin ja tosiaan deittailuun, mutta mikään yhdessä asuminen on ajankohtaista vasta, kun lapset pois kotoa.
Olen aina ihmetellyt, miten niin suuri osa ihmisistä pääsee erosta eteenpäin tuosta noin. Onnellinen uusperhe kasassa parin kuukauden päästä erosta. Jätetäänkö siinä vain mennyt käsittelemättä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä suren myös. Mieheni oli välttelevä, välttelevästi kiintynyt joka ahdistui tunteista ja hän on eron jälkeen elänyt yksin. (Vain satunnaisia, lyhyitä suhteita peräperää, tinderissä tapailee.) Tavallaan varmaan ihan helpottuneena koska pystyy yksin järkeilemään että kaikki on ok. Hänelle "hallitsemattomien" tunteiden aiheuttamien traumojen nouseminen pintaan oli pahempi uhka kuin yksinäisyys. Terapiaan ei halunnut. -- Minä pohdin edelleen, olisiko pitänyt jaksaa kannatella liittoa, kuten 20 vuotta tein, ja koettaa ajatella, että tunteita ja tunnetason läheisyyttä ei tarvita mihinkään. Koska olisihan perheemme jälkikasvulle kiva, että vanhemmat olisivat yhdessä ja heillä olisi yksi koti, mihin tulla, ja jatkossa ehkä joskus mummola. Ovat opiskelijoita.
Vierailija kirjoitti:
Täällä yksi kohtalotoveri. Elämäni ydinperheessä oli paljon onnellisempaa, kuin nykyinen elämäni 50/50 vanhempana ja epätoivoisena tinderin käyttäjänä. Tein ison virheen.
Mutta saitpahan voimaantua! Uusfeminismi korjaa hedelmää ja tuhoaa ydinperheen toisensa jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä suren myös. Mieheni oli välttelevä, välttelevästi kiintynyt joka ahdistui tunteista ja hän on eron jälkeen elänyt yksin. (Vain satunnaisia, lyhyitä suhteita peräperää, tinderissä tapailee.) Tavallaan varmaan ihan helpottuneena koska pystyy yksin järkeilemään että kaikki on ok. Hänelle "hallitsemattomien" tunteiden aiheuttamien traumojen nouseminen pintaan oli pahempi uhka kuin yksinäisyys. Terapiaan ei halunnut. -- Minä pohdin edelleen, olisiko pitänyt jaksaa kannatella liittoa, kuten 20 vuotta tein, ja koettaa ajatella, että tunteita ja tunnetason läheisyyttä ei tarvita mihinkään. Koska olisihan perheemme jälkikasvulle kiva, että vanhemmat olisivat yhdessä ja heillä olisi yksi koti, mihin tulla, ja jatkossa ehkä joskus mummola. Ovat opiskelijoita.
Ja siellä taas yksi joka tuhosi ydinperheensä kun ei saanut pakotettua miestään haluamaansa muottiin. Ihan sairasta paskantaa omien lasten päälle tuollaisen takia.
Ei harmita muu kuin se että katkera ex käyttää lasta aseena. On uusissa naimisissa, mutta edelleen kaikki sen jutut liittyy jotenkin muhun, kuten esim. käynyt 5 vuotta terapiassa ja kertoo ympäriinsä sen johtuvan minusta, vaikka oltiin vain pari vuotta yhdessä, eikä edes kihloissa. Olen nähnyt hänen terapeuttinsa lausunnon, että hänen mielenterveysongelmat johtuvat aivan muusta. No, eipä ole ensimmäinen nainen, joka muodostaa pakkomielteen minuun. Raskasta vain kun lapsi kärsii ja muijan aviopuoliso on kans niin hissukka, että ei välitä vaimonsa ex-psykoosista, vaan tukee sitä mm. ostivat asunnon ihan naapurista ja kun kysyin että miksi, niin ajattelivat että mä muuttaisin omistusasunnostani pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En todellakaan palaisi perushyvään avioliittooni, vaikka ydinperheen hajoaminen surettaa. En usko että asiat olisi enää muuttuneet aikaa kyllä annettiin, olisimme eläneet onnettomia. Eron jälkeen olen ollut yksin, toki haluaisin löytää vierelleni jonkun, mutta nyt elän näin enkä edes yritä etsiä ketään ja voihan se olla etten koskaan ketään vierelleni löydä tai sitten löydän, mistäs tätä elämää tietää.
Joa ei perhe-elämä ja perushyvä avioliitto riitä, niin naiset voisi katsoa peiliin. Itse en mene koskaan naimisiin, koska tiedän että naiset ei ole ikinä tyytyväisiä mihinkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä vaan ainakaan ala mihinkään uusperhesotkuun. Sure tuo asia rauhassa ja deittaile lapsivapailla.
Ihan eron alusta asti olen ajatellut, että uusperhe on vihoviimeinen viritys mitä haluan. Nyt keskitytään lapsiin ja tosiaan deittailuun, mutta mikään yhdessä asuminen on ajankohtaista vasta, kun lapset pois kotoa.
Deittailu on epätoivoista. 💩😅
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä yksi kohtalotoveri. Elämäni ydinperheessä oli paljon onnellisempaa, kuin nykyinen elämäni 50/50 vanhempana ja epätoivoisena tinderin käyttäjänä. Tein ison virheen.
Mutta saitpahan voimaantua! Uusfeminismi korjaa hedelmää ja tuhoaa ydinperheen toisensa jälkeen.
Naiset tästä kärsii, koska miehet eivät edes halua parisuhdetta. Miestä kiinnostaa lapset, ja siksi katkera ex vieraannuttaa ja käyttää lapsia aseena.
Kavitko suhteen aikana nussimassa jotain muuta? Me miehet ei oikeen arvosteta sita.
No siihen nähden että suurin osa ydinperheistä on seksuaalisesti alistavia, hyväksikäyttäviä ja väkivaltaisia, niin lapsen uhraus reppureissaamisesta voi olla hyvinkin pieni siihen verrattuna, mitä nainen joutuisi miehen kanssa "ydinperheessä" asuessaan.
Toki suuressa osassa näitä yhteishuoltajuusperheitä takkiin ottavat sitten tytöt. UK:ssa yhteishuoltajuuksissa 1/6 tytöstä joutuu seksuaalirikoksen uhriksi alaikäisenä. Ei äidin taholta, vaan läheisten miesten tai mieskavereiden. Äiti on tytölle paras turva.
Mutta tällaisssa paskmaailmassa paskamiesten kanssa elämme. Kannattaa pysyä erossa.
Naiset on usein sellaisia, etta se oleellinen jatetaan kertomatta. Terve mies on luonnostaan lojaali puolisolle ja lapsille, mutta jos tulee petetyksi, niin se on sitten siinä. Ei sita enaa mikaan korjaa tai paranna.
Alue: Aihe vapaa
Itse näen samaa sukupuolta olevien vanhempien perheet ihan yhtä arvokkaina, samoin yhden vanhemman perheet. Mutta siitä olen samaa mieltä että perheen menettäminen on niin iso tragedia, että se tuntuu lopun elämää 😔. Tulen myös loppuelämäni vihaamaan kolmatta osapuolta, joka lopullisen eron aiheutti.