Lue keskustelun säännöt.
Olen kuin itsemurhan partaalla oleva, mutta en uskalla päättää päiviäni
11.11.2023 |
Toivon, että keskustelua ei poisteta. Kaipaisin vertaistukea. Onko täällä muita, jotka ovat halunneet päättää päivänsä, mutta täällä edelleen? En ole tekemässä itsemurhaa. Hoitoa saan masennukseeni, mutta tuntuu kuin siitä olisi tullut nykyinen persoonallisuuteni. Mitään ei jaksa tehdä, olla vain ja sitkutella ja tietysti se näyttää ulospäin laiskuudelta. Itsemurhan tehneitä syytetään usein itsekkäiksi, mutta eipä meitä kroonisia masentuneitakaan kovin hyvin kanssaihmisien taholta kohdella.
Kommentit (56)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmissuhteet perustuvat vuorovaikutukseen. Mitä itse annat toisille että he muistaisivat vastavuoroisesti sinua?
Tämän tarkoitus ei ole tuomita vaan herättää ajattelemaan. Vaikka olet masentunut nini myös sinun tulee olla aktiivinen ihmissuhteiden kanssa eikä kaataa ahdistusta heidän päälleen. Yritä löytää jotain positiivista sillä positiivisuus ruokkii itseään.
Et voi vaatia sairasta ihmistä ajattelemaan muita.
Se on itsensä parhaaksi. Jokaisilla on huolia ja murheita ja on luonnollista että ihmiset välttelvät lisäsellaisia.
Et nyt ymmärrä yhtään millaista todella syvä masennus on.
Joillakin se voi johtua unenpuutteesta ja siihen pitää reagoida heti ja pyytää lääkäriltä unettavaa, sillä siinä voi mennä todella, todella pohjalle.
Tätä tapahtuu naisille usein vaihdevuosien aallokossa ja joillekin miehillekin. Miehillä on myös vaihdevuodet.
Vierailija kirjoitti:
Itse tein aikoinani päätöksen, että voin päättää päiväni, kunhan saan katsottua Buffy vampyyrintappajan kaikki seitsemän kautta. Olin nähnyt satunnaisia jaksoja, mutta innostuin vasta viidennen kauden toisesta jaksosta. Tämähän tarkoitti, että oli tilattava aiemmat kaudet.
Jossain vaiheessa päätös laajeni Angelin viidellä tuotantokaudella. Sittemmin aina kun itsetuhoiset ajatukset iskee, ei muuta kuin maraton päälle jommasta kummasta sarjasta.
En tarkoita, että TV-sarja voi auttaa, vaan joku mielekäs tekeminen, jolle voi asettaa jonkun päätepisteen, vaikka vain kuvitteellisen. Mielekäs tekeminen voi vaihtua haluksi nähdä vielä yksi juttu, tai tehdä vielä yksi juttu, jolloin pois pääseminen ei ole enää niin houkuttelevaa.
Itse kuuntelen alakulossa aina musiikkia, se auttaa ainakin minua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse tein aikoinani päätöksen, että voin päättää päiväni, kunhan saan katsottua Buffy vampyyrintappajan kaikki seitsemän kautta. Olin nähnyt satunnaisia jaksoja, mutta innostuin vasta viidennen kauden toisesta jaksosta. Tämähän tarkoitti, että oli tilattava aiemmat kaudet.
Jossain vaiheessa päätös laajeni Angelin viidellä tuotantokaudella. Sittemmin aina kun itsetuhoiset ajatukset iskee, ei muuta kuin maraton päälle jommasta kummasta sarjasta.
En tarkoita, että TV-sarja voi auttaa, vaan joku mielekäs tekeminen, jolle voi asettaa jonkun päätepisteen, vaikka vain kuvitteellisen. Mielekäs tekeminen voi vaihtua haluksi nähdä vielä yksi juttu, tai tehdä vielä yksi juttu, jolloin pois pääseminen ei ole enää niin houkuttelevaa.
Itse kuuntelen alakulossa aina musiikkia, se auttaa ainakin minua.
Ehkä kuitenkaan Maustetyttöjen apea musiikki ei auta masennukseen.
Tai sitten auttaa, minua auttoi.
Täällä on sama tilanne, ollut jo yli 20 vuotta. Minulla oli ilmeisesti jotain aivoissa vinksallaan jo syntymässä ja murrosiässä se puhkesi, olen halunnut ottaa hengen itseltäni noin 14-vuotiaasta saakka. Taktiikkani on ollut aika sama kuin tuolla yhdellä kommentoijalla joka antoi itselleen luvan lähteä kun on saanut Buffyt ja Angelit katsottua, olen aina ottanut jonkun ajallisen tavoitteen tai muun tehtävän itselleni joka pitää suorittaa ja sitten voin kuollla pois. Toistaiseksi näitä on ollut esim:
-elä 18-vuotiaaksi saakka
-kokeile opiskelua korkeakoulussa
-vaihda kaupunkia (x4)
-päätä missä maissa haluat vierailla ja matkusta
-ota lemmikki (x3)
Nyt olen 35v ja ainoa ystäväni eli 10v koirani kuoli viime vuonna. Uv-aattona olin lähempänä kuin koskaan aiemmin, muistan seisoneeni keskiyön aikoihin ikkunassa ja jos ihmisiä ei olisi ollut niin paljon liikenteessä olisin mennyt yöpaidassani hankeen nukkumaan.
Mutta kyllä näihin vuosiin kieltämättä mahtuu hyviäkin muistoja, lyhyitä ja harvinaisia hetkiä mutta olen silti iloinen että sain ne kokea. Lisäksi minulla on vielä 2 terraariossa elävää lemmikkiä jäljellä joten enköhän hoida ne vielä loppuun asti ja mietin asiaa taas uudestaan.
Voimia kaikille jotka tällaisten asioiden kanssa kamppailevat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tee se nyt vaan. Olet liian tyhmä elämään.
Taidat olla joku keskenkasvuinen kakara?
Hyvä AP kun kirjoitut tänne. Sekin auttaa, kun on vertaistukea. Joku edes kuuntelee.
itse olen huomannut, että OHJEITA ei saa antaa kenellekään!!!
saa, kuunnella, saa AUTTAA, saa etsiä apua, saa olla tavoitettavissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Masennusta 30 vuotta, jatkuvaa unettomuutta monta vuotta, pahoja sairauksia, viimeisin crps kipuoireyhtymä, jokainen hetki raastavaa polttavaa hermokipua. Miksei Jumala jo ota minua pois kärsimästä. Jatkuvasti mietin itsemurhaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä haluaisin kuolla, mutta en uskalla tappaa itseäni. Toivon, että jokin ihme poistaisi minut täältä. En ymmärrä miksi pitää olla niin heikko ettei pysty edes itseään tappamaan...
Mikä vatun pakko on lopettaa ittensä? En ymmärrä. Aiheutatte koko elämän mittaisen surun läheistenne elämään. Teitä rakastetaan vaikka ei tunnukaan siltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siunausta sinulle ap! Olet tärkeä ihminen. Toivon, että paremmat päivät ovat edessäsi.
No ainakaan tätä ei ole poistettu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oon samassa tilanteessa. En tiedä päättääkö oman vai toisen päivät. Tuntuu ettei mikään ole hallinnassa. Lääkitys vaihtuu mut en tiedä onko liian myöhäistä.
Onpa upeaa taidetta.