Mistä voi tietää jos psyykkinen diagnoosi on väärä?
Potilas ei ole yleensä parhaassa tilassa arvioimaan omaa tilannetta mutta virheitä sattuu aivan varmasti niinkuin muillakin lääkäreillä. Milloin on perustellusti syytä olettaa että diagnoosi on väärä? Riittääkö esim. läheisten mielipide jos ovat kaikki samaa mieltä?
Kommentit (9)
Niinpä. Minulle on diagnosoitu skitsofrenia ja olen ollut kolme kuukautta ilman lääkkeitä eikä oireita ole ollut yli vuoteen. Olen ihan normaali mielestäni. Silti diagnoosi on ja pysyy loppuelämän ajan. Tämä Sivusta.
Siitä, ettei saanut reseptejä niihin lääkkeisiin, joita lähti lääkäristä hakemaan.
Meinasi tulla kaksisuuntaisen diagnoosi, mutta henkilö koki sen itselleen vieraaksi ja vääräksi. Olisivat tahtoneet aloittaa myös rajun lääkityksen, mutta hän ei sitä aloittanut. Jatkoivat selvitystä, tekivät testejä, haastattelivat ja päätyivätkin tarkkaavaisuushäiriöön, joka oli aiheuttanut ahdistusta, eristäytyneisyyttä, masennusta ja lieviä harhoja.
Oireista johtuen melkein antoivat väärän diagnoosin. Oireet rauhoittuivat ilman lääkitystä, kun henkilö ymmärsi mikä hänelle oli vaikeaa, miten antaa itsensä olla mitä on ja viettää välillä aikaa omalla mukavuusalueellaan, jotta jaksaa paremmin. Hän sai myös keskusteluapua ja liittyi vertaistukiryhmään.
Vierailija kirjoitti:
Niinpä. Minulle on diagnosoitu skitsofrenia ja olen ollut kolme kuukautta ilman lääkkeitä eikä oireita ole ollut yli vuoteen. Olen ihan normaali mielestäni. Silti diagnoosi on ja pysyy loppuelämän ajan. Tämä Sivusta.
Tottakai voi parantua, mutta voi olla myös oireettomia aikakausia, siksi diagnoosia ei pureta.
Jos ei joudu osastolle jonkin episodin päätteeksi niin pitäisi olla varovainen leimoissa. Ja osastohoitokin voi jäädä kertaan.
Aika karmeaa jos skitsofrenia-leiman voi saada helposti. Tuo on ennenvanhaan ollut se tyyliin hulluista hulluin, semmoinen jonka jutut ei pääse vauviksen sensuurista läpi. Paitsi että..
Diagnoosi on kuitenkin vaan diagnoosi, se ei ole kuin yks osa sinua, sille ei pidä antaa omassa elämässään liikaa arvoa, jos se oma diagnoosi tuntuu väärältä, ei siitä tarvitse muille puhua, lääkkeitä ei voi kukaan pakottaa syömään...
Vierailija kirjoitti:
Jos ei joudu osastolle jonkin episodin päätteeksi niin pitäisi olla varovainen leimoissa. Ja osastohoitokin voi jäädä kertaan.
Aika karmeaa jos skitsofrenia-leiman voi saada helposti. Tuo on ennenvanhaan ollut se tyyliin hulluista hulluin, semmoinen jonka jutut ei pääse vauviksen sensuurista läpi. Paitsi että..
Pitäisi päästä eroon tästä ikuisesta häpeästä. Skitsofrenia on sairaus, ihminen ei ole hulluista hulluin sen takia että hän on sairastunut, saanut hoitoa, hyvällä tuurilla on myöhemmin jopa oireeton. Mun siskolla on skitsofrenia ja silti hän on koko elämänsä ollut meidän perheestä jollakin tavalla kaikista vastuuntuntoisin ja tervejärkisin, sairastumisen taustalla on ollut pahoja traumoja, oireita on ollut vaan tiettyinä aikoina ja niihin on onneksi löytynyt apua.
Aika tyypillinen skitsofrenian kuvaus että pitää itseään terveenä tai parantuneena. Ja sitten loppuu lääkkeiden otto ja taas lähtee leijat lentoon yksi kaksi ja läheiset kärsii vierellä kunnes taas käydään vauhtia hakemassa osastolta. Sitten syödään kiltisti jyvää kunnes taas tulee se "en mää näitä tarvi, koska oon terve" ja taas jää jyvät alkaa sekoilut ja päädytään pohjamutiin ja osastolle. Ja taas kotiin jyvät, toipuminen alkaa jne.. ja tätä sitten meidän on perheenä vain kestettävä.
Anna esimerkki